Jarmo Anttila

Esitelmä Ruusu-Ristin Kalevalajuhlassa 27.2.2000

Kalevala on arvostettu kansalliseepos, jota ihaillaan ympäri maailmaa, onhan se käännetty lukuisille kielille. Hiljan tuli TV:stä dokumentti Kalevalan kääntäjistä slovenian kielelle. Kalevalan kääntäminen ei ole helppoa, siinä todettiin. Mieleeni jäi slovenialaisen kirjailijan pohdiskelu sanasta sampo. Hän totesi, että unkarinkielen sana sampog tarkoittaa Isä Jumalaa. Siinä yksi avain lisää sammon arvoitukseen.

Viime vuosi oli Kalevalan juhlavuosi. Julkisuudessa näkyneet Kalevala-jutut eivät tuoneet mielestäni esiin lainkaan Kalevalan sitä puolta, mikä meille ruusuristiläisille on tärkein. Kalevala ei ole vain hieno kansanrunokokoelma ja osoitus Suomen kansan kielen rikkaudesta ja hyvästä mielikuvituksesta.

Kalevala on eräs maailman pyhistä kirjoista. Se kertoo maailman synnystä ja jumalaisten voimien työstä luomisessa. Se kertoo elämästä, kuolemasta, ihmisen henkisestä kehitystiestä, vihkimyksistä, tiestä pelastumiseen ja jumaluuteen.

Kalevala on täynnä vanhoja mysteeriokuvia ja kieltä, joka ei avaudu ilman nykyaikaisen teosofian avaimia. Jos se olisi ollut kirjana varhemmin ja käännetty vaikkapa latinaksi, niin sitä olisi taatusti siteerattu esim. Firenzen akatemian oppineiden uusplatonikkojen suulla. Kehotankin kaikkia lukemaan Giovanni Rico della Mirandolan hiljan käännettyä kirjasta “Ihmisen arvokkuudesta”.

Ainoastaan teosofien gnoosis, valaistunut järki osaa nähdä kielikuvien läpi Jumalan salaisuuksiin. Nähdä, että Jumala(t) on puhunut ihmisille kaikkina aikoina. Samat viisaudet löytyvät Kreikan mysteereistä, hermeettisistä kirjoituksista, Veedoista, Upanisaadeista, Bhagavad Giitasta, zoroasterilaisuudesta, Tao Te Kingistä, Kabbalasta, Raamatusta ja tietysti Kalevalasta. Ovathan kaikki keskeiset nykyaikaiset tietäjät H. P. Blavatskystä Rudolf Steineriin puhuneet Kalevalasta ylistävään sävyyn.

Pekka Ervastin suurteos ‘Kalevalan avain’avaa meille Kalevalan kielikuvia. Saman runon voi avata useammalla avaimella, jolloin tulkinta muuttuu aivan toiseksi.

Jos yritämme avata Kalevalan myyttejä vain tämän fyysisen ja persoonallisen päivätietoisuuden avaimilla kieltäen kaiken muun tiedon, niin Kalevalan rikkaudesta jää paljon näkemättä. Silloin päädytään sellaisiin näkemyksiin esim. Sammosta kuin filmissä Rauta-aika. Siinähän Sampo on rahanlyöntikone. Väärennetään rahaa. Filmi oli kyllä ihan hyvä omalla tasollaan.

Olin kerran eräässä tilaisuudessa, jossa todistettiin, että Sampo on kirja (Kirjokansi) ja kirjoitustaito. Sampohan piti takoa joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta, ohran pienestä jyvästä ja kesäuuhen untuvasta. Kyseinen tutkija oli tuonut mukanaan ternimaitoa ja ohrajauhoja. Niitä sekoitettiin ja kirjoitettiin sulkakynällä lampaan nahalle. Kun sitä lämmitti, tuli kirjoitus esiin. Koska kyseessä oli seppä, niin luultavasti jauhot olivat sen verran mustia pajassa pyörittyään, että kirjoitus näkyi ilman lämmitystäkin. Sammon ryöstö oli kyseisen tutkijan mukaan jonkin kirjan, ilmeisesti Raamatun ryöstö Bysantista. Viikingithän kävivät siellä ja saattoi siellä olla muutama vierastyöläinenkin, eli suomalainen mukana. Onhan tulkinta ihan hauska, mutta mielestäni tämä ei anna oikeastaan mitään.

Meille sampo on salainen tieto, jumalviisaus. Tiibetin kielen sana sangfu on salainen lähde kaikkeen onneen, samboodha on korkein tieto eli viisaus. Jauhot ovat leipä, aineellinen ja henkinen. Suola – Te –olette maan suola, raha – rikkaus, aineellinen kulttuuri. Yhteiskunnassa täytyy olla ylimääräistä rahaa, jolla rahoitetaan taiteilijoiden, tieteen ja uskonnon elämä; ennen vanhaan shamaani, poppamies, eli kunnioitettuna yhteisössään, eikä hänen tarvinnut tehdä mitään muuta työtä.

Sampo on myös se aurinkoruumis, jonka tietäjä itselleen rakentaa. Se on ikuinen käyttöväline, kirkastus- ja ylösnousemusruumis, nirmanakaaja, kuten buddhalaiset sanovat. Jumalan kuva tulee siinä todeksi ja ehjäksi.

Me täällä Ruusu-Ristissä olemme tottuneet puhumaan siitä tulkinnasta, kuinka Kalevalan sankarit ovat totuuden etsijöitä tai ihmisen eri olemuspuolia niin, että Väinämöinen on tahto, Lemminkäinen tunne ja Ilmarinen äly, ajattelu. Ilmarinen saa Pohjan neidon ja tulee liitetyksi yhteen oman jumalaisen itsensä kanssa ja viettää häät Pohjolassa. Pohjola on silloin salatajunta. Häät ja vihkimys, ikivanha mysteeriokuva. Kaanaan häistä alkaa Jeesuksenkin työ Uudessa Testamentissa.

Pekka Ervast antaa myös toisen avaimen. Ihmisen korkeampi minä on aatma-buddhi-manas – Väinämöinen-Lemminkäinen-Ilmarinen. Samalla he ovat Jumalia, jumalaisia voimia. Jumala(t) rakastaa ihmistä yli kaiken ja tahtoisi hänen sielunsa pelastaa. Pohjola on silloin tämä aineellinen kylmä maailma, Materia-Mare-Meri-Maria-Maya – Vapahtajan äiti. Jumalaiset voimat kosivat ihmisen sielua. Pekka Ervastin mukaan ihmisen kaiho jumalaan on kalpea aavistus siitä kaihosta ja rakkaudesta, jota jumalat tuntevat ihmistä kohtaan. Nuo jumalaiset voimat tekevät työtään ihmiskunnassa ja ihmisissä. Älyn voimat, Ilmarisvoimat, onnistuvat saamaan Pohjan neidon. Tämä on kuva nykytilanteesta. Ajattelu on kaiken perusta, ei mikään tunnelmointi ja uskonnollinen hysteria. Rudolf Steinerin mukaan rosenkreuzilainen sääntö on, ettei saa vedota mihinkään muuhun kuin ajatukseen. Tunne on liian häilyvä ja petollinen. Tahtoa, jumalaista tahtoa ihmisessä on niin vähän, ettei siitä kannata paljon puhua. Ihminen on ennen kaikkea ajatteleva älyolento nykyisin. Sanotaan, että muinaisessa Atlantiksessa henkisten opettajien työ oli enemmän lemminkäisvoimien käyttöä. Oppilaat piti saada rakastumaan opettajaansa. Näkeehän tätä vieläkin, eikä siinä sinään ole mitään pahaa, jos tämä opettaja ei lankea puhtaudesta.

Nyt on tie kuitenkin Ilmaris-voimissa. Ajattelun avulla ihminen myös kirkastaa ja puhdistaa tunneluontonsa ja sitten vasta heräävät Väinämöis-voimat, eli jumalainen tahto.

Jos lähestymme Kalevalaa täynnä tämän maailman tietoa, ulkoista sivistystä, niin teemme itsemme helposti naurettaviksi; tästähän Kalevala antaa hyvän kuvan Joukahaisen ja Väinämöisen kohtaamisessa. Ei auta biologia, fysiikka, ei maantieto silloin, kun elämänkoulu lyö ihmisen suohon. Hädän hetkellä moni ihminen lupaa parhaansa, lupaa, ettei hän enää elä niin itsekkäästi, lupaa Ainon, sielunsa hyvän palvelukseen. Vaan kovin usein tuo lupaus sitten rikotaan. Mutta onneksi saamme uuden mahdollisuuden aivan kuten Kalevalaiset tietäjämme tiesivät. Ihminen jälleensyntyy, kuten Lemminkäinen, Äiti Luonnon ja taivaallisen mehiläisen tuoman meden tähtivoimien avulla entistä ehompana, pikkusta parempana, jatkaakseen työtään.

Pimeä Pohjola on kirkastettava Kalevalan laulumaaksi, jossa hengen sankarit Väinämöisen johdolla laulavat hengen, aattehen, ihmisen mahtavaa laulua.