Jarmo Anttila

Kun me väitämme Kalevalaa pyhäksi kirjaksi, lienee syytä määritellä mitä tarkoitamme pyhällä kirjalla. Mehän täällä kristikunnassa sanomme, että Raamattu on pyhä kirja. Se on Jumalan sanaa, joka on annettu ihmiskunnalle. Jotkut uskovat sen olevan erehtymätön ja sanasta sanaan totta. Tiede taas sanoo sen olevan vanha tekstikokoelma, johon sisältyy juutalainen ns. Vanha testamentti ja kristillinen Uusi testamentti. Se, että jotkut kirjoitukset ovat päätyneet Raamattuun ja jotkut eivät, on uskovaisten mielestä Jumalan valinta, ja tiedemiehelle jonkin kirkolliskokouksen päätös. Sitten muodostuu ongelmaksi vielä erilaiset käännökset. Raamattua on käännetty eri kielille lähes tuhat vuotta, joten eri versioita riittää. Suomessakin on käytössä useampia käännöksiä, sillä esim. lestadiolaiset eivät käytä uusinta käännöstä vaan vanhempaa. Viimeisen Teosofi -lehden mukaan USA:ssa on käytössä 1800 versiota Raamatusta. Ovatko ne kaikki pyhiä tai joku pyhempi kuin toinen?

Tunnustan Raamatun pyhäksi kirjaksi, kuten myös Koraanin, Bhagavad Gitan, Tao-te-chingin, Veedat, Gilgameshin, Dhammapadan jne. Eri uskonnoilla on pyhät kirjoituksensa ja tekstinsä, joissa kerrotaan yleensä maailmansynnystä, Jumalasta, ihmisen synnystä, eettisistä elämänohjeista, tietäjistä, profeetoista ja vapahtajaolennoista, kuolemasta yms. Niistä kirjoista haetaan lohtua, opastusta ja syvempää tietoa elämästä ja kuolemasta.

Onko Kalevala sitten pyhä kirja tässä merkityksessä?  Kun me väitämme Kalevalaa pyhäksi kirjaksi, lienee syytä määritellä mitä tarkoitamme pyhällä kirjalla. Mehän täällä kristikunnassa sanomme, että Raamattu on pyhä kirja. Se on Jumalan sanaa, joka on annettu ihmiskunnalle. Jotkut uskovat sen olevan erehtymätön ja sanasta sanaan totta. Tiede taas sanoo sen olevan vanha tekstikokoelma, johon sisältyy juutalainen ns. Vanha testamentti ja kristillinen Uusi testamentti. Se, että jotkut kirjoitukset ovat päätyneet Raamattuun ja jotkut eivät, on uskovaisten mielestä Jumalan valinta, ja tiedemiehelle jonkin kirkolliskokouksen päätös. Sitten muodostuu ongelmaksi vielä erilaiset käännökset. Raamattua on käännetty eri kielille lähes tuhat vuotta, joten eri versioita riittää. Suomessakin on käytössä useampia käännöksiä, sillä esim. lestadiolaiset eivät käytä uusinta käännöstä vaan vanhempaa. Viimeisen Teosofi -lehden mukaan USA:ssa on käytössä 1800 versiota Raamatusta. Ovatko ne kaikki pyhiä tai joku pyhempi kuin toinen? kaikki se viisaus ja tieto, mutta eivät kaikki Kalevalan runot ole jotakin pyhää tekstiä, kuten ei mielestäni myöskään Vanhan testamentin monet vastenmieliset sotakuvaukset. Eikö Mooseksen laissa ollut käsky “älä tapa”? Ei siellä lue, että sodan hetkellä tapa niin, ettei jää yhtään imeväistä tai kotieläintä henkiin.

Ruusu-ristin perustaja-johtaja Pekka Ervast on 1916 kirjoittanut meille Kalevalan avaimen, jossa hän avaa Kalevalan runojen sisältöä. Ne ovat valitettavan usealle vain hienoja runoja ja satuja, mutta tietäjän silmä osaa avata ne syvinä mysteeriokuvina. Elias Lönnrot oli viimeinen suuri runonlaulaja, joka siitä valtavasta runomäärästä osin jopa uutta luoden osasi tehdä kansalliseepoksemme, ensin vanhan ja sitten laajemman eli uuden Kalevalan.

Kalevalan runojen tärkein avain on aikain viisaus, teosofia. Ilman sen antamaa ymmärrystä jää moni muukin maailman pyhä kirja vaille oikeaa tulkintaa. Sanotaanhan Uudessa testamentissa, että opetuslasten silmät avattiin ymmärtämään pyhiä kirjoituksia. Niitä ei siis noin vain voi ymmärtää. Myös Kalevalan runot ovat osin vanhaa mysteeriokieltä ja kuvia, joita tietäjät ovat laulaneet. Kalevala on myös todistus, että Suomen kansan keskuudessa on elänyt tietäjiä, jotka ovat osanneet laulaa runoja kuten Väinämöinen.

“Vaka vanha Väinämöinen
elelevi aikojansa
noilla Väinölän ahoilla
Kalevalan kankahilla
laulelevi virsiänsä
laulelevi, taitelevi
lauloi päivät pääksytysten
yhytysten yöt saneli
muinaisia muisteloita
noita syntyjä syviä
joit ei laula kaikki lapset
ymmärrä yhet urohot
tällä inhalla iällä
katoavalla kannikkalla”

Jo lähtökohtaisesti Kalevala toteaa, ettei kaikilla ole edellytyksiä ymmärtää sitä. Ilman P.E.:n antamia avaimia tuskin itsekään olisin paljon irti saanut Kalevalasta. Kun hän aikanaan esitteli näitä löytöjään, hän totesi, ettei olisi osannut niin tehdä, ellei häntä olisi “vihitty” Suomen kansan mysteereihin näkymättömässä maailmassa. Näin hän kirjoittaa 1916 Tietäjässä. Kalevalan avaimen alkupuheessa hän viittaa kahteen suureen teosofiseen auktoriteettiin, H.P. Blavatskyyn ja Rufolf Steineriin, jotka kumpikin tahoillaan olivat löytäneet Kalevalan ja nähneet sen arvon vanhana mysteerio-oppaana ja pyhänä kirjana.

H.P.B. kirjoitti Lusifer -aikakausilehteen 1888, että Kalevala on viimeisin osoitus maailman viisaususkonnosta ja salaisesta opista, jonka jälkiä on kaikkialla maapalolla. “Koottuihin kirjoituksiinsa” H.P.B. kirjoitti mm. näin: “Viimeisin osoitus tuon suurenmoisen filosofisen järjestelmän yleisyydestä eri aikoina ja paikoissa maapallolla, jota järjestelmää sen tutkijat ovat nimittäneet muinaiseksi viisaususkonnoksi tai salaiseksi opiksi, tulee meille eräältä verraten vähän tunnetulta kansalta, joka asuu harmaassa, villissä ja harvoin käydyssä maassa. Suomen kansalliseepoksesta Kalevalasta löydämme monia jälkiä ikivanhasta filosofiasta, eräät aivan selviä ja näkyviä, toiset verhotumpia, epämääräisempiä. Tämä eepos ei voi olla nuorempi kuin 3000 vuotta; luultavasti se on paljon vanhempi. Vaikkakin se vasta hiljattain on kirjoitettu muistiin, se on säilynyt suullisena muistitietona aikakausia ja periytyy niiltä ajoilta, jolloin suomalaiset heimot asuivat nykyisiin asuinsijoihinsa verraten kaukana etelässä, luultavasti Mustanmeren ja Kaspianmeren seuduilla. Suomalaiset, joiden alkuperä on hyvin salaperäinen, mutta jotka ilmeisesti ovat sukua niille kansoille, jotka nyt ovat asettuneet Tiibetin ja Keski-Aasian ylänkömaille, ovat slaavilaisiin kansoihin – varsinkin Venäjään nähden – samassa mystisessä suhteessa kuin Tessalian maagit ja noidat olivat muihin helleeneihin. Venäjän sekä pakanalliset että kristilliset kansantarut ovat tulvillaan tarinoita pohjoisista noidista eli koldooneista, joka sana on luultavasti johtunut sanasta kaldealainen, sillä suomalaiset tunnettiin maagisista voimistaan ja teoistaan.” (H.P. Blavatsky: Collected Writings Vol. 10, s. 143).

Rufolf Steiner taas lähestyy meille hieman tuntemattomammalta kannalta Kalevalaa esitelmissään “Suomi ja Kalevala, ihmisen yhteys luonnon henkisyyteen”, jotka hän piti 1914 Dornachissa Sveitsissä: “Jos sitä vastoin siirrymme lännemmäksi, kohtaamme toisenlaisia olosuhteita. Esitin eilen, miten länsi ja itä toimivat yhdessä, miten virtaava elementti suuntautuu mahtavana olentona kohti itää ja ilmaisee kolminaisen sielun kolmessa merenlahdessa, jotka vielä henkisesti suuntautuneet vanhan Suomen kansan asukkaat kokivat Väinämöisenä, Ilmarisena ja Lemminkäisenä, ja joita nyt arkisesti nimitetään Suomenlahdeksi, Pohjanlahdeksi ja Riianlahdeksi.

Vanhassa Suomen kansassa vaikuttivat yhteen virtaavan ja kiinteän elementin voimat. Suomen kansassa liittyi yhteen eteeristä ihmistä rakentava ja fyysistä ihmistä hienontava virtaava elementti sekä maasta vaikuttava, fyysistä ihmistä rakentava maan elementti.

Voi kysyä, mikä merkitys on kansalla, jolla on ollut maisessa kehityksessä niin tärkeä, vielä myöhempiin aikoihin säilyvä tehtävä kuin muinoin suurella Suomen kansalla, ja joka säilyy vielä myöhempiin aikoihin. Kokonaiskehityksessä on merkityksensä sillä, että tällainen kansa ei katoa maan päältä suoritettuaan tehtävänsä. Kuten yksityinen ihminen säilyttää elävässä muistissa myöhempään ikään aikaisemmin muodostamansa ajatukset, täytyy myös varhaisempien kansojen säilyä kuin omanatuntona, kuin elävästi jatkuvana muistina myöhempien aikojen tapahtumissa. Voisi sanoa, että se mitä Suomen kansa on säilyttänyt, tulee itäisen Euroopan omaksitunnoksi.

On tultava ajan, jolloin kehityksen tehtävien ymmärtäminen valtaa sydämet, jolloin Suomen kansan keskuudesta alkaa Kalevalan ajatusten elpyminen. Silloin modernin hengentieteen ajatukset henkistävät ja läpäisevät tämän ihmeellisen Kalevala-eepoksen ja se saatetaan taas kaikessa syvyydessään koko Euroopan tietoisuuteen.
Euroopan kansat kunnioittivat Homeroksen eepoksia. Mutta Kalevala on virrannut sielunelämän vielä syvemmistä perustoista, vaikka sitä ei vielä nykyaikana ymmärretä. Kerran se kuitenkin ymmärretään, kun hengentieteen oppeja aletaan käyttää maankehityksen henkisten ilmiöiden ymmärtämiseen. Kalevalan kaltaista eeposta ei voi säilyttää muuten kuin elävässä elämässä, sellaisten sielujen avulla, joiden ruumiillisuudet ovat sukua Kalevalan luomisvoimille. Kalevala säilyy elävänä omanatuntona. Sen vaikutus voi jatkua, ei sanojen avulla, vaan kun se mikä siinä on elänyt, elää edelleen, kun se muodostaa keskuksen josta se voi säteillä edelleen. Tästä edelleen elämisestä on kysymys, samalla tavoin kuin aikaisemmat ajatuksemme säilyvät myöhempään ikäämme.”

Rudolf Steiner vieraili Suomessa 1912 ja 1913, jolloin he tapasivat P.E.:n kanssa ja epäilemättä keskustelivat paljon. P.E. käänsi hänen Uudella ylioppilastalolla pitämänsä esitelmät suomeksi.

Related posts:

  1. Ruusuristiläinen Kalevala-tutkimus (5.243) Rauno Rinkinen Ruusuristiläisen Kalevala-tutkimuksen voidaan katsoa alkaneen Pekka Ervastin kirjasta…