Reppu ja reissumies

Tässä Jeesuksen sanonnassa on ilmaistu se, että ihmisen pitäisi olla se mikä hän on todellisuudessa, sisäisesti. Olemisesta tässäkin on puhe, mutta jos tarkastelee itseään, niin eihän sitä vielä osaa olla mitä oikeasti on. Kyllähän kuulee hienosti sanottavan, filosofoitavan siitä, kuinka ihminen voisi nyt olla täydellinen. Moniko näistä puhujista kuitenkaan osaa jokapäiväisessä elämässään pitää vuorisaarnan ohjeet, sillä niissähän on ilmaistu se, mitä todellinen oleminen on. Jos tullaan sieltä teorioista käytännön elämään, niin kyllähän ihminen joutuu opettelemaan sen mitä oleminen on – toisin sanoen luopumaan kaikesta siitä, mikä ei kuulu täydellisten elämään.

Alkukristityillä oli mielenkiintoinen jaotus siitä, kuinka ihminen oppi elämään Kristus-elämää. He jakoivat tien eri asteisiin, joista ensimmäinen oli katekumeeni eli pyrkijä, kuuntelija. Sitten tuli pistis-aste eli uskollinen ja viimeisenä teleios eli täydellisen aste. Nykyisin ihmiset, jotka liittyvät teosofisiin tai teosofishenkisiin liikkeisiin ovat yleensä jo katekumeeni- tai pistis-asteessa. Sillä pyrkijänä ihminen vielä puhdistaa lähinnä ajatuselämäänsä, maailmankuvaansa ja oppii mm näkemään, että kaikki uskonnot ovat samanarvoisia. Ihmisestä tulee älyllisesti suvaitsevainen eri näkemyksiä kohtaan. Kun taas uskollisen asteessa ihminen vakuuttuu: Näin se on, tämä on minun tieni. Se on ihmiselle hänen Damaskos-kokemuksensa, varmaankaan se useimmiten ei ole niin voimakas kuin Paavalilla aikoinaan, vaan saattaa olla hänen korkeamman järkensä herääminen. Ruusuristiläisenä totuudenetsijänä pidän luonnollisena, että ihminen tällä tiellä valitsee Jeesus Kristuksen ja vuorisaarnan ohjeiden seuraamisen. Jos ihminen on tehnyt lupauksen sisäiselle itselleen, että tahtoo yrittää toteuttaa armahtavaisuuden ja rakkauden lakia elämässään, vaikka näkee vielä ihmisenä olevansa varsin puutteellinen, silloin antaa elämälle ikään kuin luvan koetella, onko tosissaan, pysyykö uskollisena. Vaikka ympäristö ja ystävät kääntyisivät vastaan, tai ilmaantuu sisäisiä vaikeuksia, pitäisi olla kiitollinen, sillä ne vahvistavat ihmistä ja osoittavat ne heikkoudet, jotka on voitettava kyetäkseen olemaan täydellinen. Aina kannattaisi muistaa tehdä työtä teosofian puolesta, vaikka olisi vaikeuksia omassa elämässä, sillä epäitsekkäällä työllä näyttää olevan parantava, siunaava vaikutus. Uskollisen asteessa ihminen kyllä huomaa, ettei hän omin voimin pysty itseään voittamaan, toisin sanoen pitämään Jeesuksen käskyjä. Ja että on välttämätöntä aloittaa päivittäiset vuorisaarnan ohjeiden mietiskelyt, jotta kykenisi vähitellen pitämään käskyt. Vasta silloin ihminen itse asiassa on päättänyt tulla täydelliseksi. Tässä vaiheessa ihminen vetoaa sisäiseen Itseensä, Isäänsä ja on päättänyt lopullisesti luopua eläimestä itsessään, sen himoista ja haluista – olkoonkin se vaikka kuinka kesy kotieläin tahansa. Luopua myös siitä suuremmasta pahasta: omasta itsekkyydestä ja ylpeydestä. Tällä tiellä oppii porautumaan syvälle omaan sieluunsa. Siellä on nähtävissä oikeuden vaatimus, joka pohjimmiltaan on itsekästä, joka on luonnollista silloin, kun alistutaan vielä karmaan eikä uskalleta nousta ihmiseksi, joka täysin tietoisesti kääntää toisen poskensa vaatimatta itselleen oikeutta, hyväksyen kohdalleen osuvan kärsimyksen ja pilkan, pitäen niitäkin vain mahdollisuutena puhaltaa rakkauden liekki voimakkaampaan paloon, tahtoen aina hyvää kaikille erotuksetta.