Rauno Rinkinen

Mitä on puutarhanhoito? Mitä sillä käsitetään ja mitä siihen liitetään? Kuka sitä suorittaa? Ja tarvitseeko kaikkien hoitaa puutarhaa, jotta se olisi kaikkien henkisen kasvun tukena?

Kain oli varmaan ensimmäinen puutarhuri, kun hän uhrasi kukkia jumalalle, mutta tuo uhri ei ollut jumalan mieleen kuten Abelin eläinuhri. Kaikki me tiedämme, miten tarinassa kävi. Kain-sielut ovat kehittäneet kulttuuria kautta aikain, ja myös puistoja, puutarhoja ja puutarhakulttuuria. Se on ollut myös olennainen osa monessa uskonnollisessa ja henkisessä yhteisössä.

Vanhassa intialaisessa perinteessä, jossa keskeinen sija on vetäytymisellä ja meditoinnilla omassa rauhassa, puutarhan merkitys ei aina tule esille. Mutta intialaisten temppeleiden välittömässä läheisyydessä oli aina vesiaihe, joka oli taitavasti sijoitettu koko ympäröivään maailmaan nähden, aivan kuten itse temppelikin. Myöhemmin esim. buddhalaisissa luostareissa puutarhalla ja koko ympäristöllä on keskeinen sija. Se on meditaatiopaikka ja paikka, jossa annetaan ja saadaan henkistä opetusta.

Polut, jotka kiertävät henkistä keskusta, ovat jokapäiväisen aamukävelyn ja hiljentymisen reittejä.

Kaikkien ei välttämättä tarvitse olla puutarhureita voidakseen nauttia kasvien vaikutuksista. Jokainen voi kotonaan hoitaa kasveja vaikka ikkunalaudalla, tai pitää työpöydän reunalla pientä minipuutarhaa kuten esim. Japanissa, jossa on vanha tapa pitää tuollaista puutarhaa, kooltaan enimmillään n. 20 x 20 cm. Siinä on jokin pieni puu, temppeli, maaston muotoja ja käytävä. Sitä sitten katsellaan ja meditoidaan itsensä kävelemään siellä. Bonsaipuut ovat myös eräs tällainen muoto. Puutarhanhoitoa voi harrastaa hyvin monella tavalla, vaikka tietysti maaseudulla, omakotitaloissa ja rivitaloissa asujat ovat harrastaneet puutarhanhoitoa perinteisellä tavalla, rakentaen kukkapenkkejä, istuttaen puita ja pensaita, tehden käytäviä ja vesiaiheita – puhumattakaan kesämökkiläisistä ympäri Suomea, jossa luonnon mahtavuus äänineen ja maisemineen tarjoaa mieltä tyynnyttävää ja sanoisinpa jopa henkistä leipää sitä kaipaavalle.

On tutkittu, että puutarhan tai puiston vaikutus ihmisiin on varsin merkittävä, vaikka eivät ihmiset edes itse sitä tiedä tai tiedosta. Puisto, joka on liian yksinkertainen tai sitten sekava, ei houkuttele. Sen sijaan alueet, joissa on isoja kasveja ja jonkinlainen kiintopiste – vaikka kaunis tasapainoinen puu, johon huomio kohdistuu ja jossa voi katsettaan lepuuttaa – on tarpeen. Kukkaryhmät ovat myös tärkeitä esteettisten elämysten kannalta. Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan 90 % arboretumin kävijöistä kertoi mieleen jääneen näkymän, jossa oli runsaasti kukkia. Ja niin kuin jo Suomen luonnosta tiedämme, vesi ja kasvillisuus ovat maiseman pääsisältö.

Rakennetut viheralueet lieventävät stressiä monelle tavoin. Niissä voi harrastaa liikuntaa ja ne antavat virikkeitä kaikille aisteille, jopa yliaisteille, ja niissä saa kokea elämyksiä.

Ruotsalainen dosentti Patrik Grahn totesi tutkiessaan puistojen käyttöä ja merkitystä, että jos puisto tai viheralue sijaitsee kodin lähellä, siellä käydään usein. Kun matkaa on 50 metriä, on käyntikertoja 3-4 viikossa, ja jos taas puisto sijaitsee kilometrin päässä, siellä käydään vain kerran viikossa “pyhäkävelyllä”. Tästä on seurauksena, että mitä harvemmin viheralueella käydään, sitä enemmän ilmenee väsymystä ja stressiä.

Luonto on suuri parantola. “Ellei se voi parantaa muuta, parantaa se ainakin ihmisen suuruudenhulluudesta” kirjoitti Lin Jutang. Ihmisen on löydettävä oikea paikkansa, ja hän on aina oikealla paikallaan, kun tarkastelemme häntä luontoa vasten. Tämän vuoksi vanhat kiinalaiset maalasivat ihmisen pieneksi maisematauluihin, katsomassa ylöspäin kohti vuoria tai puiden latvuksia. Pieniä vuoria kiinalaiset myös rakentavat puutarhoihinsa – kenties muistutuksena siitä, että he pitävät vuoristomatkaa terveellisenä ja puhdistavana lääkkeenä. “Se puhdistaa ihmisen sydämen mielettömästä kunnianhimosta ja tarpeettomista huolista”, sanoo

Lin Jutang ja jatkaa: “Vuorien hiljaisuus – hiljaiset huiput, hiljaiset rotkot, hiljaiset metsät – vaikuttaa myös parantavasti. Jokainen vuoristo, johon voidaan vetäytyä syrjään maailman hälinästä, on parantola. Vuoriston sylissä ihminen lepää kuin lapsi äitinsä rinnoilla. Minä en usko Christian Sciencen oppeihin, mutta uskon kyllä, että isoilla vanhoilla puilla ja vuorilla on parantava vaikutus. Ne eivät kylläkään paranna katkennutta solisluuta tai tarttuvaa ihottumaa, mutta ne parantavat lihan himon ja sielun sairaudet – kleptomanian, suuruudenhulluuden, itsekeskeisyyden, henkisen ummehtuneisuuden, keinottelunhalun, osakkeidenhimon, johtajapsykoosin, sotaneuroosin, runomanian, vihan, yhteiskunnallisen ekshibitionismin, yleisen pölkkypäisyyden ja kaikenkaltaiset moraaliset harhautumat.”

Kun me alamme kokea henkeä – tai Jumalaa, niin kuin myös sanotaan – on oikeastaan samantekevää, onko Jumala persoonallinen vai persoonaton. Koska se on silloin elävää todellisuutta, joka ilmenee kaikessa, se on niin kuin sanotaan rakastava tajunta koko olemassaolon takana. Se on autuutta ja iankaikkista elämää, joka on tässä ja nyt.

Kun katselemme ympärillemme ja yleensä ihmisiä, huomaamme että on aika harvinaista nähdä onnellisia ihmisiä, jotka säteilevät ja hymyilevät ja joiden silmissä loistaa hyvyys. Yleensä ihmiset ovat huolten ja murheiden painamia, “ajatustensa ruoskimia, täynnä tuskaa, pelkoa ja levottomuutta”. Tästäkin huolimatta jokaisen ihmisen sielussa soi ikään kuin salainen ääni, joka lupailee onnea ja sopusointua. Se voi ikään kuin tulla kuuluvammaksi meille luonnon, puutarhanhoidon, linnun laulun ja veden solinan kautta. Tämä myös auttaa meitä elämään ja alistumaan siihen, että elämä on kärsimystä (niin kuin buddhalaisuudessa sanotaan) ja ilman onnea.

Vanha kiinalainen sanonta kuluu: Jos haluat olla päivän onnellinen juo pullo viinaa, jos haluat olla viikon onnellinen mene naimisiin, mutta jos haluat olla elämäsi onnellinen, ryhdy puutarhuriksi.

Pekka Ervast sanoo kirjassa Jumala ja onni: “Minkä tähden me ihmiset sitten emme ole onnellisia, vaikka Jumalakin sitä tahtoisi? Sen totuudenetsijä huomaa riippuvan siitä, että me ihmiset itse asiassa emme tahdo onnea. Emme uskalla tahtoa onnea. Tämä on niin ihmeellinen salaisuus, niin suuri elämän mysteeri, että meidän täytyy kauan ponnistaa aivojamme ja sydämiämme, ennen kuin sen käsitämme. Se on samalla hieno ja ihana totuus. Osaammeko ottaa oppia niistä ihmisistä, jotka ovat kokeneet Jumalaa, jotka tietävät, mitä onni on?”.

Tietenkin henkinen kehitys ja henkisten kokemusten myötä tuleva onni ja autuus ovat senkaltaisia asioita, että niihin on pyrittävä ja ponnisteltava kaikin voimin, etsimällä ja meditoimalla. Mutta me tiedämme, että aktiivinen henkinen pyrkimys on vaikeaa jos ei ole tasapainossa itsensä kanssa. Tähän tasapainoon ja myös sisäiseen puhdistumiseen auttaa puutarhatyö. Nykyisin puhutaan puutarhaterapiasta, jota on kokeiltu hyvin tuloksin sairaaloissa, vammaisiin, vanhuksiin, lapsiin ja vankeihin.

Ensimmäinen suomalainen puutarha-alan väitöskirja valmistui vuonna 1754 Henric Lindstenin tekemänä. Hän arvostelee puutarhojemme senaikaista harvalukuisuutta ja heikkoa tilaa sekä todistelee, että “puu- ja ryytitarhojen perustaminen ja hoito täällä Suomessa on sekä mahdollista että helppoa”. Mitä hyötyjä hän näkee puutarhan hoidossa, ilmenee hänen sanoistaan seuraavasti: “…seikka, joka on parhain, ja yksin jo riittävä rohkaisemaan jokaista puutarhojen viljelemiseen, vaikka muita hyötyjä ei tulisikaan. Se hyöty on sielumme todellinen onni, joka hedelmiä ja puita katsellessamme ja tarkkaillessamme herättää meidät kunnioittamaan Luojaamme. Tuhatvivahteisena kimaltelevat ja välkkyvät värit, monin tavoin miellyttävä maku, lukemattoman suloiset lemut ja mieluisat tuoksut muistuttavat meitä alinomaa Mestarin suuresta voimasta, viisaudesta ja hyvyydestä meitä kohtaan”.

Suomessa toimi kaksi mielisairaalaa 1700-luvun lopulla, ja kolmas “houruinhoitolaitos” valmistui Helsinkiin vuonna 1841, jolloin tunnettiin “kauniin ja viihtyisän ympäristön sekä puutarhan ja puutarhatyön terapeuttinen merkitys potilaille”. Tuo valmistunut sairaala oli Lapinlahden sairaala, jossa käytettiin puutarhaterapiaa ilmeisen onnistuneesti. Sinne saatiin oma puutarhuri sekä keittiöpuutarha ja kasvihuone, josta saatiin runsaasti kukkia, “jotenka hyöty siitä on ollut huomattava”, kirjoitti silloinen ylilääkäri Sibelius.

Osa puutarhan hoidon elvyttävästä ja parantavasta vaikutuksesta tulee itse työn kautta, mutta suuri merkitys on myös sillä, miten meitä ympäröivä maailma vaikuttaa tunteisiin. Tämä merkitys kasvaa ja korostuu laitosympäristössä, jossa pelko, suru, ahdistus ja yksinäisyys saavat helposti vallan tai tukevan otteen ihmisestä.

Yleensä sairastava ihminen on herkkä ympäristölle ja olosuhteille, kuten tuulelle, lämmölle tai häikäisylle. Pelko epämiellyttävyyden tunteesta voi estää ulkoiluhalukkuutta, mutta jos ympäristö koetaan miellyttävänä ja turvallisena, sinne halutaan mennä. Puutarhan vaikutukset ulottuvat paitsi tunteisiin myös ajatuksiin. Niitä on verrattu mietiskelyssä tapahtuvaan neljään syvän rentoutumisen vaiheeseen.

Erja Rappe sanoo kirjassaan Puisto, puutarha ja hyvinvointi: “Ensimmäisessä vaiheessa ihminen etsii mahdollisuutta muutokseen senhetkisestä tilanteesta. Irtaantumista vallitsevasta tilanteesta voidaan tukea luomalla maisemaan toisiinsa liittyviä tiloja ja liikkeitä. Siirtymistä tilasta toiseen voidaan korostaa erottuvilla sisäänkäynneillä ja silloilla. Siirtymiset voivat olla joko todellisia, maisemassa liikutaan, tai ne voivat olla mielessä tehtäviä matkoja.

Toisessa vaiheessa aistit valpastuvat tarkkailemaan mielenkiintoisia ja lumoavia kohteita. Tarkkaavaisuuden kiinnittymistä vallitsevaan ympäristöön edistetään käyttämällä hyväksi kasvien monipuolisia ominaisuuksia, tuoksuja, värejä, rakenteita, makuja ja ääniä.

Kolmannessa vaiheessa ihminen pystyy palaamaan alkuperäiseen tilanteeseen ja tarkastelemaan sitä uudesta näkökulmasta. Oman tilanteen miettimiseen tarvitaan turvallinen yksityisyyttä suojaava ympäristö sekä minuuden rakentamista tukevia kokemuksia. Ympäristön on tällöin tarjottava paikkoja yksin- tai yhdessäoloon, sekä tilaisuuksia harjoitteluun ja onnistumisen kokemuksiin.

Neljännessä vaiheessa ihminen saavuttaa muuttuneen tietoisuuden tilan ja tuntee itsensä kokonaiseksi, syvästi tietoisena. Henkisen tietoisuuden tilaan siirtymistä voidaan tukea korostamalla paikan majesteettisuutta ja salaperäisyyttä, esimerkiksi luomalla näköalapaikka, josta voi seurata auringonlaskuja.”

Pelkästään luonnon näkeminen poistaa stressin oireet jopa muutamassa minuutissa. On myös todettu viherkasvien vaikutus toimistoissa ja koululuokissa. Norjalainen Tove Fjeld on tutkinut kasvien merkitystä työpaikoilla ja kouluissa. Hän totesi muun muassa, että kasvien tuominen työympäristöön vähensi neuropsykologisia oireita sekä limakalvojen ärsytysoireita. Yskä, kurkkuoireet, päänsärky ja uupumus vähenivät, samoin kuivuminen. Hyvänolon tunne lisääntyi yli 80 %:lla työntekijöistä. Koululuokassa, jossa oli viherkasveja, vähenivät sekä opettajien että oppilaiden päänsärkytapaukset lähes 50 %, ja 70 % oppilaista ilmoitti olonsa tulleen paremmaksi. Yleisesti oppilaista luokka tuntui raikkaammalta ja viehättävämmältä. Tietokoneluokassa tehty työ oli 12 % tehokkaampaa, kun siellä oli kasveja.

Vanhat kiinalaiset osasivat rakentaa kauniita puutarhoja ja koristella kukkasin huoneensa. Mutta he ottivat huomioon myös kukkien omat mielentilat ja tunnelmat, kuten Jyan Tshuglang, joka eli kuudennentoista vuosisadan lopulla. Hän kirjoitti tutkielman kukkien asettelusta, jossa hän toteaa muun muassa:

“Kukilla on ilonsa ja surunsa ja aika, jolloin ne tahtovat levätä. Jos kukkia kylvetetään aamuin ja illoin oikeaan aikaan, on vesi niille kuin hyvä sade. Hieman pilvinen päivä, auringonlasku ja kaunis kuutamo ovat kukkien aamua. Raju myrsky, kaatosade, polttava aurinko ja pureva kylmyys ovat kukkien iltaa. Kun kukat kylpevät auringossa ja niiden arat ruumiit ovat suojassa tuulelta, ne ovat iloisia. Kun ne näyttävät olevan humalassa, hiljaisia tai väsyneitä, kun päivä on sumuinen, silloin kukat ovat surullisia. Kun niiden oksat taipuvat aivan kuin ne eivät jaksaisi pitää niitä ylhäällä, silloin kukat kaipaavat unta. Kun ne näyttävät hymyilevän ja katselevan sinua veitikka silmässä, silloin kukat ovat juuri heränneet unestaan.”

Ja Jyanin mukaan “Sopivin hetki kukkien ihailemiseen on teenjuonti, toiseksi keskustelu ja kolmanneksi viinin nauttiminen. Kaikkinainen metelöiminen ja joutava lörpöttely on loukkaus kukkia kohtaan.”

Jyan luettelee myös neljätoista seikkaa, jotka miellyttävät kukkia ja kaksikymmentäkolme seikkaa, jotka ovat kukista epämiellyttäviä tai loukkaavia.(Tässä on mainittava, että kun vanhat kiinalaiset käyttivät lukuja, ne eivät aina täsmänneet määrällisesti, koska niitä pidettiin symbolisesti tärkeämpinä.)

Asioita, jotka miellyttävät kukkia:

– Kirkas ikkuna

– Puhdas huone

– Antiikkiset kolmijalat

– Sung-mustekivet

– “Männynaallot” ja virran kohina

– Runoutta rakastava omistaja, jolla on paljon harrastuksia

– Kukkien hoitoa koskevien kirjojen jäljentäminen

– Vaimot ja jalkavaimot, jotka kirjoittavat kertomuksia kukista

– Vieraisilla oleva munkki, joka osaa nauttia teestä

– Tshitshoulainen vieras, joka tuo viiniä tullessaan

– Huoneessa on valittuja vieraita

– Suuri määrä kukkivia kasveja

– Vieraisille tullut huoleton ystävä

– Kattilat, jotka laulavat ääneen yöllä

Asioita, jotka loukkaavat kukkia:

– Omistaja, jonka luona käy yhtä mittaa vieraita

– Tyhmä palvelija, joka panee maljakkoon lisää kukkia sotkien alkuperäisen järjestyksen

– Tavalliset munkit, jotka puhuvat zeniä

– Ikkunan edessä tappelevat koirat

– Lientse-kadulla laulavat pojat

– Jiang (Kiangsi)-laulu

– Rumat naiset, jotka poimivat kukkia ja koristelevat niillä hiuksensa

– Keskustelu ihmisten julkisista viroista

– Valheelliset rakkaudentunnustukset

– Kohteliaisuudesta kirjoitetut runot

– Kukat, jotka kukkivat ennen veronmaksua

– Perhe, joka maksaa laskujaan

– Runojen kirjoittaminen riimisanakirjojen avulla

– Huonosti hoidetut kirjat, jotka on heitelty ympäri huonetta

– Fukien-agentit

– Väärennetyt Kiangsu-maalaukset

– Hiirien ja rottien ulostukset

– Etanoiden jättämä lima

– Laiskottelevat palvelijat

– Viinin loppuminen juuri, kun on alettu leikkiä viinileikkejä

– Viinikaupan naapurissa asuminen

– Pöydällä makaavat paperilaput, jolle on kirjoitettu sellaisia fraaseja kuin “purppuranpunainen aamurusko” (oli tavallinen sanonta keisarillisissa ylistyspuheissa).

Kiinalainen puutarhuri ja runoilija Táo Tahíen, toiselta nimeltään Jyanming, eli vuosina 372-427. Ilmeisesti hänen puutarhanhoitonsa ei ollut kannattavaa, koska hän kysyi ystäviltään ja sukulaisiltaan: “Eikö minun sopisi ruveta kiertäväksi laulajaksi siten ansaitakseni puutarhani hoidosta koituvat menot?” Ilmeisesti hän ei ollut laulajanakaan kummoinen, koska hänen ystävänsä järjestivät hänelle virkapaikan., jonka hän myöhemmin jätti, eläen vaatimatonta erakon elämää, hoitaen puutarhaansa.

Hän kirjoitti mielestäni kauniin ja syvällisen runon:

Ah, kotia kohti kuljen!

Miksi en kääntyisi kotiin, kun näen että peltoni ja puutarhani

täyttävät rikkaruohot?

Itse olen tehny sieluni ruumiini orjaksi:

miksi katua turhaan ja surra yksin?

Älä sure mennyttä, vaan aloita matkasi eteenpäin. Vain lyhyen matkan kuljin väärää tietä, ja tänään tiedän tehneeni oikein, vaikka eilinen päivä oli kokonaan erehdys.

Kevyesti kulkee vene aalloilla, ja hiljaa lepattavat takkini liepeet. Kysyn tietä ohikulkijalta ja suren aamusumua.

Sillä kun näen vanhat kattoni, ilo keventää askeleeni. Palvelijani odottavat sanoakseen minut tervetulleeksi, ja ovella odottavat lapset kumartaen tervehdykseksi.

Umpeen peittyneet ovat kenties puutarhani polut, mutta krysanteemi ja mänty ovat vielä siellä! Minä talutan nuorinta poikaani kädestä, ja pöydällä on ruukku täynnä viiniä!

Kannu ja pikari kädessäni kaadan itselleni maljan, onnellisena näen pihalla kaareutuvan oksan. Nojaan eteläiseen ikkunaan tuntien ääretöntä tyydytystä ja huomaan, että pieni kotini on kyllin herttainen katseltavaksi.

Puutarha tulee tummaksi ja kiehtovammaksi, kun kävelen siinä joka päivä. Mitä siitä, jos kukaan ei koputa aina suljetulle ovelle! Keppi kädessä minä kävelen rauhassa ja joskus katson siniseen korkeuteen.

Siellä tulevat huolettomat pilvet vuorikodistaan, eikä niillä ole tarkoitusta eikä tehtävää. Ja päivän lennosta väsyneet linnut pyrkivät kotiin. Tummina putoavat silloin varjot, ja valmiina palaamaan kotiin minä hyväilen vielä yksinäisiä mäntyjä ja jatkan vaellusta. Ah, kotia kohti kuljen! Anna minun tämän jälkeen oppia elämään yksin! Maailmaa ja minua ei ole tehty toisillemme, ja miksi kulkea ympäri kuin se, joka etsii, mitä ei voi löytää?

Tyytyväisenä minä puhun kaltaisteni kanssa, ja soitto ja kirjat lyhentävät aikaani. Maamiehet tulevat ja kertovat, että kevät on tullut, ja silloin on paljon työtä läntisellä pellolla.

Muutamat tilaavat katettuja vaunuja, muutamat soutavat pienissä veneissä. Joskus löydämme hiljaisen tuntemattoman lammen, ja joskus kiipeämme yli jyrkän, louhisen vuoren.

Siellä kasvavat onnelliset puut ihmeen vihreinä, ja lähteet pulppuavat porisevin äänin. Minä ihmettelen, kuinka kaikki kasvaa ja kukoistaa aikansa mukaan ja tiedän, että siten myös minunkin elämäni kulkee kiertonsa.

Jo riittää! Kuinka kauan tämä kuoleva muoto on vielä minun? Miksi en anna elämän tulla niin kuin se tulee, ja miksi touhuta ja hääriä kuin eksynyt kulkija?

Raha ja voima eivät ole minun haluni, ja jumalien asunto on saavuttamaton! Minä tahdon lähteä pois kirkkaana aamuna, tai ehkä pystytän keppini maahan ja alan kitkeä rikkaruohoja ja muokata peltoa.

Tai tahdon tehdä runon kirkkaan virran reunalla, tai ehkä kiivetä Tungkaolle ja huutaa pitkään vuoren huipulta. Näin tahdon elää ja kuolla tyytyväisenä ja sydämeni ei pyydä mitään, vaan iloisesti tyytyy Taivaan tahtoon.

  1. Henkisen tahdon herättäminen (5.417) Kauno Mannonen Kun aiheenani on henkisen tahdon herättäminen, niin tämä…