Teija Solehmainen

Kun sain tämän alustustehtävän, ajattelin ensin, että tämäpä sattui hyvin. Olenhan viime vuosina joutunut erityisesti paneutumaan uudella tavalla elämän käytäntöön, käytännölliseen itsekasvatukseen ja siihen, miten on mahdollista hallita ja hillitä itseään. Erilaisia keinoja on tullut kokeiltua ja käytettyä, ja jotkut ovat osoittautuneen paremmiksi kuin toiset.

Mitä tshitta on?

Sitten aloin miettiä tuota sanaa ja käsitettä tshitta. Mitä oikeastaan on tshitta? Tämä alustus pohjautuukin osittain ja varsinkin alkupuoleltaan näihin pohdintoihin.

Tshitta on sana, jonka kaikki olemme kuulleet, mutta onko tshitta ainetta vaiko aineetonta, onko se esim. mielen sisältö, vaiko vain ikään kuin aines, jolle sisältö antaa laadun?

Onko tshitta sama kuin mieli, vaiko onko se mielessä oleva liikunto, vai onko se jotain vielä enemmän? Onko tshitta pelkästään ajatusta vai liittyykö siihen muutakin?

Tässä vaiheessa, siis jo hyvissä ajoin, viikon verran mietiskeltyäni, katsoin parhaaksi kääntyä Pekka Ervastin puoleen ja löysinkin aivan verrattomia määritelmiä, jotka vastasivat lähes täydellisesti kysymyksiini.

”Tshitta on tajunta, mieli, ajatus, mutta samalla tajunnan ja ajatuksen elävä substanssi”, sanoo P.E. kirjassa ”Esoteerisia opetuksia”. No, siinähän se tuli! Se on siis ajatusainetta, mutta, kuten P.E. sanoo, myös tunneainetta. ”Tshitta paljastaa, että ajatus- ja tunneaine ovat yhtä”. Ja mitä tämä ”aine” on? ”Se on voimaa, mutta koska se on elävää ja itseolevaa, on sillä ilmennysmuoto ja sen tähden nimitämme sitä myös aineeksi. Kuitenkin sen aineellinen puoli on eetteriä.” ”Meidän auramme muodostuu tästä aineesta”, jatkaa P.E. Tshitta liittyy siis paitsi ajatukseen ja tunteeseen, jollain salaperäisellä tavalla myös ihmisen fyysiseen olemukseen.

Olemme tottuneet teosofeina mieltämään ihmisen kokoonpanon järkiolemuksen, tunneolemuksen ja fyysis–eetterisen olemuksen avulla. Nyt, kun käsittelemme asiaa tshitta-käsitteen avulla, saamme ikään kuin uudenlaisen lähestymistavan, käytännöllisemmän tavan mieltää elämäämme ja siinä vallitsevia voimia. Sillä mihinpä muuhunkaan tshitta tavallisessa elämässämme, tavallisina ihmisinä liittyy, kuin ns. alemman mielen toimintaan, sen mielen, joka vaikuttaa tajunnassamme juuri nyt, ja on läsnä myös aivan tässä fyysisyydessäkin tässä ja nyt, ja jonka tulisi olla jokaisen käytännön totuudenetsijän tärkeänä tutkimus- ja työskentelykohteena.

Kuinka tshitta toimii?

Kuinka siis tshitta toimii elämässämme, tajunnassamme? Miten sen voi tunnistaa? Oletko koskaan ”löytänyt itseäsi” ajattelemasta huomaamattasi yhä uudelleen samaa asiaa, samaa ajatuksen kehää, joka on sinulle niin tuttu, joka on toiminut koko elämäsi, olosuhteiden vain vaihtuessa, sävyn ehkä hiukan muuttuessa vuosien mittaan?

Oletko huomannut reagoivasi tunteenomaisesti ja usein suhteettoman voimakkaastikin joihinkin erityisiin elämässäsi vastaan tuleviin asioihin, ihmisiin, ilmiöihin – ilman, että voit juuri vaikuttaa tai edes huomata reaktiotasi ennen kuin se jo on olemassa tai peräti ohi?

Oletko ihmetellyt yhä uudelleen toistuvia tunnetiloja, jotka valtaavat mielesi aika ajoin, syvältä nousevaa alakuloa tai masennusta, kyllästymistä, turhautumia tai miksei myös intoa, kaipuuta, kiintymystä, vastenmielisyyttä? Oletko huomannut kuinka tajunnassasi tapahtuu kaiken aikaa liikuntoa, muutosta, automaattista toimintaa?

Tshittan toiminnalle jokapäiväisessä tajunnassamme on tyypillistä sen tiedostamaton ja ikään kuin itsenäinen olemassaolo. Teet kaiken aikaa havaintoja ulkoisesta ympäristöstäsi ja mielesi kommentoi huomaamattasi kaikkea havaitsemaasi. Katsot ympärillesi ja mielesi kertoo sinulle: ”onpa kaunista”, ”ihana ilma”. Tapaat ihmisiä ja olosuhteita, jotka herättävät sinussa milloin ärsyyntymistä tai syyllisyyttä, milloin varmuuden tunnetta ja itseluottamusta. Kohtaat haasteita – tunnet ahdistusta, tai intoa näyttää, että pärjäät. Kohtaat uhkia ja tunnet pelkoa tai uhkarohkeutta tai jotain siltä väliltä. Kohtaat mahdollisuuksia, ihastut – tai tylsistyt, ”liian helppoa!” Kohtaat esteitä, jolloin lannistut tai suutut. Havainto, kokemus, olosuhde aiheuttaa välittömän, automaattisen luokittelun mielessä, mieli arvottaa näkemänsä ja kokemansa, jotta sen voi ”lokeroida” sille kuuluvalle hyllylle.

Tämä on jokapäiväistä arkea ja tshittan toimintaa tajunnassamme. Tshitta ei sinällään ole paha eikä hyvä, mutta sillä on ominaisuus muuntua lakkaamatta tajunnassa esiintyvien kohteiden mukaisesti, jotka syntyvät ulkonaisen havaitsemisen perusteella tai sisäisistä yllykkeistä ja varmasti useimmiten niiden yhdistelmistä.

Selvennykseksi vielä edelliseen lainaan erästä Patanjalin joogasutrien kommentaattoria. Hän sanoo näin: ”Sisäistä orgaania (tshittaa) voidaan verrata veteen siinä suhteessa, että sekin helposti sovittautuu jokaisen sisälle astumansa astian mukaiseksi. Niin kuin suuren vesisäiliön vedet, jotka ovat kanavia pitkin johdetut vesialtaisiin, tulevat nelikulmaisten tai muun muotoisten altaiden muotoisiksi, samoin ilmenevä sisäinen orgaani (tshitta) lähdettyään näön tai jonkun muun kanavan kautta ulos jonnekin, jossa on esine, esim. ruukku, muuntuu tuon ruukun tai jonkin muun esineen muodon kaltaiseksi.”

Tiibetiläisessä kirjassa elämästä ja kuolemasta Sögyal Rinpoche kuvaa tavallista mieltä, semiä, erotuksena puhtaasta mielen luonnosta seuraavasti: ”Se, joka on erottelukykyinen, jolla on dualismin taju – joka tarttuu ulkopuoliseen tai torjuu sen – se on mieli. Varsinaisesti sem on se, joka pystyy olemaan yhteydessä ’toiseen’ – mihin tahansa ’johonkin’ havaitsijasta erillisenä havaittuun. Sem on diskursiivinen, dualistinen, ajatteleva mieli, joka osaa toimia vain suhteessa projisoituun ja virheellisesti havaittuun ulkoiseen ärsykkeeseen.” ”… mieli, joka ajattelee, juonittelee, haluaa, manipuloi, joka raivostuu, joka luo negatiivisten tunteiden ja ajatusten aallon ja heittäytyy niihin, jonka on jatkuvasti vakuutettava, todistettava ja varmistettava omaa ’olemassaoloaan’ erittelemällä, käsitteellistämällä ja jähmettämällä kokemus.” Tällä tavoin tshitta saa kulloisenkin ilmenemismuotonsa.

Mielen vankila

Olemme saaneet luonteenpiirteemme ja ominaisuutemme karmallisista syistä, syntyneet perheisiin, joissa karmalliset olosuhteet ovat jatkaneet sopivien olosuhteiden luomista juuri omalle tämänkertaiselle inkarnaatiollemme. Mielemme on muokkautunut lapsuuden ja nuoruuden kokemuksissa, jolloin syvimmällä olevat ja vaikeimmin tavoitettavissa ja työstettävissä olevat piirteemme ikään kuin ”inkarnoituvat” meihin. Tältä pohjalta ovat syntyneet reaktiomallimme, asenteemme, ennakkoluulomme, riippuvuutemme, odotuksemme, jotka ovat siis opittuja mielen kaavoja. Ne toimivat automaattisesti, aiheuttavat automaattista ajattelua ja siihen liittyviä tunteita. Ne pitävät meitä vankeina omassa talossamme ja rajaavat ulkopuolellemme elävän elämän virran, avoimuuden, puhtauden ja viattomuuden. Emme oikeastaan useinkaan itse elä vaan meitä eletään. Mieli, ego käyttää meitä omista lähtökohdistaan käsin, tshittan välityksellä, pitäen meitä vankina talossa, jonka isäntiä meidän pitäisi oppia olemaan.

Totuudenetsijöinä ja teosofeina olemme kaikki tulleet siihen kohtaan, että olemme ymmärtäneet, että ihminen voi oppia itseään hallitsemaan, ja hänen velvollisuutensa on pyrkiä siihen, sillä mielen sisältö ja sen jatkuva muutos ja vaihtelu peittävät meiltä totuuden auringon. Tiedämmehän, että taivas voi kuvastua vain tyyneen pintaan.

Olemme aavistaneet ja saaneet ehkä kaikujakin tästä toisesta todellisuudesta. Olemme tutkineet uskontoja ja filosofioita ja niiden eettisiä elämänohjeita, kenties löytäneet itsellemme läheisiä ja tutun tuntuisia asioita ja tunteneet sydämessämme: näin tämä asia on, näin tulee minun toimia, näin pitää ihmisen tehdä ollakseen Ihminen!

Olemme siis pyrkineet soveltamaan näitä eettisiä ohjeita, esimerkiksi Vuorisaarnan elämänohjeita, jotka meille ruusuristiläisinä ovat monille tutuimpia. Tässä vaiheessa olemme viimeistään luultavasti törmänneet tshittan itsenäiseen, automaattiseen toimintaan, sillä suuttumus nousee, himot heräävät, kiintymys, riippuvuus, takertuminen pitävät otteessaan huolimatta siitä, kuinka korkealla näemme ihanteen. Ajatus työskentelee automaattisesti huolimatta siitä, kuinka tärkeäksi näemme sen hillitsemisen.
Vaikka yritämme suhtautua asioihin avoimesti ja suvaitsevaisesti, huomaamme silti kaavamaisesti toistavamme samoja reaktioitamme suhteessa ympäristöömme, niin hyvässä kuin pahassa.

Saatamme yrittää myös ajattelun ja tahdon avulla pakottaa itseämme reagoimaan tietyllä tavalla, esimerkiksi olemaan näyttämättä suuttumustamme ulkoisesti, hillitsemään itseämme ulkoisesti, näyttelemään totuudellista jne. Sanomattakin on selvää, että tällainen toiminta ei voi johtaa kuin ongelman lumipalloilmiöön; seuraava tilanne saattaakin olla vielä haastavampi, ja uusi kohde saa kokea suhteettomat seuraukset ”itsehillinnästä”. Moni on nöyrtynyt sen valtavan ristiriidan edessä, joka vallitsee korkeiden ihanteiden, kaivatun päämäärän ja toisaalta oman tajunnallisen todellisuuden välillä.

Nyt on oikea aika!

Mielellä ei siis voi mieltä voittaa, vaikka ilmeisesti tämäkin vaihe on mentävä läpi. Järjellä, mielen avulla on työtä tehtävä, mutta loppujen lopuksi se on kulutettava loppuun, nakattava penkin alle, kuten P.E. siteeraa Lutheria kirjassaan Henkiseen tietoon. Järki ei voi totuutta nähdä, totuus on koettava, totuus on etsittävä käsitteiden ja ajattelun tuolta puolen.

Järjen, älyn, ajattelun käyttäminen ja harjaannuttaminen oikeilla asioilla on välttämätöntä, mutta lopulta tulemme siihen kohtaan, jossa tiedämme, että salainen itsekasvatus tapahtuu myös ja etenkin jollain muulla tavalla, muulla tasolla. Ja tässä kohtaa etsijältä vaaditaan erityistä nöyryyttä, hyväksyä todellakin sisäinen todellisuutensa sellaisena kuin se on, sillä se on ainoa lähtökohta, josta voi aloittaa. Vaikka ihanteet ajatuksissamme ja haaveissamme ovat korkealla ja aavistelemme ylevinä hetkinämme jotain kaunista, totta ja oikeaa, on se kuitenkin tuotava tälle elämän tavalliselle tasolle, ja silloin on lähdettävä siitä mikä on nyt, olipa se miten raadollista tahansa. Silloin on lähdettävä tshittasta, siitä miten se meissä ilmenee juuri nyt, omassa elämässämme.

Totuudenetsijä ei voi edetä kulkematta käytännöllistä puhdistuksen tietä, ja puhdistuksen tie on tshittan hallinnan opettelua, joka tapahtuu jokaisena kuluvana hetkenä. Nyt on oikea aika! Tässä on mielestäni eräs asian ydin. On hyväksyttävä tämän hetken todellisuus, sisäinen todellisuus ja lähdettävä siitä.
Tällä hetkellä havaintomme ja tulkintamme ovat siis useinkin vääristyneitä – kulloisenkin tunnetilan tai mielentilan, odotuksen, riippuvuuden mukaan. Katsot kukkaa, mieli sanoo ”onpa kaunis” ja siirtyy käsittelemään seuraavaa havaintoa. Mutta itse kokemus kauneudesta on saattanut estyä.

Mutta mitä tapahtuu, kun havainnon ja havaitsijan välissä ei ole tuota tulkintaa, lokerointia, arvottamista, nimeämistä? Kun katsot tuota kukkaa, se ei ole kaunis, vaan Kauneus On. Kukka on herättänyt sinut kokemaan Kauneuden joka On . Kukka ei omista kauneutta, et myöskään sinä; se on! Raja sisä- ja ulkopuolisen, subjektin ja objektin välillä hämärtyy – yhteys, ykseys alkaa hahmottua. Havaitsija ja havainto ovat yhtä. Elämä on, kauneus on, hyvyys on, totuus on! Ne eivät sinällään ole minkäänlaisia, eivät mitään määriteltävissä olevaa, eivätkä mitään sinusta erillään olevaa. Ne vain Ovat!

Näin voivat kerran toteutua pyhän Franciscuksen sanat: ”Ainoa Jumalan silmä, joka koskaan tulee katsomaan toista ihmistä, on sinun silmäsi, kun sinä katsot häntä”, tai niin kuin ystävämme ja opettajamme Henryk Skolimowski sanoi: The Universe is smiling through you, maailmankaikkeus hymyilee Sinun välitykselläsi. Itselleen, lisäsi hän vielä.

Tarkoitus on, että ihminen antaa sisällään olevan elämän ilmaista itseään ajatusten, tunteiden ja toiminnan kautta. Jos niiden virta on tasainen, säännöllinen ja esteetön, sen synnynnäisessä puhtaudessa ja värissä energia on vahvimmillaan. Suurin este sellaiselle virtaamiselle on mieli kaikkine muunteluineen. Näin ilmaisee asian Seetha Neelakantan.

Esteiden voittaminen

Kuinka sitten saavuttaa tshittan tyyneys ja hiljaisuus, kuinka lähteä liikkeelle? Miten oppia hallitsemaan tshittaansa? Tiedän, että minun on tehtävä se nyt, muuta aikaa ei ole, jos en tahdo jäädä edelleen teoretisoimaan ja pelaamaan käsitteillä. Silläkin tavoin saa mukavasti kulumaan vuosia, ellei elämiä.

Puhdistuksen tie on tässä ja nyt, sillä tshitta ja fyysis–tajunnallinen todellisuutemme ovat tässä ja nyt. Buddhalaisuudessa puhutaan usein esteiden muuttamisesta poluksi, ja tästä saattaisi löytyä avaimia myös meidän ongelmaamme. Onhan itsellämmekin vastaava symboli – Ristissä, jolle Ruusu puhkeaa.

Olisi siis löydettävä sellainen sisäinen asenne, joka toisaalta hyväksyy sen, mikä sekä sisäisesti että ulkoisesti on, mutta toisaalta ei kuitenkaan samastu siihen. Olisi löydettävä se tiedostamisen herkeämätön, kiinteä tila, jolloin tajuntaan tulee lisää tilaa ja jolloin tshitta muuntuu ikään kuin tiedostamisen polttoaineeksi.

Sögyal Rinpochen sanoin: ”Jos vaikeudet ja vastukset ymmärretään oikein ja käytetään hyvin, ne voivat usein kääntyä odottamattomiksi voiman lähteiksi.” Olemme ruusuristiläisinä tottuneet ja oppineet pitämään ajatusta käyttövälineenä, jonka avulla totuutta etsitään ja tiellä kuljetaan. Kuten jo aiemmin kävi ilmi, on ajatus toki tärkeä, järjen käyttö ja kehittäminen välttämätöntä sekä tajunnan kehittymisen että aivan käytännöllisen elämänkin kannalta. Mutta onko ajattelulla, ajatuksella sijaa käytännöllisessä itsekasvatuksessa, tshittan hallinnan oppimisessa ja toteuttamisessa? Millä tavoin voimme, jos voimme, ajattelullamme muuttaa sisäistä itseämme, onko tällainen muutos pysyvää?

Vai olisiko niin, että ajattelulla on merkitystä vain siinä määrin, kuin se kykenee paljastamaan meille ajattelun takana olevaa todellisuutta. Että ajatuksen tarkoitus olisi johdattaa ajatuksen taakse, ajatuksen merkitys olisi hiljentää itsensä. Mitkä voisivat olla sellaisia ajatuksia?

Pekka Ervast antaa seuraavan vastauksen: ”Opi ymmärtämään, että suuri elämä, jumalainen elämä, suuri tajunta, jota nimitämme Jumalaksi, on sinussakin. Sinä olet Jumalan poika. Jumala on sinussakin, vapahtaja on sinussakin. Sinä olet Jumalan poika. Opi tätä ajattelemaan. Opi tähän tunkeutumaan, syventymään, omista se ajatus, että sinä olet kaikkeuden lapsi, äärettömyyden ilmoitus, Jumalan poika. Opi eläytymään siihen ja silloin kun sinä yrität siihen eläytyä, niin sinä ymmärrät ilman muuta, ja se tapahtuu kuin itsestään, että sen mikä on rumaa, itsekästä ja eläimellistä, pitää pudota pois… Aloita siitä päästä, opi Isää tuntemaan, opi Jumalaa tuntemaan, niin kuin Jeesus sanoi: ’Etsi ensin taivasten valtakuntaa’.”

Ajatus, olkoonkin tärkeä, on kuitenkin vain yksi ihmisen olemuspuoli. Tarvitsemme erilaisia lähestymistapoja, keinoja ja menetelmiä. Mietiskely eri variaatioissaan ja toteuttamistavoissaan on teema, jonka parissa olemme tänä vuonna viipyneet hyvästä syystä ehkä enemmän kuin ennen, sillä sehän on välttämätön apukeino itsekasvatuksen tiellä. Mutta kuinka ulottaa sen vaikutukset juuri tähän hetkeen? Mikä voisi olla sellainen meditatiivinen, sisäinen elämäntapa ja asenne, jonka avulla esteet todella muuttuvat poluksi?