Esko Keitaanranta

Matka Amritapuriin

Lähdin neljän viikon pituiselle matkalle Intiaan syntymäpäivänäni 4.12.2007. Seurueeseemme kuului yhdeksän suomalaista ja yksi virolainen, ja matkan oli järjestänyt Rishi Taavi Kassila. Ensimmäisen kerran kävin Intiassa Goalla tammikuussa vuonna 2000, joten maa ei ollut minulle aivan tuntematon. Jostain syystä olen myös ollut Amman halauksessa jokaisella kerralla hänen Suomessa käydessään. Amma on syntynyt vuonna 1953 ja hän aloitti julkisen työnsä syksyllä vuonna 1975.

Mumbaita aamuyöllä lähestyessämme näkyivät kalastuslaivojen valot allamme aivan kuin mereen kudottuna pitsiverkkona. Laskeuduttuamme lentoasemalle ja odottaessamme jatkolentoa Kochiniin, joka sijaitsee Keralan osavaltiossa, opimme jonottamisen ja odottamisen muodossa kärsivällisyyden jaloa taitoa. Kochinissa sullouduimme kahteen taksiin, ja neljän tunnin ajomatka Amritapuriin alkoi. Olihan se meille jännittävää matkan tekoa, kun illan pimeydessä ohitimme aina kaikki muut kulkijat pillien soidessa, oli edessä mutka tai mäki tai vastaan tuleva auto. Ajokulttuuri Intiassa perustuu kuulemma väistämiseen. Tien varsilla tuntui olevan loputtomasti pieniä puoteja ja ravintoloita sekä tietenkin iltaelämää viettäviä ihmisiä.

Pysähdyimme kerran pienen kioskin luona ja joimme teetä ja natustimme pikkupurtavaa. Pieni lapsi alkoi itkeä nähdessään yllättäen valkoiset kummajaiset ja turvautui isänsä syliin. Hintatasoa ainakin maaseudulla kuvaa se että yksi euro, joka on 55 rupiaa, riittää 55 banaanin ostokseen. Saapuminen sivutietä pitkin keskiyöllä ashramiin oli kuin satumaailmaan sukeltamista. Ympärillä pimeydessä olevat palmupuut ja pensaat sekä muu kasvillisuus siellä täällä nukkuvine taloineen muodostivat taianomaisen miellyttävän tunnelman ympärillemme. Hiljaisuus on kaunista ja rauhoittavaa. Matka päättyi ashramin portille. Kirjautumisen ja vuodevaatteiden haun sekä majoittumisen jälkeen vaivuimme makoisiin uniin, joista aikaisin aamulla heräsimme joka-aamuiseen mantrojen lauluun.

Rantaelämää Varkalassa

Koska Amma oli vielä Euroopan-kiertueellaan ja saadaksemme pehmeän sopeutumisen intialaiseen ympäristöön, lähdimme ashramista puolentoista tunnin automatkan päässä sijaitsevaan Varkalaan. Se sijaitsee jyrkän rantatörmän päällä, jonka reunalla kulkee kapea tie. Siitä mantereelle päin on kauppoja sekä hotelleja usean kilometrin pituisena rannan suuntaisena nauhana. Alhaalla oli hyvä uimaranta, jolle laskeutuivat kapeat portaat. Rantaravintolassa Arabianmeren Intian puoleisella rannalla kohotimme mangomehulaseja Suomen 90-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi palmupuiden katveessa meren aaltojen puhuessa mahtavaa ja väsymätöntä sanomaansa.

Joogasimme hotellin katolla Rishin johdolla aamulla ja illalla puolitoista tuntia kerrallaan. Aamuisin meitä säestivät paikalliset varislinnut ja iltaisin alkoi lähellä tanssiesitys, jonka musiikki loi todella eksoottisen tunnelman kattojoogaamme. Joogan päätimme aina meditaatioon. Tämä olikin mielestäni rantaretkemme parasta antia.

Tutustuimme yhteisillä aterioillamme herkullisiin kasvisruokiin paikallisissa ravintoloissa. Kerran keskustelin Rishin kanssa Vuorisaarnan Älä vanno -ohjeesta eli rehellisyyden käskystä. Hän oli tutustunut siihen Yoganandan kirjan Jeesuksen jooga perusteella ja näki asian hieman toisesta näkökulmasta. Tähän ohjeeseen sisältyvät mielestäni kaikki kurkkukeskuksen alueen asiat niin kuin esimerkiksi puhe, viestintä yleensä eri muodoissaan, media ja jopa taideilmaisu näytelmien, elokuvien ja maalausten muodossa, joiden tulisi itsessään sisältää tämä rehellisyyden ja totuuden vaatimus, jotta se olisi henkisesti merkittävää ilmaisua.

Uimassa tietenkin tuli käytyä joka päivä. Aalloissa leikkiminen oli mukavaa, mutta siellä sattui myös itselleni retken pahin loukkaantuminen. Löin isovarpaani merenpohjassa olevaan kiveen, mistä oli seurauksena verenpurkaus ja kipeä, sininen varvas. Löysin myös aaltojen mukana rannalle ajautuneen uhrikupin, jossa poltetaan tavallisesti kamferia. Suojautuminen auringonpaisteelta kävi selväksi, kun iho alkoi tulla araksi – varsinkin päälaki. Hiekka ja kivet muuttuivat keskipäivällä niin polttavan kuumiksi, että oli pakko käyttää sandaaleja tai olla kuten afrikkalaiset linnut, aina toinen jalka ylhäällä. Nyt oli helppo ymmärtää sanonta ”Viisaat istuvat varjossa”.

Miksi kantaa omistamisen taakkaa?

Katselin kun pieni intialainen, jo vanhemmanpuoleinen mies, jolla ei ollut varmasti yhtäkään liikakiloa, kantoi isoa jääkuutiota päänsä päällä. Hän palasi reippaasti kävellen takaisin ja kantoi vähän ajan kuluttua uutta jääkuutiota. Seuraavaksi hän kantoi päänsä päällä isoa miekkakalaa. Kohtasin saman miehen tiellä ja katsoimme toisiamme silmiin, ja hänestä huokui ammattimiehen rauhallinen ja varma olemus. Hänen katseestaan oli kuin luettavissa toteamus: ”Näetkös poika, kuinka osaan tämän työn ja tiedän kuinka asiat hoidetaan?”

Mieleen jäivät myös muutamat lapset. Noin kymmenvuotias tyttö, ehkä puolitoistavuotias lapsi käsivarrellaan, tuli juttelemaan kanssamme. Tyttö oli iloinen ja täynnä tarmoa, ja juttu luisti häneltä sujuvasti englannin kielellä. Samoin noin kymmenvuotias tiibetiläispoika palveli meitä vanhempiensa liikkeessä erittäin kohteliaasti ja ystävällisesti. Tiibetiläiset eroavat siinä kauppatavoissaan intialaisista, että he eivät tyrkytä mitään ihmisille. Palvelu alkaa vasta sen jälkeen, kun asiakas astuu heidän liikkeeseensä. Kohtaamamme ihmiset olivat kaikkialla iloisia, ystävällisiä ja kauniisti pukeutuneita.

Näin kului viisi päivää ”rantaelämässä”, mutta mieli ikävöi jo takaisin ashramin henkiseen ilmapiiriin, sen säännölliseen ja kohottavaan elämänrytmiin.

Ashramissa


Ashram sijaitsee saarella, jonka erottaa mantereesta melko kapea vesiväylä. Alkunsa ashram on saanut pienestä Parayakadavu-nimisestä kalastajakylästä, jossa Amma alkoi tehdä uhrautuvaa työtään ihmisten hyväksi. Nyt siellä on yksitoista kerrostaloa, vanha ja uusi temppeli sekä darshan-halli, johon mahtuu kerrallaan noin 1500–2000 ihmistä. Alueella asuu noin kolmetuhatta ihmistä, joista suuri osa on ulkomaalaisia eri puolilta maapalloa, joko siellä vierailevia tai vakituisesti asuvia. Suomalaisia siellä oli käyntini aikaan noin 20. Länsimaiset ihmiset ovat ja asuvat omalla kustannuksellaan ashramissa. Me kolme miestä asuimme alueen suurimmassa kerrostalossa, joka oli 16-kerroksinen, sen 10. kerroksessa. Jokaisessa talon kerroksessa on 16 huonetta. Majoituimme yhteen huoneeseen, jossa oli pieni keittiötasanne ja pieni kylpyhuone, johon tuli vain kylmä vesi. Ilmastointina toimi avoin ikkuna ja katossa oleva tuuletin. Nukuimme lattialle levitetyillä patjoilla. Jos halusi viileän suihkun, se oli otettava aamulla, jos taas lämpimän, se oli paras ottaa illalla. Siinä olivat asumisemme mukavuudet. Huoneen voi ostaa omistukseensa elinajakseen, mutta kun itse ei ole paikalla, sitä vuokrataan vierailijoille. Asuttamamme huone oli tällainen ”omistusasunto”. Miehet ja naiset asuvat yleensä eri taloissa, mutta perheelliset ovat poikkeus tästä säännöstä.

Alueella on vanhainkoti, terveyskeskus, leipomo, keittiö, ruokala, pesula, kirjapaino, pankki, ajurvedisten lääkkeiden tutkimuskeskus, taimitarha, navetta sekä erilaisia toimistoja, kauppoja ja kioskeja. Amman asunto on temppelin yhteydessä. Hänen vanhempansa asuvat kerrostalon seinän viereen rakennetussa talossa, ja he ovat nykyisin myös Amman oppilaita. Amman isän näinkin pari kertaa. Kävimme pienellä kyläaukiolla, jossa Amma ensimmäisen kerran esiintyi samaistuneena an. Epäilijöiden läsnä ollessa tuotiin paikalle vedellä laitojaan myöten täytetty kannu, jonka sisältö muuttui ensin maidoksi, jota jaettiin paikallaolijoille, ja sen jälkeen makeaksi jälkiruoaksi, jota jaettiin yli tuhannelle ihmiselle. Tämän jaon jälkeenkin astia oli edelleen täysi. Amma ei halunnut tehdä mitään ihmeitä vaan sanoi: ”En ole täällä synnyttääkseni haluja vaan poistaakseni ne.” Kuitenkin hän monien pyyntöjen jälkeen suostui tämän ainoan kerran ”tekemään tunnusteon”. Rishi on keskustellut asiasta paikalla olleen Amman veljen kanssa ja saanut häneltä vahvistuksen tälle tapahtumalle.

Aluksi oli opittava ashramin rutiinit ja käyttäytymisohjeet, jotta tiesi mitä milloinkin oli tehtävä ja kuinka käyttäydyttävä. Ensimmäisiä asioita oli hankkia valkoiset vaatteet, joita kaikki ashramisst käyttävätkäyttävät.

Ashramin päiväjärjestys


4.50–6.00 archana eli mantrojen

resitoiminen

8.00–9.00 henkilökohtainen

meditaatio

9.00–9.30 aamiainen

10.00–13.00 seva eli epäitsekäs

palvelutyö

13.00–14.00 lounas

14.00–18.00 seva eli epäitsekäs palvelutyö

18.30–20.00 bhajanit eli hengelliset laulut

20.00–21.00 illallinen

21.00–22.00 omat henkiset harjoitukset (esimerkiksi meditaatio ja tekstien mietiskely)

Amman ohjelmassa on toimistopäivänä maanantai, jolloin hän hoitaa hyväntekeväisyyskonserninsa asioita. Kaikkina muina päivinä hän antaa darshania eli halaustaan. Tämän saivat länsimaiset asukit vasta kun intialaiset oli halattu, ja se saattoi tapahtua useinkin vasta puolen yön jälkeen, joten päivä alkoi olla aika täysi siinä vaiheessa.

Naiset resitoivat aamulla mantroja hyvin kauniisti ja voimallisesti temppelissä ja samaan aikaan miehet resitoivat niitä darshan-hallissa. Koin mantran laulamisen erittäin voimakkaana energian ja lämmön tunteena kehossani silloin, kun pystyin ääneen resitoimaan niitä. Tunsin ja opin vain usein toistetut mantrat.

Tulla gurun luo


Amman darshan alkaa noin klo 11.00 opetuspuheella, jota seuraa mietiskely ja hengellisten laulujen laulaminen. Sitten hän halaa ihmisiä niin kauan kuin halukkaita riittää. Itse asiassa darshan vastaa Buddhan kahdeksanosaisen polun seitsemättä ohjetta: Täydellinen tarkkaavaisuus.

Lainaan Sangharakshitaa: ”Intiassa on tärkein muiden ihmisten tiedostamisen muoto, joka tunnetaan nimellä ’darshan’. Tämä tarkoittaa kirjaimellisesti näköä tai näkemistä — eräänlaista ’visiota’ — ja tätä sanaa käytetään henkisen opettajan tiedostamisesta. Intiassa henkisillä opettajilla on tavallisesti ’ashrameita’, jotka ovat eräänlaisia retriittikeskuksia, missä opettaja asuu, missä oppilaat kerääntyvät hänen ympärilleen ja minne ihmiset tulevat häntä tapaamaan.” Tavallisesti tapahtuu näin: kun on pidetty iltaseremonia ”arati”, jossa heilutellaan lyhtyjä jonkun palvottavana olevan jumaluuden kuvan edessä, opettaja vain jää istumaan siihen ja ihmiset saapuvat paikalle. Ihmiset tulevat katsomaan kuuluisia opettajia joka puolelta Intiaa. Heitä tulee sadoittain ja jopa kymmenin tuhansin, ja he vain istuvat katsomassa opettajaansa.

”Tämä on hänen ’darshaninsa ottaminen’. Toisin sanoen he pyrkivät parhaansa mukaan tiedostamaan hänet, siis tiedostamaan hänet henkisenä olentona tai henkisen ihanteen elävänä ruumiillistumana. Kuuluisa Ramana Maharshi istui ashramissaan tarjoten darshania viikko-, kuukausi- ja vuosikaupalla. Hän taisi istua siinä paikassa viitisenkymmentä vuotta. Ihmisiä tuli kaikkialta Intiasta vain katsoakseen häntä, vain tiedostaakseen hänen läsnäolonsa.”

Useinkaan he eivät kysyneet yhtään kysymystä tai aloittaneet keskustelua, jotkut kylläkin, mutta suurin osa pelkästään istui ja katsoi tiedostaen.

”He vain ’ottivat darshania’. Intialaisen henkisen perinteen mukaan ei riitä, että oppii kuuntelemaan opettajan neuvoja. Täytyy myös olla tietoinen opettajasta henkisenä olentona. Ilman tuollaista tiedostamista voi opettajalta saada hyvin vähän. Älyllisesti voi saada jotain, mutta hyöty ei ole henkistä.”

Amma on siis muuntanut tätä perinteistä tapaa ihmisille vielä läheisemmäksi ja intiimimmäksi tapaamiseksi, vaikka samaan aikaan toimii myös perinteinen darshanin muoto. Hän halaa luokseen tulleen ja antaa tälle vielä prasadin eli pienen lahjan.

Sain itsekin olla useamman kerran antamassa näitä prasadeja Amman vasempaan käteen. Tässä tehtävässä sai olla kerrallaan vain 2 minuuttia, sitten vaihtui tilalle toinen henkilö. Aikaa seurattiin sekuntikellolla. Se oli mainio keskittymisharjoitus, sillä koko huomio oli pidettävä vain Amman kädessä ja annettava kolme prasadia siihen juuri oikealla hetkellä ja joustavan pehmeästi. Tämän jälkeen koko keho usein lämpeni, eli Ammasta lähtee valtava myötätunto ja energia häntä palvelevia kohtaan. Tämän kehon lämpenemisen koin myös mietiskellessäni noin neljä metriä hänen takanaan. Tosin tämä lämpeneminen loppui, jos oli hänen lähellään pitkän aikaa. Ilmeisesti vastaanottokyky loppuu jossain vaiheessa ja tulee sillä kerralla ”kyllästetyksi”.

Tavalliselle ihmiselle ei suoda armoa nähdä mikä tällainen suuri sielu on, eikä hän pysty näkemään ja sanomaan mitä hän on. Kysyihän Jeesuskin opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” Matt. 16:13 ja ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Matt. 16:15. Hän sanoi myös: ”Hedelmistään puu tunnetaan.” Amma on tuottanut hedelmiä, jotka ovat henkisesti niin kuin aineellisestikin auttaneet suuria ihmisjoukkoja.

Kerran istuin Amman lähellä, kun hänen halaukseensa oli tulossa noin kaksikymmenvuotias nainen äitinsä kanssa. Tämä nuori nainen sai kohtauksen Ammaa lähestyessään. Hän huusi ja kirkui eikä halunnut mennä Amman luo. Amma kiinnitti katseensa hänen ja kutsui hänet luokseen. Hän piti naista halauksessaan yli viisi minuuttia, jolloin tämä rauhoittui täysin. Nainen pistettiin istumaan äitinsä kanssa lähelle Ammaa hänen vasemmalle puolelleen. Myöhemmin hän yritti vielä uudestaan kirkua, mutta Amma katsoi häneen ja sanoi hänelle jotakin sekä heitti hänen päälaelleen kukan terälehtiä. Nainen rauhoittui ja hiljeni. Äiti hänen vierellään itki. Senhetkinen halattava sai olla hänen sylissään pitempään, koska Amma keskittyi vierellään olevaan nuoreen naiseen. Ilmeisesti Amma korjaa ihmisen eri olemuspuolia halauksen aikana. Tällä naisella täytyi olla vaikeita kokemuksia sisällään tai hänen mielenterveytensä ei ollut kohdallaan.

Usein Amman läheisyydessä on darshanin aikana lapsia. Lapsia hän usein halaa pitempään kuin aikuisia ja välillä antaa heille suukkoja. Kerran Ammalle annettiin kamera käteen, ja hän otti itsestään kuvan, katsoi sitä ja nauroi sydämellisesti. Sitten hän näytti sitä muillekin lähellä oleville. Hyvin usein hänen opetuksensa tallennetaan ja niistä tehdään videoita, kirjallisia julkaisuja ja muuta esitettävää materiaalia.

Halaustensa ohella Amma johtaa maailmanlaajuista hyväntekeväisyyskonserniaan. Monesti joku hänen apulaisistaan saattoi tulla tietokoneen kanssa kysymään ratkaisua johonkin asiaan, jolloin Amma antoi vastauksen pulmaan ja apulainen lähti toteuttamaan ratkaisua. Darshan-jonon vieressä on myyntipiste, josta voi ostaa lahjan Ammalle. Kun nämä lahjat on annettu Ammalle, ne kerätään ja kierrätetään uudelleen myytäviksi. Tämä on yksi tapa kerryttää varoja hyväntekeväisyyteen. Darshanin loputtua paikalliset ihmiset tuovat hänelle arvokkaita lahjoja ja Amman jalat pestään.

Myös fyysisenä suorituksena nämä Amman halausrupeamat ovat uskomattomia. Tavallisenakin ashramin darshanpäivänä Amma saattoi istua paikallaan opetuspuheiden, mietiskelyn, hengellisten laulujen ja halauksen suorittamisen kestäessä yli 12 tuntia. Tätä hän tekee väsymättömästi päivästä päivään ja vuodesta vuoteen. Tavallinen ihminen ei jaksa edes katsella vuorokautista suoritusta koko darshanin aikaa.

Ashramin käyttäytymisohjeet


• Hiljaisuuden harjoittaminen ja puhumisen minimointi auttavat mielen keskittymistä sisäänpäin.

• Julkiset hellyydenosoitukset eivät sovi ashramin ilmapiiriin.

• Selibaatti on osa henkistä harjoitusta.

• Pukeudu aina vaatimattomasti puhtaisiin valkoisiin vaatteisiin, jotka peittävät olkapäät, käsivarret ja jalat nilkkoihin asti. Alastomuus ja länsimaiset uima-asut ovat sopimattomia.

• Tupakointi sekä alkoholin ja muiden huumaavien aineiden käyttäminen on ehdottomasti kiellettyä ashramissa.

Kerran Amman luo tuli ihmisiä, jotka toivat hänelle lahjoja, ja Amma tiesi heidän tupakoivan. Niinpä hän totesi heille: ”Amma ottaisi teiltä seuraavalla kerralla mielellään vastaan sen lahjan, että ette enää tupakoisi.”

Kerjääminen on ashramin alueella kielletty. Kerjäävä ihminen on ohjattava toimistoon, josta hän saa tarvitsemansa avun tai työtä.

Joogan lajit toiminnassa


Joogan eri lajit toteutuvat hyvin ashramin toiminnassa. Seva eli epäitsekäs palvelutyö vastaa karmajoogaa eli toiminnan joogaa. Se toteutuu tehokkaasti myös eri työryhmien työskentelyssä, jossa kohtaavat erilaiset persoonallisuudet, eri kieliä puhuvat ihmiset ja myös kulttuuritaustaltaan erilaiset ihmiset. Luonteen hiontavaikutus voi olla joskus rankkaakin. Tämä joogan muoto toteutuu tietenkin myös maailmanlaajuisessa avustustyössä.

Jnanajoogaa eli tiedon joogaa ovat Amman opetuspuheet ja niistä laaditut kirjoitukset. Niitä tutkimalla ihminen, joka tahtoo olla totuuden etsijä, voi oppia ymmärtämään itseään ja toisia ihmisiä sekä hengenelämän lainalaisuuksia.

Bhaktijooga eli antaumuksellisen rakkauden tai hartauden jooga toteutuu bhajanien eli hengellisten laulujen laulamisessa, mantrojen resitoimisessa ja eräissä rituaaleissa sekä rakkautena guruun ja Jumalaan.

Rajajooga eli kuninkaallinen jooga toteutuu henkilökohtaisena eettisenä itsekasvatuksena, meditaatiossa sekä muissa henkisissä harjoituksissa.

Amma on tietenkin itse esimerkkinä näissäkin asioissa. Hän tekee väsymättömästi työtä ihmiskunnan hyväksi päivästä päivään ja antaa halukkaille mahdollisuuden palvelutyöhön. Hän opettaa ja antaa ihmisille mahdollisuuden opiskeluun. Hän saa ihmiset kunnioittamaan hartauden harjoituksia ja vetää heidät karismallaan mukaan niihin. Hän on antanut meille eettisiä ohjeita ja tuo tärkeät asiat esiin myös yksinkertaisten kertomusten ja vertauskuvien muodossa. Hänen huumorinsa saa paikalla olevat nauramaan ja hänen iloisuutensa on tarttuvaa. Amma on sanonut: ”Meditaatio on kultaakin arvokkaampaa.”

Seva eli epäitsekäs palvelutyö


Kaikki ashramin toiminnot ovat hyvin organisoituja. Ajatelkaapa esimerkiksi 3000 ihmisen ruokkimista joka päivä. Ilmeisesti suurin osa päivittäisistä toiminnoista suoritetaan sevana. Amman organisaatio antaa kuitenkin myös työpaikan tuhansille intialaisille. Valkopukuiset, eli he jotka asuvat ashramissa, ovat palvelemassa gurua.

Ensimmäinen palvelutyömme oli pizzapohjien muotoilu leipomossa. Lämmintä ja mukavaa työtä, kun oli oppinut muutaman työliikkeen.

Seuraavaksi löysin itselleni sopivan palvelutyön tulasipellolta. Tämä noin hehtaarin peltoalue oli mantereen puolella puolen tunnin kävelymatkan päässä. Ensin käveltiin Amman tsunamin jälkeen rakennuttaman valkoisen porrasmaisen kävelysillan kautta mantereen puolelle ja sitten pieniä teitä ja polkuja pitkin paikallisten omakotialueiden kautta työkohteeseen. Tulasi on puolen metrin korkuinen pensasmainen ja punertavalehtinen kasvi. Sen lehdistä tehdään lääkitsevää teetä ja puristetaan myös tulasiöljyä. Kasvit kasvoivat penkeissä, ja rikkaruohojen kitkeminen pois niistä oli tehtävämme. Työhön lähdettiin seitsemän aikaan aamulla, koska myöhemmin lämpötila tuli liian tukalaksi tällaisen työn tekemiseen. Yhden penkin sain kitkettyä valmiiksi sinä aikana, jonka olin ashramissa. Työhön sopivat kuokat haettiin puolessa välissä matkaa olevalta taimitarhalta, joka oli vastapäätä komeaa ja isoa ajurveda-koulutuskeskusta. Nämäkin kuuluivat Amman hyväntekeväisyyskonserniin. Samalla sai tutustua paikalliseen asumiseen, ja joidenkin ihmisten kanssa tuli säännöllisesti vaihdettua tervehdyksiä ja toisten kanssa hieman juteltuakin. Intiassa varsinkin pikku tytöt tulivat usein kysymään nimeä ja sen kuultuaan naureskelivat tyytyväisinä.

Jotkut tontit olivat aika suuriakin ja niillä kasvatettiin kookospalmuja. Lehmiä näkyi myös olevan laitumella. Talot olivat hyvässä kunnossa ja ihmiset näyttivät tyytyväisiltä elämäänsä. Sillalta katselin, kuinka vesiväylällä olevaa venettä lastattiin hiekalla niin, että mies sukelsi pinnan alle korin kanssa ja kauhoi siihen hiekkaa. Kun vene oli täynnä, se ajettiin kanavaa myöten tien viereen ja hiekka lastattiin pieneen kuorma-autoon. Käsin oli ashramin isot kerrostalotkin kuulemma rakennettu. Intiassahan työvoimaa riittää!

Kolmas palvelutyöni ashramissa oli vihannesten pilkkominen, jota tein pari kertaa. Pieni työryhmä pöydän ympärillä sai kahdessa tunnissa aika paljon tulosta aikaan. Raskain ja likaisin työ, jota tein Amman kiertueen aikana, oli suurten kattiloiden pesu.

Ashramin eläimet


Ashramissa asustelee kaksi aikuista norsua, joista toisella on komeat syöksyhampaat. Toista niistä yritettiin poikasena saada tulemaan ashramin portista sisälle, mutta se ei siihen suostunut. Sitten se näki Amman ja juoksi heti hänen luokseen. Se ei suostunut pienenä olemaan muualla kuin Amman asunnon alla. Tällä paikalla näin, kuinka norsuja syötettiin riisillä suuresta kattilasta kaatamalla sitä pienemmällä astialla niiden suuhun. Toisinaan norsut olivat ihmisten ihmeteltävänä temppelin portaiden edessä. Banaanit ja isot banaanitertut ne pistivät kätevästi kärsällään suuhunsa ja sieltä ne näyttivät suoraa muljahtavan mahaan. Norsu ilmeisesti ajattelee, että mahan täyttäminen on tärkeämpää kuin makunautinto.

Navetassa oli seitsemän lehmää ja kaksi vasikkaa. Suomalainen nainen oli niitä hoitamassa, ja kaksi lehmistä lypsettiin aina käsin.

Kerran kävelin ulkorappusia pitkin alas ja eikös vain saaren ainoa, noin metrin mittainen apina loikoillut siinä porrastasanteella. Rauhoittelin sitä puheella, että tästä kävellään vain ohi. Myöhemmin näin porrastasanteella istuvan miehen rapsuttelevan sen selkää.

Eräänä aamuna luulin olevani Helsingissä, kun kuulin pulun kujerrusta, mutta näin niitä sitten porraskäytävän kaiteilla. Paikalliset varikset olivat näkyvin lintulaji. Apinan tullessa samaan puuhun niillä riitti elämöimisen aihetta pitkäksi aikaa. Kotka, jonka väritys oli ruskea ja valkoinen, teki ruokalassa joskus komeita syöksyjä ja vei varomattoman ruokailijan kädestä itselleen makupalan. Näin myös samana päivänä veneestä poistuvan hiiren ja norsun pihakävelyllä. Koiriakin kulki joskus ashramin pihalla.

Amman kiertue Keralassa


Amma tekee säännöllisesti kiertueita sekä kotimaassaan että ulkomaille. Kaikilla ei ole varaa matkustaa Amman luo, joten hän tulee kansan luo. Olimme Varkalasta tulon jälkeen ashramissa viisi päivää. Tämän jälkeen lähdimme mukaan Amman kiertueelle, joka kesti runsaat yhdeksän vuorokautta (15.–24.12.2007). Jokainen länsimaalainen maksaa kiertueelle osallistuessaan itse kustannuksensa. Länsimaalaiset eivät saa Intian kiertueilla darshania vaan ovat puhtaasti palvelutehtävissä suorittamassa sevaa. Meitä oli viisi linja-autollista länsimaalaisia mukana kiertueella.

Saimme ranteeseemme punaisen rannekkeen, jossa luki: ”Fill your heart with love and then express it in everything you do.” (Täytä sydämesi rakkaudella ja liitä se kaikkeen mitä teet.) Tällä rannekkeella sai ylläpidon matkan aikana. Kaikki yöpymispaikkamme olivat Amman rakennuttamilla ja ylläpitämillä kouluilla, luokkahuoneiden lattioilla. Tällaisia ala-asteen kouluja on Intiassa yli viisikymmentä. Lisäksi hän ylläpitää myös muita kouluja aina yliopistotasoon saakka.

Lähdimme matkaan klo 22.00 ja saavuimme ensimmäiseen yöpymispaikkamme Kochinin alueella klo 0.45. Matka oli aikamoista pompotusta, koska kaikki tiet eivät ole kovin hyvässä kunnossa. Aamuherätys oli klo 5.00, ja edessä oli ensimmäinen tutustuminen paikallisiin saniteettioloihin: aukko lattiassa ja vieressä venttiili, josta saa tulemaan kylmää vettä. Lähdimme ensimmäiseen kokouspaikkaamme Manjeriin klo 8.00 ja saavuimme perille klo 11.50.

Manjeri 16.12.2007


Majoitumme hyvin ahtaisiin tiloihin. Olimme koulun toisessa kerroksessa ja sieltä näkyi hyvin kokouspaikalle. Väkeä saapui koko ajan lisää. Paikalliset avustajat olivat tehneet valtavasti työtä kokouksen järjestelyissä. Poliisin arvion mukaan paikalle on saapunut 20 000 ihmistä. Intialainen ryhmä esittää perinteistä rumpumusiikkia ja samaan aikaan viisi tanssijaa esittää erikoista tanssia. Heillä on päänsä päällä noin kahden metrin korkuiset kartionmuotoiset kukkalaitteet, ja he pyörivät näiden kanssa vasemmalle, samalla kun ne liikkuvat myös ylös ja alas. Kaikki kukkalaitteet ovat erilaisia väritykseltään, ja yhdessä liikkuessaan ne muodostavat viehättävän ja kauniin näyn. Tällaista esitystä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt.

Amma saapuu paikalle klo 18.00 ja ohjelma kulkee vakiokaavan mukaisesti: ensin opetuspuhe, sitten mietiskely, hengelliset laulut ja halaukset alkavat klo 20.30. Amman takana käy tanssiryhmiä, lapsia ja aikuisia, esittäen perinteisiä intialaisia tansseja. Heillä on komeat esiintymispuvut ja meikkaukset ovat huolella tehtyjä.

Tutustun karmajoogaan sevan muodossa. Kuulun ryhmään, jolla on koko retken ajan tehtävänä isojen kattiloiden pesu. Suurimmat niistä ovat halkaisijaltaan melkein 2 metriä. Manjerissa vuoro on klo 23.00–1.00 ja uudelleen aamulla klo 9.00–11.00. Pesupaikka on erittäin huono, pimeä, eikä vettä ole tarpeeksi ja myös pesuvälineet ovat olemattomat. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta näissä töissä. Työ on likaista ja raskasta. Vaikeuksista huolimatta työ hoidetaan loppuun saakka vaikka hieman hermostuinkin järjestelyjen puutteellisuuteen. Sitten menin pesulle, mutta ensin on pestävä koko pieni pesuhuone koska jalkojen mukana sinne kertyy kaikkialla olevaa punaista pölyä. Sitten pienellä kipolla vettä päälle ja suihku on tullut otettua. Olo tulee kuitenkin hyväksi puhtauden myötä. Olen kokemuksen puutteessa saanut huonon makuupaikan oven suusta. Ajattelen, että katselen Amman halausta, mutta kahden aikaan yöllä väsymys voittaa ja nukun oven suussa käppyrällä kuin koira. Täällä palelen ensi kertaa Intiassa koska tämä paikka on vuoristoseudulla. Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen herään mantroihin klo 6.00. Amma jatkaa halaustaan aina klo 10.00 saakka. Uskomaton suoritus sillä hän on ollut paikallaan yhtä mittaa 16 tuntia! Monet intialaisetkin ovat olleet koko yön kärsivällisesti paikalla odottaen omaa halausvuoroaan. Näkee että monissa on todellista hartautta, kun he laulavat hengellisiä lauluja ja seuraavat tapahtumia. Kattiloiden pesu aamulla valoisaan aikaan on hieman helpompaa ja sen jälkeen kiireesti oma peseytyminen.

Lähdimme Manjerista klo 11.30 ja olimme perillä Calicutissa klo 13.00. Toiminta tapahtuu kuin armeijassa. Heti kun Amma on lopettanut darshaninsa, tulee lähtökäsky.

Calicut 18.–20.12.2007


Olemme majoittuneet koulun 4. kerrokseen ja pesutilat ovat huomattavasti siistimmät, koska tänne ei kulkeudu niin paljon pölyä ja vuodekin on nyt turvallisesti huoneen nurkassa. Saamme hyvää intialaista ruokaa, se on meitä valmiina odottamassa.

Herään aikaisin aamulla mullahin rukouskutsuun, koska aivan lähellä tien toisella puolella on moskeija. Myös pirteä kukko pitää omalta osaltaan kieunnallaan huolen aamuherätyksestä. Täällä darshan annetaan Amman rakennuttamassa temppelissä. Lavan edessä on parveke jolta seuraan noin viisivuotiaan tytön pitkää tanssiesitystä, jonka hän saa suoritettua tyylikkääsi loppuun asti. Amma kääntyy muutaman kerran hymyillen seuraamaan tytön tanssia. Hän ehtii kaiken muun toimintansa ohessa aina huomioimaan myös takanaan olevat esiintyjät. Amman ryhmään kuuluu orkesteri, joka Amman halatessa soittaa ja laulaa hengellisiä lauluja.

Käyn antamassa Ammalle prasadeja ja saan olla siinä tavallista pitempään eli noin viisi minuuttia. Olen suorituksen jälkeen hiestä aivan märkä, koska keho usein lämpenee Amman lähellä. Kiertueella Amma antaa lahjan avustajien ketjulle ja se lähetetään eteenpäin ja vasta kolmas ketjussa antaa sen poislähtijälle. Tämä käytäntö kiertueilla johtuu halauksen nopeudesta, koska väkeä on niin paljon jonossa. Halattavat kulkevat poliisien vahtimien metallinpaljastimen kautta ja heiltä otetaan pois laukut, silmälasit ja kaikki esineet, jotka voisivat vahingoittaa Ammaa. Tutustumme myös rituaaleihin hindulaisen puja-rituaalin muodossa. Osallistumme Mars-, Rahu- ja Saturnus-pujiin, jotka päättyvät yleensä vertauskuvalliseen omien huonojen ominaisuuksien uhraamiseen määrätylle jumaluudelle.

Amma lopettaa halaukset klo 4.00 ja lähtee heti jatkamaan matkaansa. Meillä on herätys klo 6.00 ja käymme hyvällä pesupaikalla pesemässä jälleen suuret kattilat. Lähdemme kohti Kodungallooria klo 8.30 ja perillä olemme klo 12.30.

Näillä siirtymismatkoilla näkee ympäristössä yllättävän paljon islamilaisia moskeijoita ja kristittyjä kirkkoja sekä kouluja ja sairaaloita. Uskontojen symbolit ovat näkyvästi esillä. Kuitenkaan en teiden varsilla nähnyt hindutemppeleitä. Sen sijaan näki useita loistohuviloita joiden viereisellä tontilla saattoi olla vaatimaton rakennus. Täällä rikkaus ja köyhyys ilmentyvät sulassa sovussa vierekkäin.

Kodungalloor 22.–23.12.2007


Kohtaamme retkemme kauneimman piha-alueen; rakennukset muodostavat suljetun pihapiirin, jolle saavutaan portin kautta. Pihalla on paljon puita ja nurmikkoa, jolla on pyöreä kiviympyrä juomapaikkoineen. Yhden rakennuksen sisäänkäynnin edessä on vihreä kaareva katos. Sen vasemmalla puolella on neliapilan muotoinen allas, jossa Sarasvati istuu lootuskukalla ja soittaa kielisoitinta. Oikeassa kädessä hänellä on rukousnauha ja vasemmassa kirja. Kaksi muuta kättä ovat kiinni soittimessa, eli hänellä on neljä kättä. Sisäänkäynnin oikealla puolella on nurmikolla patsas, jossa intialainen viisas filosofi tai joogi opettaa kolmea oppilastaan, jotka istuvat lootusasennossa hänen edessään kädet itämaiseen tapaan yhteen liitettyinä. Pihalla on myös lasten leikkikenttä. Muutama suomalainen istuu nurmikolle ja harjoittelemme yhdessä joululauluja. Tunnelma voi kaukana kotimaastakin olla hyvin kotoinen.

Koulujen ilmoitustauluilta löytyy oppilaiden kirjoituksia ja piirustuksia, joista kuvastuu ihanteellisuus ja tahto palvella. Amman opetuslauseita löytyy myös jokaisesta koulusta. ”Keskittyminen työssä on todellista hengellisyyttä.”

”Ainoa tapa tulla todelliseksi johtajaksi on tulla todelliseksi palvelijaksi.” ”Sen sijaan että katsoisimme muita arvostellen heitä, yrittäkäämme ensin korjata omat vikamme.” ”Meidän täytyy saavuttaa jälleen kadottamamme mielen harmonia ja järjestys. Saavuttaaksemme tämän sisäisen harmonian meidän pitää aloittaa mielemme sisäinen puhdistaminen ja järjestäminen.” ”Todellinen rakkaus Jumalaa kohtaan on rakastaa kaikkia olentoja tasapuolisesti.” ”Ole ystävällinen kaikille ja rakkaus virtaa kuin vesi.”

Viimeinen kattilanpesu-urakka loppuu klo 0.30 ja saamme pian kuulla, että lähtö ashramiin tapahtuu kahden aikaan yöllä. Saavumme ashramin ylellisiin olosuhteisiin väsyneinä viiden aikaan jouluaattona.

Joulu


Päivällä pilkomme pari tuntia vihanneksia ja ihastelemme kevyttä työtä ja loistavia olosuhteita. Illalla joulujuhla alkaa ja mieleen tulee, että taitaa kotiväki siellä Suomessa olla menossa joulusaunaan ja koti-ikävä saa mielen haikeaksi.

Amma onkin tällä kertaa katsomon puolella ja katselee muiden mukana oppilaidensa esittämää joulujuhlaohjelmaa.

Ensin ranskalainen mies soittaa uruilla klassista musiikkia varsin taitavasti. Sitten seuraa remuava jenkkinäytelmä, jossa oli mielestäni parasta suomalaisten esittämä laulu En etsi valtaa loistoa sekä toisen ryhmän englanniksi laulama Jouluyö, juhlayö. Tämän jälkeen Amma puhuu ja katselemme videolta Amman Pariisissa 2007 pitämän puheen. Amma jakaa tämän jälkeen henkilökohtaisesti jokaiselle paikalla olleelle palan kakkua. Juhla päättyy klo 1.00 yöllä.

Joulupäivänä mietiskelemme temppelissä, jossa on hyvän tuntuinen ilmapiiri mietiskelyyn. Amma pitää opetuspuheen ja vastaa kysymyksiin, jonka jälkeen on mietiskely. Sitten hän jakaa kaikille aterian, jota aletaan syödä yhtä aikaa vasta sitten, kun Amma on ensin maistanut omaa annostaan. Ashramissa saamme jälleen darshanin säännöllisesti jokaisena darshanpäivänä. Tapaninpäivänä lähden jälleen tulasipellolle aamulla seitsemän aikaan, ja tätä sevaa teenkin sitten koko jäljellä olevan ajan säännöllisesti joka päivä. Kävin meren rannalla iltamietiskelyssä ja seurasin auringon laskeutumista mereen reunasta reunaan; se kestää vain minuutin ja neljäkymmentäviisi sekuntia.

Sunnuntaina kävelin saaren toiseen päähän ja katselin paikallista asumista ja ihmisten elämänmenoa. Mieleen jäi kalastajaryhmä, joka yhteen kokoontuneena selvitteli ja paikkasi verkkojaan. Matkaa oli ashramista saaren päähän noin kuusi kilometriä, mutta rauhallisesti kävellen ei tullut liian kuuma. Vesi kyllä kelpasi tämän retken jälkeen.

Uusi vuosi


Elämä jatkuu ashramissa säännöllisessä päiväjärjestyksessä: mietiskelyä, sevaa, virkistäytymistä ja darshania ja siihen liittyviä tehtäviä.

Uudenvuoden aattona Amma on jälleen katsomon puolella ja juhlaohjelma onkin kerta kaikkiaan erinomainen. Kaikissa esityksissä esiintyjät ovat joko Amman ashramin oppilaita tai hänen ylläpitämistään oppilaitoksista tulleita oppilaita.

Näimme intialaista perinteistä tanssia sekä länsimaisia tansseja intialaisen ja länsimaisen ryhmän esittäminä. He esittivät tanssia sekä ryhminä että sooloesityksinä. Kaksi naista soitti intialaista musiikkia soittiminaan viulu ja rumpu. Se oli varsin eksoottista kuultavaa. Intialainen nainen esitti soololaulua varsin komeasti. Eniten pidin kuitenkin seuraavaksi esitetystä intialaiseen nykymusiikkiin tehdystä tanssista. Esiintyjien puvut olivat violetin sekä hopean värisiä ja sekä musiikki että esitys oli hyvin voimakas ja mukaansa tempaava. Tämän jälkeen Amma piti uudenvuodenpuheen. Näimme vielä erittäin vaikuttavan ranskalaisen tuliesityksen ja kuuntelimme intialaisten naisten lauluesityksiä sekä rumpuryhmää. Tilaisuus päättyi yhteislauluihin. Mieli oli kaiken tämän jälkeen juhlava ja tyytyväinen kaikesta kauneuden näkemisestä ja kokemisesta.

Amman hyväntekeväisyyskonserni


Amman hyväntekeväisyystoiminta liiketoiminnaksi muutettuna olisi Suomessa suuryritys. Hän pitää yllä monenlaisia kouluja kaikilla koulutuksen eri tasoilla ja on siis koulutoimenjohtaja. Hän on kouluttanut joitakin oppilaitaan aivan pienestä pitäen ja on jopa joillekin valinnut aviopuolisonkin. Hänen johtamiinsa toimintoihin kuuluu: Iso Meilahden sairaalan tasoinen sairaala, vanhainkoteja, terveyskeskuksia, kirjapaino, kuljetusliike, rakennusliike, majoitusliike, leipomo, pesula, ravintolatoiminta, taimitarhoja, maanviljelystä, julkaisutoimintaa, kauppoja ja tietenkin maailmanlaajuinen hyväntekeväisyystoiminta. Siis kaikkea tätä hän johtaa ja paljon muuta sen ohella, että halaa ihmisiä melkein joka päivä 8 tuntia ja enemmänkin varsinkin kiertueillaan. Kuten sain tämän itse paikan päällä nähdä. Kyllä tässä kaikessa riittää ihmettelemistä!

Ammalta kysyttiin mistä hän saa voimansa kaikkeen tähän ja hän näytti ylöspäin eli yläkerrasta vähän niin kuin aurinkokin paistaa väsymättä lahjoittaen meille elämisen mahdollisuuden tällä tasolla.

Paluu Suomeen Kaiken kokemani jälkeen olin jo valmis palaamaan Suomeen, mutta tätä kokemusta voin suositella kaikille joilla siihen on mahdollisuus. Pahinta matkalla oli oikeastaan lentokenttien byrokratia, joka taitaa olla eurooppalaisperäistä. Kun istuin tukevasti suomalaisen lentokoneen istuimella, rauhassa huokaisin syvään ja totesin: ”Näkemiin Intia!”

Toivon koko sydämestäni siunausta Ammalle ja hänen työlleen ihmiskunnan hyväksi. Eloa on paljon, mutta työntekijöitä vähän. Tällaista työn tekemistä maailma tarvitsee yhä enemmän selviytyäkseen ongelmistaan.

Amma on luvannut tulla Suomeen syksyllä 2008. Amma on valinnut oppilailleen ja seuraajilleen muutamia rauhanmantroja päivittäiseen toistamiseen. Yksi näistä mantroista on:

Om lokah samastah sukhino bhavantu. Shanti, shanti, shanti.

Tulkoot kaikki olennot kaikissa maailmoissa onnellisiksi!

Olkoon rauha, rauha ja rauha kaikkialla!

Vallitkoon rauha ja onnellisuus!