Aija Tuukkala

JOHDANTO JA SUOMENNOS VISA KALIVA

QUIUS K1RJA 2000

Aija Tuukkala

Ani’n papyrus kuuluu “Theban kirjoituksiin”; se on kirjoitettu noin 3500 vuotta sitten kuninkaallisen kirjurin Ani’n ja hänen vaimonsa Tutu’n kuolemanjälkeistä elämää varten. Se löydettiin noin 100 vuotta sitten ja se on ehkä parhaiten tunnettuja papyruksia ja kuitenkin vain yksi versio egyptiläisestä kuolleiden kirjasta.

Ani’n papyrus sisältää pääpiirteittäin kaiken sen mitä egyptiläisissä eri kuolleiden kirjoissa yleensä esitetään. Se sisältää hymnit Ra’lle, sielun punnitsemisen, rankaisevista jumalista ja helveteistä selviytymisen, negatiiviset ja positiiviset tunnustukset jumalille, muuntautumiset eläinjumaliksi, uuden asumuksen luomisen sielulle ja mestariuden saavuttamisen. Sen on sanottu sisältävän maailman vanhimman tunnetun eettisen koodin, siis Egyptin mysteereiden vihkimyskaavan. Käännöstyössään Visa Kaliva on tehnyt kunnioitettavan jumalten kirjurin työn. Työnsä fyysisenä pohjana hän on käyttänyt kahta tunnettua englanninkielistä laitosta, E.A. Wallis Budgen ja R.O. Faulknerin sadan vuoden välein ilmestyneitä hieroglyyfikäännöksiä.

Kaliva johdattelee teemaan valaisten egyptiläisen kulttuurin ja uskonnon syntyä. Niilin jokilaakson luonnonolosuhteet olivat hedelmällisenä pohjana dualistisen uskonnon syntymiselle. Siinä vallitsi tasapaino hyvän ja pahan välillä ja sen vastapareiksi muodostuivat jumalallisuus ja ihmisyys. Kaliva kuljettaa lukijan polyteistisen jumalten piirin lävitse kohti monoteismia ja ykseyttä joka sisältyy jokaiseen jumalhierarkiassa tunnettuun jumalaan. Jokainen suuri jumala on pienempien jumalien summan osa aspekti ja näiden kaikkien summa on Netjer, monoteistinen persoonaton ja hahmoton Jumala. Kaliva valaisee suppeasti myös pyhiä merkkejä hieroglyfejä historiallis kielitieteellisestä ja etymologisesta näkökulmasta.

Johdannossa Kaliva hahmottelee Ani’n papyruksen sisällön ja kuvaillen kuvittaa sen sisältämät 37 taulua. Tauluista viimeinen on painettu myös kuvana. Fyysinen kuvattomuus antaa lukijalle vapauden prosessoitua sisäisen kuvantamisen ja näkemisen tuomaan ymmärtämisen tilaan.Tauluissa kuvataan matka seitsemän pienen ja kymmenen suuren portin kautta Osiriksen taloon. Taulujen kuvailun jälkeen seuraa kirjan kaikkein pyhin 1. varsinainen käännös Ani’n papyruksesta. Thoth (jumalten kirjuri, viisauden ja oppimisen jumala) punnitsee sanat erittäin tarkasti, mutta suomen kieli vanhana mysteeriokielenä asettuu tekstiin erittäin luontevasti. Kirjan lopussa on kirjallisuusluettelo sekä suppea sanasto. Tätä kirjaa olin odottanut pitkään. Aluksi en voinut olla vertaamatta sitä tiibettiläiseen, kunnes ymmärsin että nyt kädessäni on kirja etenemisestä päivän eikä enää ainoastaan yön kanssa. Ymmärsin, että eihän voimakas kokemiseni johtunut mistään ulkoisesta vaan puhtaasti sisäisestä minussa. Tiibettiläisessä kuolleiden kirjassa on mahdollisuus suureen kuulemiseen, mutta egyptiläisessä kuolleiden kirjassa on mahdollisuus suureen näkemiseen. Huomasin alkaneeni pitää tiibettiläistä egyptiläisen sisarpuolisona.

Tiibettiläisestä kokemuksestani on lähes 20 vuotta ja se vene jolla sitä matkaa tein oli öinen, sitä matkaa valaisi kuu. Nyt teen matkaa päivällä ja tätä matkaa valaisee Aurinko.

“Veneen nimi on: Sielujen kokoonkutsuja. Airojen nimi on: Panee hiukset lopussa seisomaan. Tarttumiskohdan nimi on: Hyvyys. Hän antoi minun purjehtia jumalaisten olentojen temppeliin.”

(XVI TAULU

Hiukseni todellakin nousivat pystyyn jo heti alussa. Kädessäni oli kirja jonka luin seisaaltaan, eikä sekään vielä riittänyt, vaan huomasin lukevani ääneen ja laulavani hymnejä. Tein kunniaa kummalakin kädelläni ja huomasin keskustelevani alttarin yli. Joku pienempi jumala, lienee ollut iibispäinen Thoth, kysyi mitä nyt haluaisin tehdä? No tietysti halusin tarttua aurinkoveneen airoihin ja soutaa Theban kautta Taivaaseen.