Anja Kulovesi

“Kuulin alla olevan tarinan Forum Humanumissa Helsingin yliopistolla muutamia vuosia sitten. Kirjailija, ”kiireenkesyttäjä” Anja Kulovesi, joka esitelmänsä sisällä sen kertoi, on ollut oppaana monilla matkoilla Havaijin saarille, ennen muuta alkuperäisimpänä säilyneelle Kau-aille. Anja Kuloveden tässä kertoma tarina on mukaelma havaijilaisesta myyttisestä kertomuksesta, joka on esitetty Pila of Hawaiin kirjassa “The Secrets and Mysteries of Hawaii”. Mauri Lehtovirta

Kauan sitten, aikojen alussa, ennen kuin ajalla oli sen nykyistä merkitystä, oli kuningaskunta nimeltään LeMuria. Siitä on muistoja ympäri maailman tarustojen nimellä Mu. Havaijilaisen legendan mukaan heidän saarensa ovat se, mitä tuosta maanosasta vielä on jäljellä, sen korkeimmat huiput. Jos nykyisin tuntemamme ihmisen historia olisi parin sentin mittainen, Atlantiksen legenda olisi ollut noin kuusi senttiä ennen sitä ja LeMuria vielä aikaisemmin, osin yhtaikaa Atlantiksen kanssa. LeMurian asukkailla oli jatkuva henkinen yhteys Universumin Luojaan. He kuvasivat tätä suhdetta nimittämällä itseään Jumalan lupauksen eli sateenkaaren lapsiksi. Kaikkea elämää ylläpitävää näkymätöntä voimaa kutsuttiin nimellä huna. Tätä voimaa kanavoivia palvelijoita kutsuttiin nimellä kahuna. Tämä aika oli taivas maan päällä. Korkeimman Luojan lapset olivat kuolemattomia, huolettomia ja aina terveitä. Mutta aikoina, jolloin aika sai merkityksen, sateenkaaren lapset alkoivat kadottaa yhteyttään. Se tapahtui heidän leikkiessään auringonlaskun aikaan. Kukaan ei tiedä täsmälleen, kuinka se tapahtui. He alkoivat ottaa leikin liian vakavasti. Jonkin aikaa lapset olivat käyttäneet pimeyttä yrityksenä kuvata ilon vastakohtaa. Tämä oli alussa vain leikki, mutta he alkoivat unohtaa sen ja ottaa sen vakavissaan. Tällä oli hyvin kauaskantoiset seuraukset, vaikka meni vielä jonkin aikaa ennen kuin hyvän ja pahan käsitteet syntyivät.

Lapset jatkoivat leikkejään ymmärtämättä, kuinka hienon hieno on raja viattomuuden ja välinpitämättömyyden välillä. Niinpä eräänä päivänä joku kahuna ei välittänytkään käyttää viisauttaan silloin, kun sitä olisi tarvittu. Jotkut muut matkivat häntä. Joidenkin mielestä tuo oli typerä leikki, eivätkä he olleet huomaavinaan. Myös tuon tosiasian vältteleminen oli osa peliä. Kukaan ei huomannut, että loistava sateenkaari alkoi haalistua heidän yläpuolellaan.

Sateenkaari oli heidän aiempien leikkiensä keskus ja kaikkein elävin osa heidän todellisuuttaan. Sitä myöten oli mahdollista matkata toisiin maailmoihin ja todellisuuksiin. Yön tullen sateenkaari muuttui peilin kaltaiseksi. Tuo taika tuotti suurta ihastusta lapsille. He saattoivat olla yhteydessä esivanhempiinsa, tanssia, kuulla tarinoita ja puhdistautua päivän leikeistään. Yö oli peiliyhteyttä, heidän vahvistamistaan ja yhteytensä muistamista varten. Se palveli myös vastakohtana ja täydentäjänä joskus sokaisevalle päivänvalolle. Yö toi heille aina luottamusta. He tunsivat syvempää rakkautta Luojaansa ja esi-isiään kohtaan, sekä lepoa kuolemattomuuden lohdutuksessa.

Ja sitten eräänä yönä kaikki muuttui. Se alkoi jonkinlaisena levottomuutena, hassuna epämukavana tunteena heidän sisällään. He odottivat yön sateenkaaren ilmestymistä. Yhdennellätoista hetkellä alkoi kuulua hämmentynyttä äännähtelyä, sitten syviä huokauksia heidän katsoessaan ylös taivaalle. Hiljaisuus ja sen jälkeen aivan uudenlainen tunne, joka pyyhkäisi heidän ylitseen: pelko. Se oli melkein kestämätöntä, ja he käpertyivät kiinni toisiinsa. Kuu lipui taivaalle hiljaisesti, mutta sateenkaarta ei enää tullut. He päästelivät surullisia ääniä ja toipuivat epätoivoisesta yöstään seuraavaan aamuun ymmärtäen, että jotenkin he olivat itse aiheuttaneet muutoksen.

Ensimmäistä kertaa he tunsivat pahaa oloa. Jäätävä hiljaisuus laskeutui ja valtasi heidän olemuksensa melkein heidän sielunsa syvyyksiin saakka aaveella, jota he eivät olleet aiemmin kohdanneet. Siitä lähtien tuo tunne on kulkenut hylätyksi tulemisen nimellä. Paratiisissa alkoi uusi leikki, joka perustui yön pimeyden pelkoon. Ensi kertaa lapset sairastuivat. Monilla oli vatsavaivoja. Toiset jatkoivat leikkejä vatsakivuistaan välittämättä, keksien uuden uhrin roolin.

Ne kahunat, jotka olivat aiheuttaneet ongelman tulemalla liian itsekeskeisiksi, teeskentelivät, ettei mitään ollut tapahtunut, vaan heillä oli edelleen yhteys. He kuiskuttelivat puutarhan reunalla ennen leikkien alkua. Näin syntyi merkitys sanalle salaisuus, samoin kuin ensimmäinen “Me olemme parempia kuin muut” klubi. Pieni, tumma pilvi ilmestyi noiden salaisten kohtaamisten yläpuolelle. Pilvi, jonka voi tuntea, mutta jota ei yleensä nähty.

Leikki jatkui valheineen, ja pelot ja erillisyyden tunne kasvoivat yhä suuremmiksi joka yö. Pilvi kahunoiden yllä musteni. Joka kerta, kun heidän leikkitoverinsa pyysivät heiltä apua luullen heillä edelleen olevan yhteyden, kahunat kokivat uudenlaista voiman tunnetta. Se alkoi vaikuttaa heihin huumeen tavoin, sillä he huomasivat pystyvänsä pakottamaan toverinsa tekemään erilaisia asioita. He luulivat sitä voimaksi, mutta todellisuus oli päinvastainen. Vanha viaton sana kilpailu sai uuden merkityksen.

Eräänä yönä kurjuus ja voimien taistelu johti uuden kammottavan sanan, murha, syntyyn. Aamulla osa lapsia lyöttäytyi yhteen heittäen vallanhimoiset kahunat pois paratiisista. Peloista ja niiden kieltämisestä syntyi myöhemmin sana oikeus. Syvästi surullisina toisia loukanneet ja siitä epäillyt poistuivat eri suuntiin aavalle merelle pienissä veneissä, jotka oli alun perin tehty leikkejä varten. Itkien he ajautuivat Tahitille, joka silloin merkitsi yksinäisyyttä tai poissaoloa. He veivät osan viisautta ja tietoa mukanaan. Ympäri maapalloa heitä myöhemmin kutsuttiin näkijöiksi, shamaaneiksi ja terapeuteiksi. Paratiisi sai uuden merkityksen rauhan ja hiljaisuuden tyyssijana. Jäljelle jääneet lapset ajautuivat vuorten huipuille erillisille saarille, joka oli alun perin ollut heidän rakastamansa manner: Mu.

Ennenkin oli ollut myrskyjä, muttei mitään niin valtavaa. Lapset olivat liiaksi pelkonsa hallinnassa ymmärtääkseen, että he itse aiheuttivat myrskyt ja jopa maanjäristykset, käyttämällä uusia sanoja, joilla kielsivät oman yhteytensä ja elämänvoimansa. He unohtivat, että mielenrauha tarkoitti myös rauhaa heidän puutarhassaan. Uskosta tuli muisto heidän jumalyhteydestään ja Jumalasta tuli yhä kaukaisempi ja tuntemattomampi. Heissä syntyi kysymys siitä, oliko tuo heidän aikoinaan tuntemansa rakkauden Jumala nyt vihan Jumala. Siitä lähtien paratiisissa on ollut vain kalpeita sateenkaaria. Ne ovat muistoja menneistä ajoista, eikä niitä voi enää koskettaa.

Aiemmin oli paratiisissa ollut vain yksi sääntö: kohtele toisia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Sen jälkeen, kun murha oli keksitty, syntyivät uudet pelisäännöt. Niillä kuvattiin asioita, joita ei saanut tehdä. Näin syntyi laki, kiellettyjen asioiden säännöt. He luulivat näin korjaavansa tekemänsä virheen, mutta todellisuudessa he alkoivat leikkiä samaa leikkiä kuin karkotetut lapsetkin. Pelko alkoi peittää heidän iloaan. Ensimmäistä kertaa he alkoivat vanheta ja kuolla. He jatkoivat leikkejään, mutta ne muuttuivat työksi. Työstä alkoi tulla elinehto, josta ei löytynyt iloa. Muisto ilosta, samoin kuin sateenkaaresta haalistui, kunnes niistä oli enää himmeä kipinä jäljellä tarinoissa.

Sana toivo tuli kaikkein voimallisimman sanan ilo tilalle. Ilon, joka oli itsessään merkinnyt yhteyttä. Ilo fyysisellä tasolla kiellettiin. Juuri se oli ollut sateenkaarilasten luovuuden lähde. Se oli heidän jumalyhteytensä. Sen kieltäminen työnsi sen heidän kehossaan heidän napansa alapuolelle ja muutti sen syyllisyydeksi. Leikeistä katosi merkitys. Paratiisi muuttui ajan ja tekemisen vankilaksi samalla kun elämä valui ajan mukana kadoksiin.

Ympäri maailmaa karkotetut sisaret ja veljet korvasivat ikävystymisensä valloittamisleikeillä etsien ikuisesti kadonnutta yhteyttään. Tulevat sukupolvet syntyivät syyllisyyden tunto solumuistissaan. Kaikki koskaan koetut kauheudet jäivät muistiin, ja niitä alettiin jossain kutsua karmaksi. Kahdeksankymmentä prosenttia sateenkaarilapsista kuoli saarten valloittajien mukana levinneisiin sairauksiin. Heidän uskontonsa ja elämäntapansa kiellettiin. Kaksi kahunaa ei saanut tavata eikä keskustella julkisesti. Tämä laki oli vallalla vielä viime vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä. Kielikin muutettiin taitavasti niin, ettei alkuperäinen voima enää kaikuisi sen sanoissa. Pyhä tanssi kiellettiin ja kaikki jäljellä olevat muistot heidän viisaudestaan ja voimallisesta yhteydestään pyrittiin hävittämään.

Viimeiset hyvät kahunat piiloutuivat koodaten laulujensa, tanssiensa ja kielensä salaisuudet löydettäviksi joskus tulevina aikoina uudelleen. Heidän osittainen selvänäköisyytensä ja tarujensa muistot lupasivat joskus Kultaisen Ajan paluuta. Silloin palaisi ilo ja parantava jumalyhteys ja sateenkaari. Tämä tieto kulki yli 800 sukupolvea havaijinkielisenä, eikä sitä ollut koskaan käännetty englanniksi. Samoin heidän sisariensa ja veljiensä tarut ympäri maailmaa kertovat tuon ennustetun ajan koitosta. Monet uskovat, että olemme sen kynnyksellä nyt.