Sauli Siekkinen

Masennus sairautena ei liene kenellekään uusi ilmestys. Masennuksen yleisyys on tehnyt siitä toistuvan aiheen monessa mediassa. Suomessa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että lääkärin vastaanotolla käyvistä ihmisistä jopa 20 prosenttia eli joka viides kärsii masennuksesta joko pääoireena tai muiden mainitsemiensa sairauksien joukossa.

Masennus on yleistä kaikissa ikäryhmissä, vaikkakin media on nostanut puheenaiheeksi milloin nuorten, milloin työikäisten tai vanhusten masennuksen. Tilastollisesta yleisyydestään huolimatta masennus on silti ollut valitettavan alidiagnosoitu sairaus. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että ensimmäisellä käyntikerralla terveyskeskuslääkärit tunnistivat vain noin 50 % masennuspotilaista. Etenkin masennuksen monimuotoisuus vaikeuttaa sen tunnistamista ja hoitoa. Vakavastakaan masennustilasta kärsivä ei välttämättä subjektiivisesti koe olevansa varsinaisesti masentunut, ja siten on mahdollista, ettei lääkärille tarjoutuva oirekuva tuo ensisijaisesti mieleen masennustilaa. Masennustilan oireina voivat olla väsymys, ärtyneisyys, erilaiset pitkittyneet särkytilat ja muut ruumiilliset oireet, ahdistuneisuus, unettomuus, ruokahaluttomuus, nuorilla epäsosiaalinen käytös ja alkoholin tai lääkkeiden päihdekäyttö sekä vanhuksilla muistihäiriöt. Masennuksesta on tehty lukuisia tutkimuksia niin psykologian tai sosiologian näkökulmasta kuin lääketeollisuuden tarpeisiin. Itse aion käsitellä masennusta nimenomaan ihmisen henkiseen kehitykseen liittyvänä ilmiönä sekä tuoda esille joitakin vaihtoehtoisia selitysmalleja yleisesti tunnettujen lisäksi. Myös syyt, miksi masennus on lisääntynyt, ansaitsevat tarkastelua.

Tautidiagnostiikan määritelmiä

Mitä masennus sitten on? Kansainvälinen tautidiagnostiikka määrittelee mielialan sekä aloitekyvyn laskuksi sekä kyvyttömyydeksi nauttia elämään kuuluvista iloa tuottavista asioista kuten hyvästä ruuasta, ystävistä tai harrastuksista. Muita masennukseen liittyviä oireita ovat ruokahaluttomuus ja unettomuus. Masennus jaetaan myös reaktiiviseen eli jotain elämän kriisiä kuten läheisen kuolemaan seuraavaan ja sisäsyntyiseen. Reaktiivinen masennus ei kuitenkaan tarkoita surureaktiota, joka on normaali tapa reagoida menetyksiin, vaan kuukausia tai vuosia jatkuvaa kyvyttömyyttä päästä yli kohdanneesta menetyksestä. Sisäsyntyiselle masennukselle ei ole yleensä löydettävissä vastaava laukaisevaa tekijää.

ICD-10 (International Classification of Diseases) tautiluokitusjärjestelmä määrittelee masennustilan diagnostiset kriteerit seuraavasti:

Potilaalla todetaan ainakin kaksi oireista 1 – 3:

1. Masentunut mieliala

2. Mielihyvän tai kiinnostuksen menettäminen

3. Poikkeuksellinen väsymys

Lisäksi jokin tai jotkut seuraavista oireista niin, että oireita (1-10) on yhteensä vähintään neljä:

4. Itseluottamuksen tai omanarvontunnon väheneminen

5. Perusteettomat tai kohtuuttomat itsesyytökset

6. Toistuvat kuolemaan tai itsetuhoon liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käyttäytyminen

7. Keskittymisvaikeudet ja päättämättömyys

8. Puheen tai liikkeiden hidastuminen tai kiihtyneisyys

9. Unihäiriö

10. Huomattava ruokahalun ja painon muutos

• Masennusdiagnoosi edellyttää, että oireet eivät johdu yksinomaan lääkkeistä, päihteistä tai fyysisestä sairaudesta eikä kyseessä ole kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Aivojen välittäjäaineet – biolääketieteellinen näkemys

Länsimaisessa lääketieteessä vallalla oleva biolääketieteellinen näkemys selittää masennuksen syntyvän epätasapainosta aivojen välittäjäaineissa. Nuo välittäjäaineet ovat kemiallisia yhdisteitä, joilla aivojen hermosolut viestivät keskenään. Jos välittäjäaineita on tarpeeksi, liikkuminen, muisti ja ajattelukyky toimivat normaalisti. Ongelmat liittyvät yleensä välittäjäaineiden mataliin pitoisuuksiin. Masennuksen kannalta kaksi tärkeää välittäjäainetta ovat serotoniini ja noradrenaliini. Serotoniini eli 5-hydroksitryptamiini (5-HT) syntetisoituu ravinnosta saadusta tryptofaanista, joka on ns. essentiaalinen aminohappo. Aivojen serotoniinitaso riippuu veren tryptofaanipitoisuudesta, ja tähän perustuu tryptofaanin käyttö rauhoittavana ja masennuslääkkeenä. Hyviä tryptofaanin lähteitä ravinnossa ovat kaura, banaani, kuivatut taatelit, maapähkinät, kikherneet, spirulina, auringonkukan siemenet, kurpitsan siemenet, seesaminsiemenet, maito, jogurtti, pehmeät juustot, punainen liha, kala, linnut ja kananmuna. Yhdisteenä serotoniini löydettiin 1940-luvulla, mutta sen ominaisuudet välittäjäaineena havaittiin vasta noin 20 vuotta myöhemmin. Serotoniini osallistuu mm. uni-valverytmien, ruumiinlämmön, seksuaalisuuden, ruokahalun ja kivuntunnon säätelyyn. Lisäksi on saatu runsaasti viitteitä siitä, että serotoniinia välittäjäaineenaan käyttävät aivojen radat vaikuttavat emootioihin ja mielialaan. Ainakin osalla masennuspotilaista serotoniinin aineenvaihduntatuotteen 5-hydroksi-indolietikkahapon eli 5-HIAA:n pitoisuudet selkäydinnesteessä ovat terveisiin verrattuna pieniä. 5-HIAA-pitoisuutta voidaan mitata myös virtsasta. Alentuneen 5-HIAA-pitoisuuden on todettu olevan yhteydessä myös itsemurhariskiin sekä impulsiivisuuteen ja aggressiivisuuteen. Mediassa kohuakin aiheuttaneet on-nellisuuspillerit ovat lääkkeitä, jotka suurentavat aivojen serotoniinipitoisuutta. Eläinkokeilla sekä ihmisten aivotoimintaa tutkimalla on osoitettu, että serotoniinin puute aiheuttaa edellä kuvattuja masennuksen oireita, mikä on sopusoinnussa masennuksen biokemiallisen hypoteesin kanssa. Masennuslääkkeet pyr-ki-vät lisäämään serotoniinin pitoisuuksia ja lievittävät siten monilla ihmisillä masennuksen oireita. Toinen tärkeä välittäjäaine, noradrenaliini puolestaan vaikuttaa mm. vireystilaan, oppimiseen ja muistiin. Noradrenaliinin puute huonontaa vireyttä ja aiheuttaa mielenkiinnon puutetta, miksi sitä on tutkittu myös tarkkaavaisuushäiriöiden kuten ADHD:n hoidossa. Tietyt huumeet kuten kokaiini ja amfetamiini lisäävät noradrenaliinin pitoisuutta aivoissa. Osa masennuslääkkeistä vaikuttaa pelkästään serotoniinin pitoisuuksiin, kun taas toiset lisäävät myös noradrenaliinin määrää. Masennuslääkkeillä on useita sivuvaikutuksia, koska vastaavia välittäjäaineita on muuallakin elimistössä. Ne saattavat aiheuttaa pahoinvointia, vatsakipuja, ummetusta, ahdistuneisuutta, painon nousua ja unettomuutta.

Menetyksen kokemus – psykologisia ja filosofisia selityksiä

Psykologiassa tai psykoanalytiikassa masennus yhdistetään menetyksen kokemiseen. Sigmund Freud aloittaa lyhyen katoavaisuutta käsittelevän artikkelinsa seuraavasti: “Ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun menin kävelylle kauniina kesäpäivänä viehättävällä maaseudulla. Seurassani oli vaitelias ystäväni ja nuori mutta jo kuuluisa runoilija. Runoilija ihaili luontoa ympärillään, muttei saanut siitä nautintoa. Hän oli järkyttynyt ajatuksesta, että tämän kaiken kauneuden kohtalona oli tuhoutuminen, että se on katoava talven alta, kuten kaikki ihmisen kauneus ja kaikki se loisto ja kauneus, jonka ihminen on luonut tai luova. Kaikki, mikä muuten olisi rakastettavaa ja ihailtavaa, näytti menettäneen arvonsa ja merkityksensä hänelle, koska katoavaisuus oli kaiken kohtalo.“ (Sigmund Freud: On Transience, 1916). Freudin ystävä osasi kuvata sanoin sen, mistä masennuksen psykologisessa ymmärtämisessä on kyse, eli vaikeuden hyväksyä asioiden rajallisuutta niin voimiltaan kuin kestoltaan. Akuuteimmaksi tämä tulee yleensä lähiomaisen menetykseen liittyvässä surureaktiossa tai kuolemanpelossa. Psykoanalyyttinen objektisuhdeterapia lähtee masennuksen selittämisessä enemmän yksilön elämänkaaresta ja siihen liittyvästä arvomaailmasta. Psykoterapia ei tarkastele vain masennusta ja sen oireita vaan kaikkia niitä merkityssisältöjä, joita ihminen on liittänyt masennukseensa. Nämä merkityssisällöt tai yksilölliset tarinat riippuvat yksilön perhetaustasta, kulttuuriympäristöstä ja yksinkertaisesti jokaisen erilaisesta elämänfilosofiasta. Siten menetyksen kokeminen on jokaiselle yksilöllistä. Yhdellä ihmisellä jollekin toiselle varsin vähäpätöiseltä vaikuttava menetys voi laukaista masennuksen. Usein sisäsyntyinen masennus onkin yhteydessä johonkin elämänarvoihin liittyvään symboliseen menetykseen tai muutokseen, jonka syy voi paljastua vasta pitkässä terapiasuhteessa.

Psykologiassa menetyksen kokeminen liittyy kiinteästi toiseen ongelmakenttään: ihmisen vaikeuteen luopua oman kaikkivoipaisuuden ja ikuisuuden mielikuvasta.

Englantilaisen filosofin John Locken mukaan ihminen on syntyessään tabula rasa (“tyhjä taulu“), eli hän syntyy ikään kuin pää tyhjänä ja rakentaa identiteettinsä täysin syntymän jälkeisten havaintojen pohjalta. Vastasyntynyt lapsi alkaa muodostaa maailmankuvaansa aistihavaintojen perusteella. Sillä ei ole mitään ennakkokäsitystä eikä selvää maailmankuvaa niin kuin ihmisillä, jotka ovat nähneet ja tarkastelleet maailmaa kymmenien vuosien ajan. Vauvan tärkein asia on oma minä ja sen tarpeet. Vastasyntynyt vauva ilmaiseekin vain fyysisiä tarpeita kuten näläntunnetta tai ruumiillista epämukavuutta. Sen ensimmäinen tuttavuus ulkomaailmassa on oma äiti, joka on aluksi vauvalle olemassa vain noiden fyysisten tarpeiden tyydyttämistä varten. Kun vauvalla on nälkä, hän itkee, ja äiti tarjoaa heti rintaa. Syntyy yksinkertainen ehdollistumisketju; näläntunnetta seuraa itku, joka saa aikaan näläntunteen tyydyttämisen. Puutteellisen maailmankuvansa vuoksi vauva tulkitsee tuon siten, että äiti on osa häntä itseään ja on olemassa vain hänen tarpeidensa tyydyttämistä varten. Varhaisimmassa kehitysvaiheessa vauva on kuningas tai kuningatar ja äiti on hänen nöyrä palvelijansa. Vauvan näkökulmasta on olemassa vain vauvan minä, ja se on suhteessa kaikkialla ulkopuolella vallitsevaan vain vauvaa varten olevaan ympäristöön tai paremminkin ympäristö-äitiin.

Normaaliin kehitykseen kuuluu kuitenkin tuon rauhanomaisen paratiisin rikkoutuminen. Yhtäkkiä äiti kääntää päänsä pois kohti jotain muuta: äiti ei ole enää olemassa vain vauvaa varten. Suhteeseen on tullut kolmas osapuoli, joka on itse asiassa ensimmäinen todellinen toinen henkilö, jonka vauva oppii tuntemaan. Äitihän on ollut alusta asti osa vauvan omaa minää, symbioosissa sen kanssa. Tuon uuden tuttavuuden, kilpailijan myötä vauvan maailmaan tulee käsitys rajallisuudesta, tyydytyksen ja tyydyttämättömien tarpeiden vaihtelusta ja samalla omasta kuolevaisuudesta. Vauva ei olekaan enää kaikkivoipa vaan joutuu sopeutumaan rajallisena yksilönä maailmaan, joka kulkee omaa tietänsä vauvan tarpeista huolimatta. Vaikkakin tuo kokemus on psykoanalytiikan mukaan romahduttava, se mahdollistaa kuitenkin myöhemmän normaalin kehityksen ihmiseksi, joka kykenee vuorovaikutukseen muun maailman kanssa. Oman rajallisuuden ja kuolevaisuuden hyväksyminen on ehto normaalille kommunikaatiolle muiden ihmisten kanssa. Masennukseen liittyvä pettymys ja lamaantuminen opitaan siis varhaislapsuudessa, ja kokemus siitä jää pysyväksi muistoksi alitajuntaan.

Psykoanalyyttisesti masennus on pohjimmiltaan oman rajallisuutensa ja kuolevaisuutensa ymmärtämistä. Se liittyy erityisen selkeästi ns. keski-iän kriisiin, jossa ihminen muistelee mennyttä elämäänsä ja havaitsee, että hänellä on vähemmän aikaa jäljellä kuin mitä on kulunut hänen muistelemastaan ajasta nykyhetkeen. Freudin mukaan masennuksessa on aina kyse menetyksestä, joka voi olla joko todellinen tai kuviteltu. Kokiessaan menetyksen ihminen on ikään kuin vauva, joka joutuu ensimmäistä kertaa kohtaamaan oman rajallisuutensa. Helpoin reagointimalli tuossa tilanteessa on vetäytyä takaisin muistoon omasta kaikkivoipaisuudestaan oman minän paratiisinkaltaisessa rauhassa. Menetyksen kokenut ihminen vetäytyykin ihmissuhteista ja kohdistaa kiinnostuksensa, libidon omaan minään. Tämä prosessi antaa kuitenkin mahdollisuuden työstää menetystä ja siihen liittyneitä tunnelatauksia omassa mielessä. On aivan luonnollista, että jokainen kokiessaan voimakkaan menetyksen haluaa olla jonkin aikaa yksin ja pohtia asioita.

Yleensä puhutaankin surutyöstä. Ihminen suree menetyksensä mielen sisällä ja on taas suremisen edettyä valmis kohtaamaan ulkomaailman. Samalla kokemus omasta itsestä on rikastunut, ja ihminen pystyy taas luomaan suhteita ympäröivään maailmaan. Masennuksessa tilanne on kuitenkin toinen. Menetyksen kokenut ihminen ei kykene työstämään menetystään, vaan ajatus siitä täyttää jatkuvasti mielen. Psykologia käyttää tällaisesta työstämättömästä kohteesta nimeä introjekti. Se on ikään kuin mielen sisäinen vierasesine. Havainto ja sen työstäminen tarkoittaa kohteen siirtymistä objektista subjektiksi eli ulkoinen kohde siirtyy osaksi omaa kokemusmaailmaa. Masennuksen kohdetta ei ole kuitenkaan onnistuttu työstämään eli se ei ole enää puhdas ulkoinen objekti mutta ei vielä subjektikaan. Se on jäänyt ikään kuin noiden kahden välitilaan ja sitoo psyykkistä energiaa (viettienergiaa), joka silloin on pois muista suhteista. Masentunut ihminen menettää kiinnostuksensa harrastuksiin ja ihmissuhteisiin. Jossain vaiheessa käy niin, että ihminen unohtaa varsinaisen menetyksen kohteen ja se siirtyy alitajuntaan. Kokemus menetyksestä ja masennus kuitenkin säilyy, koska surutyötä ei ole tehty loppuun saakka. Menetys kummittelee mielessä ja herättää tunteita laidasta laitaan. Ihminen tuntee katkeruutta, koska menetetty on ikään kuin hylännyt jäljelle jääneen, ja tuo katkeruus voi muuttua vihaksi. Epäonnistunut surutyö johtaa siihen, että menetystä ei ole työstetty ja sulautettu omaan kokemusmaailmaan, vaan se on jäänyt välimaastoon oman itsen ja ulkomaailman välille. Siten sen herättämä viha voi kohdistua omaan itseen ja synnyttää itsesyytöksiä ja arvottomuuden tunnetta, tai sitten ulkomaailmaan. Masennuksen hoitoon tarkoitettu psykoterapia pyrkii ohjaamaan surutyön loppuun siten, että menetys sulautetaan omaan kokemusmaailmaan yhtenä sitä rikastuttavana kokemuksena. Luopumisen hyväksyminen on osa kasvua ihmisenä.

Masennus teosofian silmin

Henkisen filosofian ja teosofian kannalta masennus liittyy vastaavalla tavalla fyysisen olemassaolon ja persoonallisuuden katoavuuteen. Ihmisen todellinen yksilöllisyys, korkeampi itse, âtmâ-buddhi-manas-monadi on osa Logoksen tajuntaa ja siten katoamaton. Ruumiin ja katoavan minän kuoleman jälkeen monadi kokee jälleen yhteyden Logoksen tajuntaan devakhanissa eli taivasmaailmassa. Ruumiillistuttuaan jälleen uuteen ruumiiseen monadi kantaa mukanaan tuota kuolemattomuuden ja katoamattomuuden kokemusta. Vaikka se onkin sen todellinen luonto, kosketus alempaan mieleen ja ruumiin kautta aukenevaan ulkoiseen maailmaan voimistuu koko ajan ja saa lopulta minän unohtamaan oman katoamattomuutensa. Sanotaankin, että vastasyntynyt lapsi itkee, koska on syntynyt rajalliseen, katoavaan maailmaan. Toisaalla on taas sanottu, että vastasyntynyt hymyilee ja nukkuu niin paljon, koska muisto devakhanista on niin voimakas. Iän myötä aistit kuitenkin kehittyvät ja suuntaavat huomiota yhä enemmän ulkoiseen maailmaan. Jossain vaiheessa lapsi unohtaa kokonaan oman korkeamman itsensä rauhan ja samaistuu kokonaan ruumiiseensa ja alempaan mieleen. Tuo samaistuminen synnyttää tunteen kuolevaisuudesta ja katoavaisuudesta, koska ruumis ja persoonallisuus ovat rajallisia ja alttiita muutoksille. Päinvastoin kuin psykologia, teosofia näkee kuolemattomuuden ihmisen todellisena identiteettinä ja samaistumisen väliaikaisiin käyttövälineisiin harhana, vaikkakin se lapsuuden kehityksessä on välttämätöntä oikean vuorovaikutussuhteen rakentamiseksi.

Tsakrat ja tunnetilat – joogafilosofiaa ja immunologisia tutkimuksia

Joogafilosofian näkökulmasta masennuksella on toinen mielenkiintoinen ulottuvuus. Ihmisruumiin energiakeskukset eli tsakrat on tunnettu itämaisessa filosofiassa ja joogassa jo tuhansia vuosia. Samoin on tunnettu ajatus, että ihminen ilmaisee mielentilojaan tsakrojen kautta. Tsakrat ovat kanava mielestä eri käyttövälineiden kautta ruumiiseen. Eri tsakroissa on eri määrä “terälehtiä”, joiden määrä vastaa tsakroihin liitettyjä tunnetiloja. Mûlâdhârassa on neljä terälehteä, ja se hallitsee neljää tunnetilaa, svâdhisthâna kuutta, manipura kymmentä, anahata kahtatoista, vishuddha kuuttatoista ja âjñâ kahta. Korkeimpaan sahasrâraan ei yhdistetä mitään tunnetiloja. Alemmat tunnetilat kuten ahneus, kateus ja viha ilmenevät alempien tsakrojen kautta, hienojakoiset taas ylempien. Poikkeuksen tästä muodostaa alin mûlâdhâra-tsakra, joka hallitsee chaturvargaa eli ihmisen neljää perustarvetta, jotka ovat kâma eli fyysinen nautinnonhalu, artha eli oivalluskyky, dharma eli korkeampi velvollisuudentunne ja moksan eli vapautumisen kaipuu. Näistä kâma ei tarkoita pelkästään seksuaaliviettiä, vaikka yleinen käsitys viittaakin siihen. Kâma on kaikkien fyysisten perustarpeiden tyydyttämistä: saada ruokaa, kun on nälkä, saada lääkehoitoa, kun on sairas, ja tuntea olonsa turvalliseksi. Näiden fyysisten perustarpeiden tyydyttäminen saa aikaan mielihyväntunteen alemmassa mielessä. Artha puolestaan tarkoittaa kirjaimellisesti merkitystä, ja se kuvaa ihmisen halua löytää merkitys mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Arthan tavoittelu tyydyttää mieltä, manasta. Dharma, korkeampi velvollisuudentunne saa innostuksensa korkeammasta yksilöllisyydestä, buddhista, ja kaipuu moksaan johdattaa ihmisen kohti âtmânia.

Yksi sydäntsakraan liitetyistä tunnetiloista on toivo eli âshâ. Kun ihminen menettää toivonsa, hän on masentunut. Mikään ei tuolloin jaksa antaa toivoa eikä tarjota tukea tiellä eteenpäin. Joogan psykologian mukaan masennus on toivon menetystä. Joogan kirjoitukset ovat sanoneet âshâsta, että se saa täyttymyksensä satyasta eli totuudesta. Satya eli totuus tarkoittaa taas kirjaimellisesti sitä, mikä tukeutuu satiin eli katoamattomuuteen. Ihminen kulkee kohti katoamattomuutta kaikkien käyttövälineidensä kanssa, ja hänen tulee pitää huolta niistä kaikista. Kaikista olentoluokista ainoastaan ihminen, jolle on suotu kaikki käyttövälineet hengestä (âtmâ) fyysiseen ruumiiseen, voi saavuttaa vapautumisen ja yhdistyä katoamattomaan henkeen. Ylenmääräinen asketismi ja itsensä kiduttaminen on fyysisten perustarpeiden kuten näläntunteen ja kivun unohtamista. Tällainen ihminen ei noudata chaturvargaa, koska hän hylkää kâman. Vastaavasti ihminen, joka tavoittelee ainoastaan aistinautintoja ja hylkää dharman ja moksan, ei ole uskollinen itselleen. Tämän vuoksi suuret valaistuneet opettajat kuten Gautama Buddha ovat saarnanneet totuutta keskitiestä. Ihminen, joka noudattaa chaturvargaa, noudattaa myös satyaa. Ilman uskollisuutta itselleen ihmisen toivo, âshâ, ei saa täyttymystä. Hän lankeaa helposti toivon puutteeseen eli masennukseen.

Se, miten ihminen joutuu luopumaan tai toisinaan tekemään kompromisseja oman itsensä ja totuuden kanssa eläessään yhteiskunnassa, on luku sinänsä. Vaatii toisinaan suurta rohkeutta olla uskollinen sisäiselle itselle eikä vain kulkea valtavirran mukana. Nykyajan yhteiskunnassa ongelmana on pikemminkin ylenmääräinen aistinautintojen tavoittelu kuin yletön asketismi. Kulutusyhteiskunta ei järin tue korkeampien tarpeiden kuten dharman ja moksan tavoittelua. Tämä johtaa vieraantumiseen satyasta eli ihmisen todellisesta tiestä ja sitä kautta masennukseen. Masennusta yritetään paeta turruttamalla mieli yhä voimakkaammilla aistikokemuksilla ja erilaisilla extreme-lajeilla. Jossain vaiheessa turhautuminen on kuitenkin väistämätöntä, sillä karman voimat palauttavat ihmisen ennemmin tai myöhemmin takaisin omalle tielleen. Pekka Ervastin mukaan masennus on hyvä merkki, sillä silloin korkeampi itse puhuttelee ihmistä.

Anahâtaan, sydäntsakraan liittyy myös toinen mielenkiintoinen yhtymäkohta. On kaksi melko uutta ja vähän tutkittua tieteenalaa, psykoimmunologia ja neuroimmunologia. Ne tarkastelevat sitä, miten ihmisen mielentila ja hermoston toiminta vaikuttavat elimistön puolustuskykyyn. On tehty joitakin tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet, että masennus heikentää elimistön puolustuskykyä ja altistaa tarttuville taudeille, kuten tavalliselle flunssalle, mutta hidastaa myös toipumista vakavammista sairauksista kuten syövästä. Kaikissa noissa heikentynyt immuniteetti eli vastustuskyky on välittävänä tekijänä. Yksi ihmisen puolustusjärjestelmän keskuksista on kateenkorva, joka fyysisenä elimenä sijaitsee sydämen päällä ja vastaa sydäntsakraa, samoin kuten muutkin sisäeritysrauhaset sattuvat samoille kohdille kuin kuusi ylintä tsakraa. Poikkeuksena tästä on perustsakra, sillä se ei hallitse varsinaisia tunnetiloja vaan jo mainittua chaturvargaa. Muita tsakroja vastaavat rauhaset ovat:

svâdhisthâna – sukupuolirauhaset

manipura – haima ja lisämunuaiset

vishuddha – kilpirauhanen

âjñâ – aivolisäke

sahasrâra – käpyrauhanen

Jonkin tunnetilan puute johtaa vastaavan tsakran toiminnan heikentymiseen. Se taas johtaa kyseisen sisäeritysrauhasen vajaatoimintaan. Joogaharjoitukset pyrkivät poistamaan noita häiriötiloja asanoilla, joissa säädellään tsakrojen toimintaa, sekä meditaatiolla, joka voimistaa positiivisia ja auttaa hallitsemaan negatiivisia tunnetiloja.

Steiner ja Hahnemann

Homeopatian ja antroposofisen lääketieteen mukaan mielen tasapainon häiriintyessä sairastuu myös ruumis. Rudolf Steinerin mukaan ruumiillisten sairauksien alkusyy on mielessä ja päinvastoin. Homeopatian luojan Samuel Hahnemannin mukaan psyykkiset sairaudet voivat johtaa ruumiillisiin häiriötiloihin ja päinvastoin: “Kuitenkin kuten juuri sanoin on olemassa muutamia tunneperäisiä sairauksia, jotka eivät ole kehittyneet sellaisiksi yksin ruumiillisista sairauksista mutta joissa päinvastoin keho voi vain hieman huonosti ja jotka saavat alkunsa ja säilyvät tunneperäisten syiden kuten pitkäaikaisen ahdistuksen, huolien, ärtymyksen, vääryyden ja pitkäaikaisen suuren pelon ja kauhistuksen vuoksi. Tällaiset tunneperäiset sairaudet ajan kuluessa tuhoavat ruumiillisen terveyden suurelta osin“ (Organon § 225). Steiner näkee masennuksen liittyvän kahteen elimeen, maksaan ja sydämeen. Maksan aineenvaihduntatoiminnat ovat rakentaminen ja hajottaminen. Maksa syntetisoi monia elintärkeitä yhdisteitä kuten veren hyytymistekijöitä. Toisaalta maksa hajottaa myös mm. alkoholia ja myrkkyjä. Mielen tasolle siirtyessään tämä kaksinainen aineenvaihduntaprosessi saa aikaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön, manian ja masennuksen vuorottelun. Mania on hajottamistoimintaan liittyvää keveyttä, masennus taas rakentamiseen liittyvää raskautta. Sydämeen liittyvälle masennukselle on tyypillistä syyllisyydentunto, huono omatunto. Antroposofinen lääketiede samoin kuin homeopatiakin käyttää masennuksen hoitoon metallisuoloja kuten tinaa ja kultaa.

Qi eli elämänenergia – kiinalainen lääketiede

Kiinalainen lääketiede liittää kaikkiin viiteen tärkeään sisäelimeen jonkin tunnetilan: maksa – suuttumus, sydän – ilo, perna – huoli, keuhkot – suru, munuaiset – pelko. Masennus on pitkittynyttä surua ja liittyy siten keuhkoihin. Se on ilon vastakohta. Ilo on ekspansiivista, laajentuvaa, suru taas kokoon vetäytymistä ja käpertymistä. Iloinen ihminen kulkee pää pystyssä, suru taas vetää hartiat kyyryyn ja pään kumaraan. Keuhkot hallitsevat qin eli elämänenergian liikettä aivan kuten hengityskin on laajentumisen ja kokoon vetäytymisen vuorottelua. Liiallinen suru häiritsee keuhkoja ja qin rytmiä: laajenemisen ja vetäytymisen tasapaino alkaa häiriintyä ja siirtyä enemmän kokoon vetäytymisen suuntaan. Tämän johdosta keuhkojen qi alkaa virrata ylöspäin, mikä aiheuttaa ahdistusta rintakehällä ja hartioiden jännittymisen. Paine kohdistuu myös meridiaaniin, joka tuo nestettä päähän, ja neste alkaa purkaantua ulos silmien ja nenän kautta. Samalla sanat takertuvat kurkkuun nyyhkytykseksi. Tämä on kiinalaisen lääketieteen selitys itkulle. Jossain vaiheessa patoutunut qi muuttuu kuumuudeksi, mikä heikentää keuhkojen elinvoimaa. Tämä ilmenee fyysisenä väsymyksenä. Patouma rintakehällä estää sydämen laajentuvaa liikettä ja aiheuttaa pakahtumisen tunteen sydämessä ja verenkierto-ongelmia. Kiinalaisen samoin kuin antroposofisenkin lääketieteen mukaan psyykkisissä häiriötiloissa täytyy ensin hoitaa ruumiillinen epätasapaino kuntoon. Vasta sitten voidaan alkaa hoitaa itse mieltä.

Matushka Marian ajatuksia

Lopuksi haluan esittää vielä mielenkiintoisen ajatuksen masennuksesta, jonka on esittänyt venäläinen sielunhoitaja Matushka Maria. Hän eli viime vuosisadan alkupuolella Tsarskoje Celossa lähellä Pietaria ja tuli kuuluisaksi siitä, että pystyi antamaan pysyvää lohtua luokseen tuleville tuhansille ahdistuneille ja kärsiville ihmisille. Kommunistivallan aikana hän kuitenkin koki marttyyrikuoleman, koska edusti täysin toisenlaista perinnettä kuin silloiset vallanpitäjät. “Masennus on henkinen risti. Se annetaan katuvaisille, jotka eivät osaa katua eli jotka katumisen jälkeen lankeavat yhä uudelleen entisiin synteihin… Siksi vain kaksi lääkettä voi parantaa tämän toisinaan hyvin vaikean sielun kärsimyksen. Täytyy joko vain oppia katumaan ja uhrata katumuksen hedelmät, tai kantaa tämä henkinen risti, masennus kaikella nöyryydellä, katuvaisuudella ja kärsivällisyydellä, ja suurella kiitollisuudella Herraa kohtaa muistaa, että tämän ristin kantaminen on Herran mukaan katumuksen hedelmä sinänsä… Ja kuitenkin, mikä onkaan suurempi lohdutus kuin ymmärtää, että itseluottamuksen puute on vain tunnistamaton katumuksen hedelmä, tiedostamaton itserangaistus sen hedelmän puutteeseen, mikä olisi vaadittu… Tämä ajatus johtaa synnintuntoon ja silloin masennus asteittain väistyy ja katumuksen todelliset hedelmät paljastuvat…“ (I. M. Andreyev: Russian Catacomb Saints).