M. Nurmisto

Kirjaesittelyssä: Lauri Rauhalan Humanistinen psykologia.  Yliopistopaino 1993

Ei liene elämässä enää pelkkä renki

hän ken tietää, ett’ ihminen ruumis on,

sielu ja henki.

Tämänlaisia säkeniä tulvahti mieleeni suljettuani Lauri Rauhalan Humanistinen psykologia –teoksen sinipunervat kannet rutistettuani viimeisestäkin esseestä sen sisältämän kultajyväsen. Silkkihansikkain teki mieleni kirjaa käsitellä, niin hienosti kirjan esseet psykologian olemusta pohdiskelevat. Tieteellisyydestä ei ole tingitty, mutta maijameikäläinenkin on huomioitu selittämällä selkokielisesti käytetty ammattiterminologia.

Kirja tuulettaa ihmistieteitä nykymaailmanaikaan! Ja totuudenetsijälle juuri sopivalla tavalla! Kirja esittää, mitä suorastaan traagisia seurauksia ihmiskunnalle on ollut siitä, että tiede on ihmisen pirstaloinut fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti, poliittisesti jne., ja sitten ihmetellään miksi rakennelma ei toimi. Onnettomuudeksi tieteen malli lopulta tuli kopioiduksi myös psykologiaan: aivot ovat kone, joka ärsykkeiden perusteella ohjaa elinprosesseja sinne ja tänne. Ja miten tästä pirstaloimisesta lääketieteen saralla on kehittynyt ilmiö nimeltä medikalisaatio, pilleri löytyy jokikiseen ongelmaan. Sielu ja henki ihmisessä on sekoitettu perusteellisesti, mikä on johtanut siihen, että ihmispolon sieluparka yritetään pillereiden, aineiden voimalla ja vaikutuksesta rutistaa johonkin tilastollisesti keskiarvolliseen muottiin: terve.

Harmittavaista tieteen kannalta on tosiasia, että ihminen on yksilö, omien merkityssisältöjensä maailmassa elävä kokonaisuus. Ja kun on käynyt niin, että nämä merkityssisällöt eivät ole onnistuneet muotoutumaan kovinkaan positiivisiksi, tulisi niitä merkityssisältöjä lääkitä, vaikuttaa niihin, eikä suinkaan leimata yksilön mieltä ’sairaaksi’. Teoksessaan Rauhala voimallisesti perustelee, miten mieli ei edes voi olla ’terve’ tai ’sairas’. Mieli vain on. Merkitykset mieleen rakentuvat sosiaalisesta ympäristöstä, kasvatuksesta, elämänkokemuksista, mitä mielen sisältöjä yksilö loputtomasta tarjonnasta valitsee ja työstää. Jos merkityssisällöt ovat myrkyttyneet, parannettava olisi kokemuksen lähde, tai sitten yksilölle pitää antaa käteen kunnon työkalut, jotta positiivisia, hyviä, kauniita, mieltä rauhoittavia, rentouttavia, onnellisia, autuaita merkityssisältöjä voitaisiin saada työstetyksi mielen vainiolle.

Jumala on eikä kuitenkaan, asia riippuu siitä, mikä merkitys sanalla yksilölle on. Maailmankaikkeus noudattaa tieteellisen ajattelunkin mukaan jotakin järjellistä systeemiä, josta ihminen on osa. Kun ihminen kysyy: ”Kuka minä olen?”, on se yksilön kannalta maailman tärkein kysymys. Ajattelijat, hengenmiehet ja filosofit kautta vuosituhanten ovat tähän kysymykseen pohtineet ratkaisua, maailmaa valistaneet, mutta kysymys on sen luontoinen, että lopulta jokaisen yksilön syvällä sisimmässä itsessään on siihen vastattava, tunnettava oman ihmisyytensä luonne sisässään, tiedettävä. Apua tarjoavat idän ja lännen filosofiat, mytologiat ja uskonnolliset järjestelmät, ja skeptikolle pähkinä: voisivatko kaikki nämä ajattelevat, viisaat, tutkivat ihmiset olla väärässä!

Kaikkien niiden oppien mukaan meditaatio on ihmisen tie itseen, kanava tajunnan toiselle puolelle, ylitajuntaan, ihmisen omimmalle alueelle, ihmisen henkisen kokemisen väylälle. Se on itsekasvatuskeino, tie suhteuttaa yksilön merkityskokemusten sisältöjä olemassa olemisen kokonaisuuteen. Meditaatiopsykologiassa ihmistajunnan luontainen viisaus pääsee toteutumaan.

Humanistinen psykologia –teos ravisuttaa raikkaasti ihmistieteiden tunkkaisia menetelmiä penkoa alitajunnan sisältöjä, tonkia harmaata aivomassaa keinoina löytää tie ihmisyyden ytimeen. On korkea aika päästää käsistä alhainen, lakaista behaviorismin bunkkerit ihmistieteen pyhäköistä! Ylitajunta on se potentiaali, johon keskittymällä ihminen avautuu niin ihmiselle itselleen kuin ihmistutkijalle, avautuu kuin lootuskukka, joka pohjamudasta nuppunsa aurinkovoimalla puskee läpi lietteen ja nostaa loistavanvalkean kukkateränsä ihmetellä sen, kellä on silmät.

Lukekaa, Veljet hyvät, hyvää tekevä hyvä kirja!

Ihmistieteitä opiskeli

M. Nurmisto