Jarmo Anttila

Jyväskylässä 29.6.2008

Mehän olemme kristikunnassa tottuneet puhumaan Jeesus Kristuksesta vapahtajana ja pelastajana. Hänen sijaissovituksensa pelastaa meidät viimeisellä tuomiolla ikuisesta helvetistä, kadotuksesta, ikuiseen taivaan iloon, jos vain uskomme tähän. Verrattain pienen luterilaisen kirkkokunnan mukaan edes hyvät työt eivät auta. Vain usko pelastaa. Nykyaikaisen ihmisen on vaikea uskoa tätä tarinaa, koska siihen sisältyy niin paljon järjenvastaista ja julmaa.

Tarina sinänsä ei ole uusi, vaan samat ainekset löytyvät monien vanhojen uskontojen taustalta – kertomukset neitseestä syntyvästä vapahtajasta, hänen uhrikuolemastaan, ylösnousemuksestaan ja siitä kuinka hänestä tuli vapahtaja, Jumalan poika. Teosofia on jo yli sadan vuoden ajan yrittänyt selvittää näitä asioita ihmiskunnalle. Jos tarina on niin vanha kuin minne historiallinen tietämyksemme ihmiskunnan historiasta ulottuu, niin olisiko siinä kuitenkin jotakin mikä on totta ja oikein, jotakin mikä puhuttelee meitä yhä tänä päivänä? Se antaa ihmisille lohtua, nostaa ja kirkastaa heitä huolimatta sen epä-älyllisestä maailmankuvasta. Emme voi kieltää kristillisten kirkkojen ja monien lahkojen voimaa ja positiivista vaikutusta.

Mitenkä sitten teosofia ja ruusuristiläinen elämänymmärrys ymmärtää Jeesus Kristuksen elämäntarinan ja merkityksen? Kysymys on valtavan laaja, eikä yhden luennon puitteissa ole mahdollista kuin hipaista sen pintaa. Kysymys on myös vaikea. Eiväthän kristilliset kirkotkaan ole täysin yksimielisiä opetuksistaan – puhumattakaan lahkoista. Ei myöskään teosofinen liike eri haarautumineen ole mitenkään yksimielinen tässä kysymyksessä.

Voisi melkeinpä sanoa, että yksikään okkulttinen tutkija ei ole samalla kannalla tämän kysymyksen suhteen. H. P. Blavatsky sanoo Jeesuksen olleen merkittävä henkinen opettaja josta tuli Christos, voideltu, joka on siis arvonimi, kuten myös sana Messias. Hänen seuraajansa Teosofisessa seurassa, Annie Besant ja C. W. Leadbeater taas päätyivät pitämään häntä suurena henkisenä opettajana, joka heidän omien selvänäkötutkimustensa mukaan eli 150 e.Kr. Tässä esityksessä ei oteta huomioon Paavalin historiallisuutta; hänethän kyetään ajoittamaan varsin tarkasti. Paavali tapasi kuitenkin esim. Pietarin ja muut apostolit, ja silloin Pietarin olisi pitänyt elää todella vanhaksi. Onkin lähes selvää, että Besant ja Leadbeater sotkivat Jehoshua ben Pandiran ja Jeesus Nasaretilaisen. Lähimpänä toisiaan ovat Rudolf Steiner ja Pekka Ervast. Pekka Ervast esitti myös vuoteen 1931 saakka Jeesuksen henkilöhistoriaa niin, että hän jälleensyntymien kautta kasvoi ihmisenä sellaiseen kirkkauteen, puhtauteen, että hänessä saattoi ilmetä Kristus. Kun Pekka Ervast sitten muutti käsitystään tutkimustensa myötä (tämän olen kuullut hänen aikalaisiltaan, jotka olivat noilla luennoilla), salissa oli käynyt suuri kohahdus. Nämä luennot tästä hänen muuttuneesta Jeesus- ja Kristus-käsityksestään ovat hänen kirjassaan Jeesus Kristus, maailman vapahtaja. P.E. on kuvannut tietään Jeesukseen oppilaana useassa kirjassa. Hänen mukaansa kristittynä oleminen tarkoittaa, että elämässään seuraa Jeesus Nasaretilaisen opetuksia, ei juutalaisten Vanhan testamentin ja Mooseksen käskyjä, vaikka nekin ovat kyllä hyvät ja vaativat ohjeet. Seuraavathan buddhalaisetkin Buddhaa. Eikö olisi loogista, että kristityt ottaisivat Jeesuksen opetukset ohjenuorakseen? Jeesus sanoi, että pitäisi pyrkiä täydellisyyteen, taivasten valtakuntaan, eikä sinne pääse huutamalla Herraa vaan täyttämällä hänen tahtonsa. Tuo tahto on kiteytettynä Vuorisaarnassa, sen elämänohjeissa ja käskyissä.

Kuka sitten oli tuo Jeesus? P.E.:n mukaan hän ei kulkenutkaan jälleensyntymästä toiseen kasvaen ja kehittyen, vaan hän minuutena, yksilönä, ei ruumistunut kuin kerran Lemurialla tullen täten liitetyksi ihmiskuntaan. Hän vietti miljoonia vuosia taivasmaailmassa (=auringossa) ottaen vain sitä kautta osaa ihmiskunnan kehitykseen. Täten hän säilytti täydellisen puhtauden, oli synnitön, viaton ”karitsa”, kuten sanotaan. Hänen syntymäänsä valmisteltiin ihmiskunnan vanhimpien yksilöllisyyksien kanssa, jotka olivat yksilöityneet jo Kuu-kaudella, Kuu-manvantarassa, sekä muualta Venukselta tulleiden kumaaroiden toimesta, joista vanhin–nuorin oli Sanat Kumaara, Melkisedek.

Nuo vanhimmat yksilöllisyydet, minuudet, tunnetaan Krishnan, Zarathustran, Buddhan, Mooseksen ym. suurten opettajien nimillä. Yksi merkittävimmistä oli myös Maria, naisellisen neitseyden perikuva. Vain hän saattoi olla Jeesuksen äiti, kun aika koitti (4–6 e.Kr.). Joosef oli hänen isänsä aivan luonnollisella tavalla, ja Joosefin sukupuuhan evankeliumissa esitetään, ei Marian. Kuitenkin on äiti ja hänen sielunelämänsä jokaisen ihmisyksilön kannalta merkittävin. Näin myös Jeesuksen. Syntymä oli jo merkittävä kosminen tapahtuma, ja yhtyisin Steinerin kantaan siinä, että Jeesus eli täydellisen solaarisen, aurinkokeskeisen ruumistuksen, jolloin hänen elämänsä käännekohdat sijoittuvat vuoden kiertokulun merkkikohtiin. Hänen syntymäänsä oli valmistettu siis miljoonia vuosia, ja se oli maapallon henkisen evoluution käännekohta. Siksi tuota tapahtumaa seurasivat kaikki henkiset hierarkiat, taivaalliset sotajoukot, enkelit, ja erityisesti Zarathustra ja Buddha. Steinerin mukaan taivaan enkeli, joka ilmoitti paimenille suurten taivaallisten enkelijoukkojen kera tuon tapahtuman, oli Buddha nirmanakaajan kirkkaudessa. Nöyrät paimensydämet saivat sen kokea ja viisaat tietäjäkuninkaat tietää.

Meillä ei Jeesuksen lapsuudesta eikä nuoruudesta ole paljon evankeliumeissa mainintoja – vain se, että hän 12-vuotiaana hämmästyttää oppineita rabbeja synagogassa tiedoillaan. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun hän Pistis Sophian mukaan yhtyi veljeensä. P.E.:n mukaan hän sai silloin Zarathustran eetteriset voimat ja viisauden käyttöönsä. Steinerin mukaan Zarathustran yksilöllisyys syrjäytti Jeesuksen minuuden, jos olen oikein ymmärtänyt. Mielestäni P.E.:n tulkinta on kauniimpi.

Myöhemmin hän sai vielä Buddhan astraalis-mentaalisen kehon voimat itseensä. Zarathustra oli kehittänyt eteriteettinsä puhtauden kaikkein korkeimpaan voimaan ja Buddha astraalis-mentaalisen kehonsa puhtauden ja älykkyyden suurimpaan täydellisyyteen. Siksi näitä kahta, mutta ennen kaikkea Buddhaa, ei saisi koskaan unohtaa Jeesuksesta puhuttaessa. Siddhartha Gautama oli ensimmäinen inhimillinen, siis maakehityksen kautta tullut boodhisattva, joka nousi Buddhaksi.

Opetustoimensa hän siirsi seuraajalleen Jehoshua ben Pandiralle, joka tunnetaan mestari Jeesuksena ja myös syyrialaisena mestarina.

Jeesus kasvoi tehtäväänsä vähitellen ja P.E.:n mukaan hän tutustui ihmiskunnan viisausperinteeseen ja mysteereihin matkoillaan Egyptin, Lähi-idän, Persian, Intian ja Tiibetin opettajien luona. Steinerin kirja Viides evankeliumi ei mainitse näitä, mutta kylläkin sen kuinka Jeesus tuli siihen näkemykseen, että kaikkien uskontojen kultit olivat demonisoituneet. Essealaiset olivat säilyttäneet puhtauden, mutta he olivat lähes täysin eristäytyneet ihmiskunnasta. Buddha keskusteli tästä Jeesuksen kanssa todeten, ettei se ollut oikea tie ihmiskunnan henkisen kehityksen kannalta. Pelastus ja kasvu olivat liian harvojen mahdollisuus. Täytyi löytää toinen tie.

Voimme vain aavistella Jeesuksen ahdistuksen ja tuskan näiden totuuksien edessä, mutta jumalaisen suunnitelman tuli täyttyä niin, että Jeesus saattaisi ottaa Kristuksen vastaan itsessään. Hänen oli tarkoitus saada se inkarnoitumaan itsessään. Mikä on Kristus? Se on Isä-Äiti-Jumalan täydellisyysajatus, Poika, täydellinen kuva Jumalan pojasta, joka on ihmisen ihannekuva, se päämäärä joka ihmisille on asetettu luomisessa. Siinä jumalat sanoivat: ”Luokaamme ihminen omaksi kuvaksemme”. Jeesus Nasaretilaisessa tuo täydellistyy: Kosminen Kristus, Sana, Logos tuli lihaksi kuten Johanneksen evankeliumi kuvaa. Tuo tapahtui Jordanin kasteessa, kun Johannes sai kastaa Jeesuksen vaikka estelikin todeten, ettei ole siihen kelvollinen. Pekka Ervastin mukaan silloin Kosminen Kristus, joka oli vähitellen lähestynyt planeettaamme ollen jo auringossa ruumistui häneen. R. Steinerin mukaan se syrjäytti Jeesus-Zarathustran yksilöllisyyden. P.E. taas toteaa omana kantanaan, että hän mieluummin näkisi, että Jeesuksen yksilöllisyys sulautui siihen ja otti sen täysin vastaan säilyttäen kuitenkin oman minuutensa. Tästä alkoi uusi liitto. Sana tuli lihaksi ja valkeus vaelsi keskellämme vaikka pimeys (=me) ei sitä käsittänyt. Tuon kolmen vuoden aikana tapahtui valtava muutos, joka huipentui Golgatan ristinkuolemaan. Jeesus Kristus tuli maapallon korkeammaksi minäksi. Hänestä tuli ylimmäinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan, kuten Paavali sanoo, ja me voimme todeta, että hän otti ylimmän johdon Sanat Kumaaralta. Jeesus Kristuksen työ henkisessä maailmassa on jatkunut ja jatkuu, kunnes maaplaneetta on saavuttanut sille asetetun päämäärän jumalaisen suunnitelman mukaan. Me monadeina, neitseellisinä henkinä, muodostamme tuon Kosmisen Kristuksen ruumiin. Se ei ole valmis ennen kuin jokainen monadi, minuus, on valaistunut ja Kristuksen täydellisyys voi loistaa kosmokseen sanomattoman kauniina ja kirkkaana jumalaisena autuuden valoaan.

  1. Jeesus Kristuksen arvoitus (7.274) Antti Savinainen Johdanto Aluksi pitää kysyä, mitä tarkoitan Jeesuksen arvoituksella….