Rauno Rinkinen

Ruusuristiläisen Kalevala-tutkimuksen voidaan katsoa alkaneen Pekka Ervastin kirjasta Kalevalan avain. Tuon teoksen alkusanoissa hän tuo julki ne kirjalliset esitykset, joihin hän oli tutustunut. Näistä tärkeimpinä mainittakoon H. P. Blavatskyn viittaukset Salaisessa Opissa sekä Lucifer-aikakauslehdessä vuonna 1888 ollut artikkeli ”Kalevala, suomalaisten kansalliseepos”. Tuossa artikkelissaan H.P.B. kirjoitti mm. näin: ”Kalevalasta, Suomen kansalliseepoksesta, löydämme monia muinaisen filosofian jälkiä, jotkut ilmiselviä, toiset verhotumpia ja kätketympiä. Tämä eepos ei voi olla kolmea tuhatta vuotta nuorempi; luultavasti se on paljon vanhempi. Vaikka se on kirjoitettu muistiin vasta äskettäin, se on säilynyt suullisena muistitietona sukupolvesta toiseen. – – – Suomalaisten alkuperä on hyvin salaperäinen, mutta he ovat ilmeisesti sukua niille kansoille, jotka ovat asettuneet asumaan Tiibetin ja Keski-Aasian ylätasangoille.” Toisaalla samassa artikkelissa hän kirjoittaa Kalevalan alkurunosta: ”Lähempi tarkastelu osoittaa riittävän selvästi, kuinka täsmällisesti kaikki tämä käy yhteen sen kanssa, mitä Salainen Oppi kertoo Djaan Tshoohaneista ja henkiolentojen alemmista asteista. On totta, että suomalaiset ovat pukeneet nuo aatteet runouden kaapuun (köynnökseen?), mutta senkin sisältä paistaa esille aivan hämmästyttävä samankaltaisuus.” Sitten hän tarkastelee Kalevalan Maailman synty runoa verraten sitä muihin luomiskertomuksiin.

Artikkelinsa lopussa Blavatsky valittaa tilanpuutetta, jonka vuoksi hän ei voi puuttua ”Väinämöisen seitsenkertaista kylvötyötä käsittelevään ajatuksia herättävään runoon; jokainen kylvös tuleentuu sen jälkeen kun maa on poltettu kaskeksi ja tuhka siroteltu lannoitteeksi – maailmankaikkeuden hajoamiset ja jälleenrakentamiset tapahtuvat aina seitsemässä vaiheessa. Myös runot Raudan synty, Kadonneen sanan löytäminen, Käärmeen synty ja Auringon ja kuun ennalleen asettaminen ovat täynnä okkulttista tietoutta.” Blavatsky kehotti lukijoitaan tutustumaan Kalevalaan. Hän myös antoi mestariavaimen, teosofian valon, Kalevalan ymmärtämiseen pyhänä kirjana niin Pekka Ervastille kuin muillekin teosofisille ja ruusuristiläisille tutkijoille.

Ervastin Kalevala-tutkimuksiin vaikutti kuitenkin myös toinen tekijä, josta hän kertoo Tietäjä-lehdessä vuonna 1916. Hän oli keväällä, toukokuun viimeisenä päivänä, muuttanut Sammattiin saadakseen rauhassa miettiä ja kirjoittaa. Hän kirjoitti näin: ”Tämä on – joskin omaa laatuaan – tieteellistä työtä, jota ei umpimähkään voi kynästä ravistaa. – – – Kun Martti Humu kymmenkunta vuotta sitten piti luentojaan Helsingissä Kalevalasta, enpä minä silloin aavistanut, että itse vielä tulisin sekä puhumaan että kirjoittamaan samasta aiheesta. Liian hämärältä se minusta silloin tuntui. Vasta kun vuosia myöhemmin tulin (näkymättömässä maailmassa) vihityksi kalevalaisen mytologian salaisuuksiin ja sain kokea sen voimasanojen yhä vielä tänä päivänä elävää tehokkuutta, aukenivat silmäni ja syttyi minussa pyhä tuli, joka innosti Kalevalaa lähemmältä tarkastamaan ja tutkimaan.”

Pekka Ervast tutki Kalevalaa tietäjänä ja okkultistina, jonka tutkimuksen tuloksena syntyi Kalevalan avain, avain suomalaisen mytologian ymmärtämiseen. Kirja on jaettu kolmeen pääosaan: Kalevalan mysteeritietoa, Kalevalan sisäistä siveysoppia ja Kalevalan magiaa. Lisäksi kirjan alussa on katsaus Kalevalaan pyhänä kirjana ja lopussa tulevaisuuteen viittaava luku, Väinämöisen paluu. Tämä okkulttinen eli salatieteellinen tutkimus perustui Ervastin mukaan ihmissielun syvempään tuntemiseen. Tavallinen tieteellinen tutkimus edustaa ihmisen järkeä, psykologinen ja psyko¬analyyttinen tutkimus ihmisen sielua ja okkulttinen tutkimus henkeä eli tajunnan korkeampaa tasoa.

Ervast ei kieltänyt tieteellisen tai muunlaisen tutkimuksen oikeutusta. Tällä hän viittasi tietä tuleville ruusuristiläisille tutkijoille. Hän kirjoitti, että ”myyttien okkulttinen genesis ei estä eikä tee tyhjäksi niiden luonnontieteellisiä ja psykoanalyysiin perustuvia selityksiä”. Tuntien aikansa tutkijoiden, mm. Sigmund Freudin ja C. G. Jungin tuloksia, jotka siihen aikaan olivat Suomessa varsin tuntemattomia, sekä Kalevala-tutkimuksen sen ajan tieteellistä näkökantaa edustavan Kaarle Krohnin näkemyksiä, Ervast antoi ikään kuin mallin myöhemmille ruusuristiläisille tutkijoille.

Näitä ovat olleet muun muassa Ruusu-Ristin pitkäaikainen johtaja Uuno Pore, Niilo Rissanen, Eeva Rissanen ja Sylvi Pöyry, jotka jatkaen Ervastin hiihtämiä latuja ovat tuoneet myös tieteen piiristä arvokkaita löytöjä yhteiseen pöytäämme. Kenties merkittävimpänä myöhempinä tutkimuksina mainittakoon professori Martti Haavion myyttitutkimukset.

Kalevalan täyttäessä 150 vuotta Niilo Rissanen piti juhlavuoden innoittamana esitelmän Pekka Ervast ja Kalevalan avain. Tuossa esitelmässään hän tuo esille Ervastin syviä henkisiä näkemyksiä kalevalaisesta viisaudesta, valaisten ja selvittäen niiden sisältöä. Hän oli myös poiminut esitelmäänsä otteita professori Matti Kuusen Uudessa Suomessa julkaistusta artikkelista Pyhät kirjat ja Kalevala. Kuusi kirjoitti: ”Kalevalaisen Kilpalaulanta-runon Väinämöinen vastaa ilmiselvästi muinaisbabylonialaisen epiikan ja Vanhan Testamentin personoitua viisautta.” Ja edelleen: ”Luterilaisuuden läpitunkemassa, kirjaa kumartavassa Suomessa Kalevalaa on palvottu tai pilkattu niin kuin Raamattua. Molempia on luettu ulkoa. Molempiin liittyy laaja selitys- ja hartauskirjallisuus. Johdonmukaisin Kalevala-uskon ideologi on ollut Pekka Ervast, teosofi, jonka kirjoituksia luetaan Ruusu-Ristin tilaisuuksissa. Hän tuomitsee Kalevalan avaimessa (1916) kriittisten tutkijain tihutyöt yhtä jyrkästi kuin Raamatun erehtymättömyyttä puoltavat pastorit Heikki Räisäsen eksegetiikan. Kalevala on lukittu kirja, johon vain tietäjäihmisellä on avain. Se kuuluu mysteerio-oppaisiin. ”

Kuusi myös toteaa, että ”muinaisepiikan kriittistä vertailua tarvitaan”. Sekä lopuksi: ”Synkretistinä ja ekumeenikkona Pekka Ervast oli edellä aikaansa, kaiketi edellä meidänkin aikaamme, jolloin nuoret teologit yrittävät innokkaammin rakentaa siltoja Marxiin ja Leniniin kuin Kalevalaan ja Koraaniin päin.”

Tämä artikkeli julkaistiin Kalevalan juhlavuonna 1985 myös Kalevala-seuran julkaisussa Kirjokannesta kipinä, jossa heti seuraavana artikkelina oli ruusuristiläisen Eeva Rissasen Kriittisen korkeakoulun seminaarissa pitämä esitelmä Kalevalan avain ja Pekka Ervast. Voidaankin todeta, että myös tieteellinen maailma tutkimuksineen on lähestynyt ja jossain määrin huomioinut ruusuristiläistä Kalevala-tutkimusta.

Ruusuristiläinen Kalevala-tutkimus on jatkunut elävänä perintönä meidän päiviimme saakka, tuoden uusia tuoreita versoja sen suuren puun hedelmistä, jonka juuret ulottuvat historian aamuhämäriin ja latvus kohti kaukaista tulevaisuutta. Eeva Rissanen on poiminut Omatunto–Tietäjä–Ruusu-Risti-lehdistä vuodesta 1905 vuoteen 1987 ”runsaat 30 nimeä käsittävän joukon ruusuristiläisiä totuudenetsijöitä, jotka esitelmissään tai lehtikirjoituksissaan ovat omalta osaltaan pyrkineet valaisemaan kalevalaista myyttien maailmaa”. Uusia nimiä on myös aina ilmaantunut aikojen vieriessä, ja varmasti tulee myös jatkossa ilmaantumaan, koska niin ehtymätön on se elämänlähde ja voimallinen Väinämöisen henkinen kutsu, että se tempaa aina uusia sieluja eläviin Kalevalan mytologian salaisuuksiin, joista esi-isämme niin ansiokkaasti lauloivat.