Marko Manninen

Olisi varmaan sopivaa ja vaikuttavampaa, että pitäisin esitelmän tällaisesta aiheesta ilman muistiapuvälineitä. Kerran yläasteella koulussa tein esitelmän Timo Klemolan ”Karate-do” -kirjasta. Opettelin koko esitelmän alusta loppuun sanasta sanaan ulkoa. Sitten varsinaisessa esitelmätilanteessa kävikin niin, että jossain puolivälin jälkeen kadotin langan enkä enää tiennyt ollenkaan miten esitelmä jatkui. En muista tarkalleen miten selvisin tuosta tilanteesta, luultavasti minulla oli mukana muistilappu, johon olin laittanut ydinkohtia, ehkä se oli liian traumaattinen kokemus muistettavaksi jälkeenpäin. Jottei nyt kävisi samalla tavalla, sallinette, että johdatan teidät aiheeseen nykyaikaisten välineiden avulla.

Olen kerännyt tähän esitelmään erinäisiä huomioita muistiin liittyvistä toiminnoista ja sen suhteesta uskontoihin ja itsekasvatukseen. Ulkoa muistaminen on aina ollut minulle samalla kertaa sekä tylsää, koska olen aina enemmän arvostanut ymmärtämistä, että samalla myös kiehtovaa, myöhemmin erityisesti henkisen kehityksen kannalta. Mitä muisti merkitsee henkisen tien kulkijalle, miksi siihen kannattaa kiinnittää huomiota, miten muisti toimii ja millaisista osista sen voidaan nähdä koostuvan? Toivottavasti esitelmä vastaa jollain tavalla näihin kysymyksiin.

Muistitekniikat

Kaikille meille on varmaan tuttua muistin assosiatiivinen rakenne, mielleyhtymät. Harvempi ehkä kuitenkaan on pohtinut muistin hierarkkista rakennetta, sen ennakoivaa ominaisuutta, sekvenssiluonnetta tai mnemoniikkaa, oppia muistin kehittämisestä.

Muistin kehittämisellä on pitkät perinteet. Jo antiikin kreikassa, Ateenassa suosittiin muistikirjoja ja retorista imitaatiota. Rapsodit, homeeristen eeposten esittäjät saattoivat muistaa ulkoa suuria määriä valmiita runonlaulajien teemoja[1]. Runouden lailla muistimenetelmät olivat oma taiteenlajinsa. Perusmenetelmä oli yksinkertainen, se vaati jonkin verran aikaa ja vaivaa, mutta tulokset olivat hyviä ja samaa menetelmää käytetään vielä nykyäänkin eri muodoissaan. Lyhyesti kuvailtuna henkilö valitsi esim. tuntemansa huoneiston tai vaikka temppelin eri osat mielessään paikoiksi (loci) ja sijoitti muistettavat asiat järjestyksessä näihin paikkoihin[2]. Paikat voivat sijaita myös tien varrella (reittimenetelmä) tai nykyisessä variaatiossa olla lista ihan mitä tahansa sanoja, jotka muistuttavat lukuja yhdestä kymmeneen. Paikat toimivat assosiatiivisen muistin osoittimina ja periaatteena on, että yhteyksien luominen muistettavan asian ympärille erityisesti näköaistiin perustuvien mielikuvien avulla vahvistaa sen muistamista.

Myöhemmällä keskiajalla mm. Ignatius Loyolan jesuiittakoulu ja sen hengelliset harjoitukset[3] käyttivät ahkerasti antiikin ajan muistitekniikoita, jotka olivat olennaisia retoriikan, saarnojen ja väittelytekniikoiden kehittämisessä. Sri Caitanyan, erään Bengalilaisen oppineen pandiitin sanotaan lyöneen sen ajan parhaimmat veda -tietäjät veitsen terävällä muistilla ja runouden voimalla. On mielenkiintoista, että tietäjät taistelivat usein ei suinkaan miekan vaan runojen avulla, retoriikalla, loitsuilla ja laululla. Hyvä kotimainen esimerkki on Väinämöisen ja Joukahaisen yhteenotto Kalevalan soisilla kankahilla[4]:

“Sanoi vanha Väinämöinen: Lapsen tieto, naisen muisti, ei ole partasuun urohon eikä miehen naisekkahan! Sano syntyjä syviä, asioita ainoisia!”

Muistiniekat on tietysti helppo lokeroida kirjanoppineiksi, mutta ero viisaiden ja kirjanoppineiden muistin käytössä löytyy soveltamisen taidosta, ajoituksesta ja tiedon käyttötarkoituksesta.

On oletettavaa, että koska traditiot siirtyivät vanhoina aikoina oraalisesti, myös muistamisen kyky oli parempi. Tiedon määrä ei ollut yhtä suuri kuin nykyään, pystyttiin keskittymään olennaisempiin asioihin. Kirjapainon ja myöhemmin meidän ajalla tietotekniikan yleistyessä muistiin nojautuminen on vähentynyt. Voi olla, että nykyiset aivomme ovat jopa jäljessä siitä, mitä niiltä odotetaan, mitä kaikkea niille syötetään. Tukeutuminen kaikessa papereihin, kalentereihin, hakupalveluihin, jne. on omiaan jatkamaan muistamisen syöksykierrettä kohti suurempaa unohtamista. Onhan se niin, että mihin kiinnitämme huomiota se kehittyy ja mihin emme kiinnitä huomiota, se surkastuu.

Muistin rakenneosat

Muisti toimii assosiaatioiden, mielleyhtymien kautta. Tämä on selvää. Samaa asiaa pidemmälle johdettuna voidaan sanoa, että asiat ja objektit kuuluvat toisilleen erilaisten tapahtumaketjujen kautta sarjoina, sekvensseinä. Sekvenssien kautta muistamiseen liittyy myös aikaulottuvuus.

Esimerkiksi auto liikkuu yleensä eteenpäin, joskus myös taakse. Se ei liu’u yhtäkkiä sivuille tai nouse ylös. Auton liikkuminen näin on totuttu sekvenssi. Kun näemme sen kohteessa A, oletamme sen perustellusti esiintyvän kohta kohdassa B. Samoin näemme liikennevalot sekvenssinä puna, kelta, vihreä ja päinvastoin. Tällöin ajallisesti punainen ja vihreä väri loistavat paljon pitempään, kuin keskimmäinen keltainen väri. Niinikään kun katsomme vastapuolella istuvan ihmisen kasvoja, silmät käyvät vaistomaisesti läpi sarjan pieniä yksityiskohtia. Jos kohteemme suu sijaitsee otsan kohdalla, alkavat hälytyskellomme soimaan ja tarkkaavaisuutemme terävöityy. Muuten se pysyy kohtuullisen rauhallisena. Kaikki nämä assosiaatiot ja sekvenssit ovat painautuneet tuhansien ja taas tuhansien toistojen kautta muistiimme ja auttavat meitä tunnistamaan samantyylisiä asioita hyvin nopeasti.

Kielen rakenteessa, kieliopissa ja lauseissa voidaan niin ikään huomata sekvenssejä. Sattuu ihan miten voi emme lauseita muodostaa (emme voi muodostaa lauseita ihan miten sattuu). Vaikka itse asiassa voimme ja ymmärrämmekin sen vielä hyvin, mutta vain koska mieli korjaa, paikkaa ja kääntää lauseen silmänräpäyksessä oikeaan järjestykseen tai oikeastaan mielekkääksi kokonaisuudeksi. Hyvänä esimerkkinä toimii myös tavallisen tekstin sekoittaminen niin, että sattumanvaraisesti muutetaan kirjainten paikkoja pitäen sanojen alku- ja loppukirjaimet samoina. Tästä muodostuu erittäin paljon virheitä sisältävää tekstiä, mutta voimme lähes poikkeuksetta tunnistaa ja ymmärtää tekstiä[5]:

“Arocdnicg to rsceearch at Cmabrigde Uinervtisy, it deosn’t mttaer in waht oredr the ltteers in a wrod are, the olny iprmoatnt tihng is taht the frist and lsat ltteer are in the rghit pcale. The rset can be a toatl mses and you can sitll raed it wouthit pobelrm. Tihs is buseace the huamn mnid deos not raed ervey lteter by istlef, but the wrod as a wlohe.”

Muistamisen vaiheetJokainen ajatussarja ja lause on assosiaatioketju, kuten järjestysnumerojono. Muistamisessa ketjutuksen merkitys näkyy myös siten, että on hankalampaa aloittaa joku runo tai lause keskeltä, kuin aloittaa se alusta, jolloin runo lähtee purkautumaan muistiin piirrettyä assosiaatioketjua pitkin.

Muistin hierarkkinen luonne näyttäytyy ryhmien muodostelun kautta. Kirjaimet muodostavat sanan, sanat muodostavat lauseen, lauseet kappaleen, kappaleet luvun, jne. Sama toistuu myös käsitteistön suhteen, kaikkien uskontojen jumalkäsitteet muodostavat yhdessä synteettisen jumalkäsityksen, jumalkäsitys ja muut uskomukset ja tiedon palaset maailmankäsityksen. Minätunteen voi myös katsoa olevan tällaisen hierarkkisen muistin tai oikeastaan asiayhteyksien tajuamisen huippu. Jos tajuntamme olisi kaikkiallista kuten Logoksen[6], tietäisimme kokoajan kaiken ikuisuudesta ikuisuuteen[7], mutta koska tajuntamme on rajoittunut, tarvitsemme muistia ulkokohtaisen kokonaisuuden käsittämiseen.

Assosiaatioiden, sekvenssien ja hierarkkisen luonteen lisäksi muisti jaetaan yleensä kestonsa puolesta neljään osaan[8]:

  1. Puskurimuisti kykenee pitämään mielessä vain hyvin pieniä tiedonosasia hyvin lyhyen aikaa, joka mitataan sekunneissa.
  2. Lyhytkestoinen muisti kestää muutamista sekunneista minuutteihin ja on eräänlainen työmuisti. Asiat pysyvät työmuistissa niin pitkään kuin niitä toistetaan, esim. vieras puhelinnumero ja unohdetaan sitten.
  3. Pitkäkestoinen deklaratiivinen muisti on periaatteessa rajaton muisti, jonne tallentuvat kaikenlaiset tiedot, tapahtumat, tunnelmat, yksityiskohdat ja laajat ideat.
  4. Näiden lisäksi voidaan vielä erotella taitomuisti, joka liittyy lihaksiin ja fyysisiin toimintoihin.

Muistiin jäämisessä voidaan erotella 6 eri vaihetta:

  1. Huomiovaiheen kesto on 0,2 s. Huomion kiinnittäminen johonkin kohteeseen suurentaa todennäköisyyttä, että aistimus jättää pysyvämmän jäljen aivoihimme. Hebbin säännön mukaan neurotieteessä, kun neuronit jatkuvasti laukaisevat tietyn kuvion, tuo kuvio muodostuu pysyvämmäksi ominaisuudeksi aivoja eli siitä tulee muisto[9].
  2. Tunnevaikutuksen kesto on 0,25 s. Tänä aikana mantelitumake vahvistaa muistijälkeä. On huomattavaa, että Ateenassa myös nähtiin tunteen merkitys muiston kiinnittäjänä. Tämän takia retoriikan harjoituksiin piti eläytyä ja antautua paatoksella[10].
  3. Aistimuksen kesto on 0,2 – 0,5 s. Useat yhtäaikaiset sensoriset havainnot muodostavat muistin raaka-aineen.
  4. Työmuistissa pitäminen 0,5 s. – 10 min. Osa muistoista tarttuu mieleemme tahdottomasti, osa tahtoperäisesti. Erityisesti työmuisti vaatii tahtoperäistä mentaalista toimintaa.
  5. Prosessointi 10 min. – 2 vuotta. Hippokampuksen sanotaan osallistuvan tässä vaiheessa muistijäljen vakiinnuttamiseen. Myös unitilan merkitys kasvaa prosessoinnissa.
  6. Lujittuminen kahdesta vuodesta eteenpäin. Jotkut muistot saattavat vieläkin kadota tavoittamattomiin, vaikka ne olisivat olleet eläviä useamman vuoden mielessämme.

Persoonallisuuteen, luonteeseen ja elämäntehtäväämme liittyvät asiat pysyvät pisimpään muistissamme ja niistä muodostuu selkäranka tekemisellemme. Henkisessä mielessä juuri tämän viimeisen vaiheen syvä ymmärtäminen ja harjaannuttaminen on kaikkein tärkeintä. Goethen sanojen mukaan yksinkertaisesta ajatuksesta lähtee kauaskantoiset seuraukset:

”Kylvä ajatus, niität sanoja; kylvä sanoja, niität tekoja: kylvä tekoja, niität tapoja; kylvä tapoja, niität luonteen; kylvä luonne, niität kohtalon; kylvä kohtalo, niität elämän.”

Henkinen kehitys olisi mahdotonta, jos emme jollain tavalla pystyisi muistamaan syy-seuraussuhteita. 6:nen, lujittumisvaiheen jälkeen voidaan ajatella vielä pidemmälle, yleensä tiedostamattomille tasoille ulottuvat muistit. Jotkut asiat muodostuvat nk. osaksi selkärankaa ja automaattista toimintaa. Luultavasti tämän ja mutaatioiden kautta muistot siirtyvät myös osaksi geneettistä perimää pitkien aikojen saatossa. Sitten meillä on teosofian mukaan skandhat, jotka välittyvät jonkinlaisen muistin kautta seuraaviin ruumistuksiin ja luonnon muistiin (kaikentallentava reflektiivinen eetteri) perustuva jälleensyntymismuisti. Muistuminen (rememberance) ja muisteleminen (recollection) ovat vähemmän tahtoa vaativia toimintoja, kun taas muistaminen (reminiscence) on tahtoa vaativa toiminto, erottaa meidät eläinkunnasta ja on Blavatskyn mukaan[11] linkki jälleensyntymiin. Tahdon avulla voimme painaa asioita mieleen, mutta myös unohtaa halutessamme. Itse joudun hyvin paljon tekemisiin yksityisyystietojen kanssa, asiakkaiden tunnusten, salasanojen, yritysten markkinointi budjettien ja kävijätilastojen kanssa. Olen huomannut, että pystyn unohtamaan hyvin lyhyessä ajassa tietoja, joita missään tapauksessa ei saisikaan tietää tai kirjoittaa ylös. Tämä on kuitenkin eri asia, kuin unohtamisen potentiaali, joka seuraa usein kuultavaa toistelua: “Minulla kun on niin huono muisti” ja “Minä se en muista kyllä mitään”. Hyvin paljon muistamisessa on kyse intentiosta, halusta ja tahdosta muistaa tai unohtaa. Hyvä muisti mahdollistaa henkisen ideoiden prosessoinnin mielessä ilman että tarvitsee olla kirjaa, muistivihkoa tai tietokonetta apuna. Varmaa on, että aina meillä ei ole näitä apuvälineitä ulottuvilla enkä ainakaan itse halua, että siinä tapauksessa muutun henkisesti toimettomaksi kulkijaksi.

Analogiat ja vertauskuvat

Muistamisen vaiheetToiston ohella erityisen tärkeää muistin ja ymmärryksen kehittymiselle on samanlaisten asioiden ryhmittäminen ja analogiat. Kun sama asia koetaan ja kuvataan usealla eri tavalla, jää siitä vahvempi muisto. Uskontojen vertauskuvasto on oivallinen, tosin tuntuu joskus, että jopa liiankin ylimalkainen analogioiden jatkumo. Esimerkiksi: Sinä olet Se, joka on Jumala, joka on Järki, joka on Henki, joka on Valo, joka on Energia, joka on Kaikki. Sanon liian ylimalkainen siksi, että silloin kun kaikki tarkoittaa kaikkea, ei se tarkoita oikeastaan mitään. Tai se tarkoittaa korkeintaan kehäpäätelmää. Pitäisi kai vielä tarkentaa, että loogiselle ajattelulle tällaiset analogiat ovat myrkkyä, mutta vapaalle ajattelulle ja luovuudelle ne ovat elinehto.

Ihmisen toiminnalle on ominaista usean aistin yhtaikaa tuottama jälki samasta kokemuksesta, jolloin on olemassa luonnostaan suuret edellytykset, että tapahtuma jää paremmin mieleen. Mutta kun opiskelemme jotain ulkoa kirjasta näkemällä tai vain kuulemalla luennoitsijaa äänitteestä, puuttuu meiltä useiden aistien luoma vahvistava yhteisvaikutus.

Jos pyrimme selittämään kokemuksen kuten se tapahtui mahdollisimman orjallisesti tapahtumaa mukaillen vähän kuten naturalistisessa taiteessa pyritään kuvaamaan, vahvistamme kyllä kyseistä yksittäistä kuvaa mielessämme, mutta luomme siihen vähemmän

voimakkaita kannattelevia assosiaatioita. Kun tuomme viereen vertailukohteen, vertauskuvan, muodostuu meille ymmärtämiseen vaadittava olennainen linkki kahden tai useamman asian välille. Ymmärtäminen on yksinkertaisimmillaan kahden eri asian suhteen näkemistä. Geometriassa tämä tulee esiin siten, että ei ole merkitystä mitä mittayksiköitä (metrejä, tuumia, jalkoja, muinaisia egyptiläisiä cupiceja) suorakulmaisen kolmion kateettien kuvaamisessa käytetään. Mittayksiköstä huolimatta kateettien ja hypotenuusan suhde pysyy aina samana.

Vertauskuvilla ja symboleilla on siis tärkeä rooli sekä ymmärtämisen että muistamisen kannalta. Mielenkiinto symboleihin tutkimusmielessä on kasvanut viime vuosikymmeninä, varsinkin viime vuosina osittain johtuen popularisoitujen koodikirjojen ja elokuvien kuten ”The Da Vinci Code” ja ”The Moses Code” ansiosta. On pyritty näyttämään, että kaikki ihmisen luomukset riiteistä myytteihin, taiteesta tieteeseen perustuu symboliikkaan[12]. Vaikka käsite voidaan mieltää symboliksi, tahtoisin kuitenkin nähdä eron symbolin ja käsitteen välillä. Siinä missä käsite pyrkii määrittelemään kohteen mahdollisimman tarkasti, symboli ja laajennetussa mittakaavassa myytit antavat väljyyttä tulkinnalle. Ehkä käsitteellisen ymmärtämisen ja symbolisen ymmärtämisen ero on kuin ulkoa opetellun musiikin (jota alussa saitte kuulla) ja improvisoidun musiikin ero. Tutkimuksissa on havaittu, että jälkimmäisessä tapauksessa otsalohkot kytkeytyvät pois päältä, eivät enää kontrolloi tapahtuman kulkua. Symbolien ja myyttien tutkiminen, sanotaan vaikka Johanneksen Ilmestyksen avaaminen astrologisella avaimella suuresti kilvoittaa mieltä löytämään yhtenevä tarina ja tulkinta, joka poikkeaa ortodoksisesta tulkinnasta. Uuden oppiminen on improvisaation seuraus, hetkittäinen otsalohkon pois kytkeminen päältä, uusien assosiaatioiden purkautuma.

Kuinka paljon nyt on merkitystä uusilla oivalluksilla tai improvisaatiolla, jos emme muista mitä vähän aikaa sitten oivalsimme ja loimme? Se riippuu varmasti siitä, onko tarkoituksenamme luoda hetkellinen luomisen purkautumisesta johtuva hyvä olo itselle ja mahdollisille kanssaihmisille vai haluammeko taltioida kokemuksen jaettavaksi ja analysoitavaksi myöhemmin.

Jokaiselle varmaan joskus käy niin, että saa todella hienoja oivalluksia paikassa, jossa niiden tallentaminen ei onnistu vaivattomasti. Huomaat hetken päästä, että olet jo unohtanut kullan jyvän. Ja jos vaikka tallentaminen onnistuisikin vaivattomasti, niin joskus ne ideat tuntuvat sisältävän niin suuren määrän asiayhteyksiä, että käytännössä jo oivalluksen sanallistaminen tuntuu karkaavan käsistä. Näin käy usein meditatiivisen tilan tai unenomaisen tilan päättyessä ja tietoisuuden laskeutuessa arkisempaan piiriin. Unen muistaminen ja jonkin meditaatiossa tapahtuneen oivalluksen muistaminen tuntuvat niin läheiseltä toiminnolta, että uskon unipäiväkirjan ylläpitämisen auttavan myös meditatiivisen tilan ja siinä syntyvien oivallusten jälkeenpäin erittelyssä. Unitilan sanotaan ryhmittelevän päivän tapahtumia sekä vahvistavan neuronien ja synapsien välisiä yhteyksiä, jolloin tietyt asiat painuvat paremmin mieleemme ja avoimet ongelmat ratkeavat kuin itsestään hyvin nukutun yön jälkeen.

Ajatuksen takana

Muistamisen vaiheetJotta oivalluksen voisi testata ja jakaa, täytyy se tietysti painaa ja palauttaa mieleen jollain tavalla. Mitä korkeamman tajunnan piiriin kuuluvasta oivalluksesta on kyse, sitä vaikeampi sitä on tuoda alas ja muistaa. Nähtävästi oivalluksen muuttuminen vihkimykseksi vaatii jo rakenteellisia muutoksia aivoissa ja kehossa, sekä valmistavaa puhdistautumista eettisellä tiellä, että tapahtumasta johtuvaa kokonaisvaltaista kehon tilan muutosta. Psyko-fyysiset muutokset näin mahdollistaisivat suuremman tajunnan laskeutumisen tietoisuuteemme.

Kun nuorempana pohjoisessa asuessani tein kävelymeditaatioharjoituksia aamuisin, huomasin mielen tyhjentämisen arkisesta ajatuksen juoksusta avaavan portit jollekin toisen tason ideoiden tiedostamiselle. Tauko ajattelussa toi toistuvasti esiin eri ideoita ikään kuin välähdyksinä tai paketteina, joiden sanallistaminen tietysti johti tavalliseen ajatteluun. Huomasin kolme asiaa:

  1. Sanallisen ja kuvallisen ajattelun takana on toisenlainen ajatus, jonkinlainen ideamaailma. En pidä ollenkaan mahdottomana, että sen takana on vielä abstraktimpi maailma, jne.
  2. Ideoiden muuttaminen sanoiksi vaatii aikaa, keskittymistä ja muistitoimintojen kehittymistä. Näiden ideoiden ja asiakokonaisuuksien rinnalla normaali sanallinen ajattelu on hyvin hidasta ja vaivalloista. Mutta muistamisen, voisiko sanoa maahan laskemisen kannalta se on kuitenkin välttämätön askel. Muuten ideat jäävät lillumaan omaan maailmaansa vailla kontaktia arkielämään, tulevat ja haihtuvat kuin tuuli.
  3. Mitä pitemmäksi ajaksi ajattelu oli vaiennut, siitä suuremmaksi muodostui paine ideatasolta. Ikään kuin luomisen voima ja virta vaati väkisin itselleen purkautumistien.

Yleensä sanotaan, että henkisiä kokemuksia on vaikea pukea sanoiksi. En näe itse vaikeutena sanojen puutetta, voihan sitä keksiä vaikka uuden kielen kuten J. R. R. Tolkien teki tai Pekka Ervast oli tekemässä nuoruusvuosinaan. Ennemminkin vaikeus tulee siitä, että tuo kaikki on hyvin työlästä ja aikaa vievää. Lisäksi jokainen kuvattava kokemus, kohde tai tapahtuma sisältää linkin melkeinpä äärettömään syy-seuraussuhdeketjuun. Kohteeseen ja asiaan liittyy lukemattomia muita kohteita paralleelisti, joten mahdollisimman totuudenmukainen selittäminen on luonnollisesti työlästä.

Selittämisen vaikeus

Uusi subjektiivinen kokemus, joka sulautuu kokijan maailmankuvaan ja käsitykseen pyritään kuvaamaan aiemmin tunnetulla käsitteistöllä eikä aleta heti luomaan uutta kieltä sitä varten. Ulosanti värittää ja seuloo kokemusta sen mukaan kuinka erinomaiseksi kertoja on kehittänyt itsensä ymmärrystä ja avuja kuvata kokemuksiaan erilaisin menetelmin: suusanallisesti, kirjallisesti, kuvataiteen, musiikin avulla, jne. Toiseksi meillä on välittävä aine, joka voi värittää, haalentaa tai jopa hajottaa kuvauksen kokemuksesta. Kolmanneksi tulee mukaan vastaanottaja, kuulija, joka toistaa kertojan kuvion päinvastaisessa järjestyksessä. Huolimatta tästä valtavasta informaation välittämisen monimutkaisuudesta tulemme hämmästyttävän hyvin toimeen arkielämässä ja vapaa-aikana parhaimpina hetkinä kykenemme jopa sivistyneisiin keskusteluihin elämää suuremmista asioista.

Pitkään aivoja on verrattu mikroprosessoriin, mutta tekoälytutkimuksen epäonnistuttua lunastamaan lupaukset 90-luvulla, eli jäljittelemään ja replikoimaan aivot ja mieli, tästä ”aivot on tietokone” -käsityksestä on jouduttu luopumaan. Olemme päässeet muistin säiliö -ajattelusta, josta asioita otetaan esiin ulkoisen tai sisäisen käskyn johdosta, keto -ajatteluun, jossa muistiin palauttaminen on samalla uudelleen luomista ja lujittamista eli koko ajan elämää, muutosta ja kuhinaa sisältävä kesäinen avara niitty[13]. On ymmärretty, että aivoissa ei varsinaisesti ole olemassa erillistä laskentayksikköä, vaan se on kokonaisuudessaan monimutkainen hierarkkinen muistijärjestelmä[14]. Jos ollaan vielä tarkempia, ei pitäisi puhua muistijärjestelmästä, koska aivot eivät selvästikään tallenna mitään erityisen tarkasti kuten videokamera, vaan sumeanlogiikan lailla ekonomisesti mahdollisimman vähän tietoa (poikkeuksena savantit[15]). Mutta kuitenkin juuri tarpeeksi, jotta se pystyy tunnistamaan seuraavalla kerralla sisään tulevan syötteen. Jos aivot eivät tunnista kohdetta, tallennetaan hiukan enemmän tietoa ja katsotaan seuraavalla kerralla uudelleen kuinka tunnistus onnistuu. Sivumennen sanoen tämä tiedon määrän redusointi muistuttaa luonnon eetterin ja akaashan eroa, jossa edelliseen tallentuu kaikki ns. hyvä ja paha, kun taas jälkimmäiseen tallentuu vain hyvä ja olennainen.

Pyrimme siis pääsemään kaikista tilanteista mahdollisimman helpolla. Kun tämä on luontainen psyko-fyysinen toimintatapa, ei ole ihme, että uuden oppiminen ja erityisesti henkisen elämän soveltaminen arkielämään tuntuu työläältä. Esoteeriset koulut, kuten Ruusu-Risti yleensä toivottavat ensimmäisenä kokelaan tervetulleeksi vaikeuksiin eli totiseen työhön itsensä kanssa.

Emme omaa mikroprosessoria emmekä virheettömästi ja pilkuntarkasti taltioivaa kovalevyä aivoissamme vaan eräänlaisen tunnistamisen ja sitä kautta maailman kanssa interaktioon mallikkaasti toimivan ratkaisun. Kullakin meillä ihmisellä on erilaisia erikoisosaamisia ja tehtäviä yhteiskunnassa. Kukin meistä kehittää itselleen parhaiten soveltuvaa tai tarpeellista tunnistamisen muotoa. Itse tietokoneohjelmoijana ja ohjelmistosuunnittelijana osaan ratkaista työhöni kuuluvia ominaisia ongelmia hahmottamalla erityylisiä koodikieliä ja paradigmoja. Tämä ei tosiaan tarkoita sitä, että osaisin ulkoa kuin murto-osan jonkin kielen funktioista, mutta syntaksi ja kielioppiasiat on hyvä tietää, jotta työskentely olisi sujuvaa. Periaatteessa pelkkä abstraktinen ymmärrys siitä, mitä ohjelmointi tarkoittaa pitäisi riittää siihen, että työstä kykenee suoriutumaan, mutta toisaalta abstraktinen ymmärrys tulee konkreettisen tekemisen myötä.

Niin, suosimmeko induktiivista vai deduktiivista tutkimustapaa, alhaalta ylös, vai ylhäältä alas? Pekka Ervastilla on mielenkiintoinen kuvaus kirjassaan “Jälleensyntymismuisti”:

Okkultisti ei ala ylhäältäpäin puhumalla Jumalasta, jonka tieto on rajaton – niin tekee mystikko – okkultisti on kuin tiedemies, joka kulkee induktiivistä tietä, hän tutkii ilmiöitä, ennenkuin hän tekee johtopäätöksiä. Eikä hän kulje omin päin ilman ohjausta, vaan hän ottaa osaa toisten tietoon ja noudattaa toisten kokeneiden neuvoja. Todellinen salatieteilijä astuu siihen veljeskuntaan, joka aina säilyttää puhtaana tämän maapallon sisimmän viisauden ja tiedon.

Ehkä joogin, jonka sanotaan kykenevän tietämään kaiken mihin asiaan hän vain kiinnittää huomionsa, selitys liittyy abstraktin ideamaailman kokemiseen. Ehkei tietäminen tarkoita tässä yhteydessä sitä, että tietää mitä tahansa milloin tahansa vaan, että ykseydestä käsin on mahdollista johtaa kaikki. Kunhan on tarpeeksi aikaa ja resursseja. Joudumme myös sen kysymyksen eteen, mihin ja miten haluamme kohdistaa mielemme, millaiseen tehtävään valjastaa henkemme, sielumme, mielemme, muistimme, aivomme ja ruumiimme. Onko tekemisemme ja pyrkimyksemme oikeata, kuten Jalon Kahdeksanosaisen Polun[16] kaikki kohdat ohjeistavat?

Buddhalaiset ovat myös hyvin tunnettuja muistitekniikoista. Eräs munkki[17] pystyi resitoimaan 16000 sivua kanonisia tekstejä suoraan muistista. Eli ei aivan koko Ervastin tuotantoa kuitenkaan. Kahdeksanosaisen Polun 7. kohta käännetään usein oikeaksi tarkkaavaisuudeksi, mutta voidaan kääntää myös oikeaksi muistiksi. Kehon, tunteiden, mielen ja mielen laatujen alituinen tarkkailu varmistaa, ettemme toimi tai puhu epähuomiossa tai unohda henkisiin harjoitteisiin kuuluvia asioita.

Rudolf Steiner puolestaan liittää muistin planetaarisista voimista Venukseen. Kahdeksanosaisen Polun kulkija pystyy palauttamaan mieleen tunteensa eri tilanteissa suhteessa muuhun maailmaan, ts. empatisoimaan. Tunteiden mieleen palauttamisen tärkeys tulee siitä, että pystyessään nostattamaan tunteet uudelleen eli luomaan ne, pystyy myös ohjaamaan tunteita eikä ole vain laivassa tuulen viemänä. Steiner sanoo myös, että kasvaessaan lapsesta aikuiseksi, kun ihminen kykenee erottamaan tunteet Minästä, kykenee hän vähitellen oppimaan omista kokemuksista ja lopulta muiden kokemuksista. Pystyessään palauttamaan mieliin kokemuksensa on henkilö kykenevämpi auttamaan muita henkisellä tiellä. Oikea muisti ja auttamiskyky liikkuvat näin käsi kädessä. Tätä tietä tunne kasvaa pikku hiljaa yhdeksi todelliseksi sisäiseksi aistiksi. Elisabeth Haichin kirjassa ”Vihkimys” Ptah-HoTep opettaa 12 poolin meditaatiotekniikkaa, jossa luodaan vastakkaiset tunne- ja ajatusmuodot mieleen mahdollisimman realistisina. Näkisin, että kyse on hyvin kokonaisvaltaisesta muistiin palauttamisen tekniikasta.

Ennakoiminen

Annie Besant on kuvannut hämmästyttävän tarkasti nykypäivän käsityksen mittapuissa muistin ja näkemisen toimintoa[18]:

”Vain harvat ihmiset analysoivat hyvin yksinkertaiselta vaikuttavan näkemiseen liittyvän toiminnon monimutkaisuutta. Useimmissa näkemisen tavoissa on vain vähän kyse todellisesta näkemisestä ja suurimmaksi osaksi muistamisesta. Mitä me kutsumme näkemiseksi on monimutkainen koottu käännös juuri nyt retinassa (näkösoluissa) tehdystä vaikutelmasta ja muistin tekemästä saman asian tai objektin menneisyyden vaikutelmien kokonaisuudesta. Vain hyvin koulutettu ja kokenut näkijä pystyy välttämään virheet katsoessaan faktoja läpi heidän omien ajatusmuotojen.”

Mielestäni tämä on yksi oiva osoitus siitä, kuinka hyvin sen ajan teosofit, ainakin parhaimmisto oli selvillä mielen ja aistien harhaanjohtavasta luonteesta. Näköaistiin liittyy paljon merkillisiä seikkoja, kuten sokea piste, sakkadiset liikkeet ja ylösalainen peilaus. Kaikesta tästä sekavasta, katkonaisesta ja valtavasti kohinaa sisältävästä aistimuksesta tajuamme kuitenkin maailman sulavana ja saumattomana jatkumona.

Mitä useammin näemme, tai voisi puhua laajasti aistimme, jonkin kohteen, sitä vähemmän seuraavalla kerralla käytämme aisteja kokemiseen ja sitä enemmän muistia. Toisin sanoen mielemme tai aivomme ennakoi aistikokemuksen eikä enää käytä resursseja identifiointiin kuten ensimmäisillä kerroilla. Identifiointi, tunnistaminen muuttuu puoliautomaattiseksi ja kuluttaa aina vain vähemmän resursseja, vaatii vähemmän huomiota ja voimme keskittyä johonkin muuhun enemmän huomiota vaativaan operaatioon. Johtuen kasvavasta muistin roolista havainnoimisessa lapsen kasvua on vaikea huomata paitsi sivullisena. Myös pitkäaikainen elämänkumpani usein nähdään paljon nuorempana, koska katsomme enemmän muistoillamme.

Näyttää siltä, että ennakoiminen on tunnistamisen ohella yksi keskeisimpiä mielemme ominaisuuksia, tai omituisuuksia riippuen kenen perspektiivistä asiaa katsotaan. Ennakoimisen huomaa erityisen helposti kuunneltaessa musiikkia, luentoa tai toisen ihmisen puhetta. Mieli pyrkii päättämään lauseet ja äänteet jo ennen kuin toinen on puolessa välissä sanomaansa. Keskustelutilanteissa hyvänä puolena tämä näkyy niin, että voimme auttaa toista löytämään oikeat sanat, mutta toisaalta voimme myös häiritä toisen ajattelua kertomalla puoliääneen miten hänen assosiaatioketjujen pitäisi kulkea. Keskustelu on taito, jossa täytyy osata ymmärtää toisen ihmisen tapaa ymmärtää.

Jiddu Krishnamurti oli hyvin tietoinen muistojen ja aistien todellisuutta vääristävästä vaikutuksesta. Krishnamurti peräänkuuluttaa tuoreella, uudella tavalla näkemisen tärkeyttä tai paremmin sanottuna uudelleen näkemisen tärkeyttä keskusteluissaan ottamalla samat asiat esiin aina uudelleen ja lähestymällä niitä perusteista käsin. Toistuvasti hän halusi heittää eiliset päätelmät, niin tieteelliset, teologiset kuin teosofiset ja katsoa puhtain silmin, ilman muistojen kuormaa.

Korkean tason eli laajoilla käsitteillä ajattelun muodot, siinä missä ne voivat nostaa tajunnan uuteen ulottuvuuteen (emergenssi), ne voivat myös kivettyä fraaseiksi, jotka eivät välttämättä sovi enää seuraavalla kerralla selitykseksi. Se olisi kuin Jeesuksen eteen tuotu kiusaus muuttaa ja käyttää kiviä leipinä[19]. Tämä alituinen omien ajatusmuotojen alkuperän tiedostaminen ja näkeminen, epäileminen ja kyseenalaistaminen on toki uuvuttavaa. Se kuulostaa hyvin samalta kuin omien motiivien tarkkailu, joka voi helposti viedä syville vesille, jossa emme enää tiedä mitä olemme ja miksi olemme olemassa.

*****

Aivojen ja mielen luontainen arkinen olotila on jatkuvaa liikettä, variaatiota ja muutosta. Henkiset harjoitukset, joissa pyritään keskittymään yhteen pisteeseen, löytämään maailma ajatuksen takaa ja saavuttamaan rauha ja onni hiljaisuudesta sotii tätä arkista luontoa
vastaan. Samoin eettisen itsekasvatuksen, hyveiden harjoittamisen ja itsensä uhraamisen palvelustehtävässä voi nähdä olevan suorassa ristiriidassa meidän luontaisen itsepuolustuksen, egon elämänhalun ja suorastaan hyökkäävän elossa säilymisen vietin kanssa.

Hengen olemus on koskematon ja tavoittamaton, kaukana logiikasta, kaukana jopa mielikuvitteellisesta. Tässä mielessä henkinen ponnistelumme on hyvin epäloogista, epäluonnollista, epätavallista ja vaarallista. Samalla se kuitenkin on todistus siitä voimasta, joka totuudenetsijää kuljettaa kohti kirkkaampaa valoa, kirkkaampaa muistoa itsensä alkuperästä ja päämäärästä. Jossain pisteessä omat muistomme sulautuvat toisten muistoihin. Se, jolla on koko luomakunta tietoisen muistinsa piirissä, valaisee askeleitamme, mutta usein tarvitsemme jonkinlaisen töytäisyn, jotta oma taskulamppumme syttyisi kaamoksen keskellä. Itselleni tällainen pieni töytäisy löytyi Kuthumin kirjeestä Leadbeaterille 31. lokakuuta 1884. Kuthumi päättää kirjeensä näin:

”Joten nyt valitse ja tartu omaan kohtaloosi – ja ohjatkoon herramme Tathagatan MUISTI[20] sinua valitsemaan parhaiten.”


[7] “Jälleensyntymismuisti” – Pekka Ervast

[8] “Aivot” – Rita Carter

[10] Pathos = kärsimys, suru, tunne http://www.etymonline.com/index.php?term=pathos

[12] “Methodological Remarks on the Study of Religion’s Symbolism” – Mircea Eliade

[14] “On Intelligence” – Jeff Hawkins

[15] Savanttien ja hypnoosissa aikaansaatujen tarkkojen muistikuvien osaselitys voi olla mielen ja muistin kyky luoda puuttuvia osia ja täyttää muistiaukkoja hyvin tehokkaasti. Jokainen muistiin palautus on uudelleenluomis-, uudelleenjärjestys- ja muutostapahtuma.

[19] Matt. 4:1-4

[20] Lihavointi ja kapiteelit allekirjoittaneen.